Blogi: Laura Huhtasaari, to 10.02.2022 13:57

Maailma pelastuu rauhasta käsin

Maapallon väkiluku saavutti miljardin vuonna 1804. Tänään meitä on jo noin 8 miljardia. Väestöräjähdys kuormittaa luontoa ennennäkemättömällä tavalla. Syntyvyyden lasku laskisi myös päästöjä. Ilmastonmuutos ei tarkoita vain lämpötilan nousua tai laskua, se tarkoittaa myös tuulisuutta. Ilmaston muuttuminen aiheuttaa stressiä lajeille, jotka ovat herkkiä muutoksille. Jos lisääntyvä UV-säteily ajaa vesikirput pois järvistä, se vaikuttaa ravintoverkkoon, koska vesikirput ovat kaloille merkittävä ravinto. Ilmastonmuutos ei tunne valtioiden rajoja, joten Kiinan ja Intian päästöt vaikuttavat meidän geoekosysteemiimme.  

On tärkeää olla tietoinen ilmastonmuutoksen vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen. Samaan aikaan on tärkeää ymmärtää suhteellisuus. Pitää ensin hahmottaa, mikä on meidän osuutemme maailman hiilidioksidipäästöistä. Energiantuotanto Suomessa on jo nyt ympäristöystävällistä. Normaali siirtymä kulkee kohti puhtaampaa teollisuutta, kunhan maltamme odottaa teknologian kehittymistä. Meillä ei ole ainakaan vielä sellaista teknologiaa, jolla voisimme pitää tuotantomme samalla tasolla kuin nyt, jos käytämme vain uusiutuvaa energiaa. Euroopan komission esityksessä ydinvoima laskettaisiin ilmastoystävälliseksi energiamuodoksi vain vuoteen 2040 asti. Mielestäni kyseinen takaraja olisi pitänyt poistaa. Pahin skenaario on tietysti se, että ydinvoima jää kokonaan ilman vihreää rahaa, sillä parlamentissa on paljon ydinvoiman vastustajia. EU:n komissiota ei ole juuri kiinnostanut Suomen merenkulun järkyttävät lisäkustannukset. Suomen viennistä 90 prosenttia kulkee tavalla ja toisella meriteitse. Suomi ei voi menestyä, jos tuotteemme eivät pääse maailmalle.  

Euroopan parlamentissa on 705 meppiä ja heistä suomalaisia on vain 14. Suomalaiset mepit eivät aja Suomen asiaa yhteisymmärryksessä. Ville Niinistö toimii ympäristövaliokunnassa raportoijana hiilinielujen LULUCF-asetuksessa. Niinistö esittää raportissaan, että EU kasvattaisi maankäytön ja metsien hiilinielutavoitetta (LULUCF) 490 miljoonaan hiilidioksidiekvivalenttitonniin. Näin ollen Suomen osuus kasvaisi 30 Mt CO2 ekv. Vuonna 2020 hyväksytty ilmastolaki tavoittelee 225 Mt CO2 ekv. vähennystä vuoteen 2030 mennessä. Komission pohjaesitys on ilmastolakisopuun nähden jo erittäin kunnianhimoinen, koska siinä esitetään 310 Mt CO2 ekv. vähennystä ja Suomen osuudeksi 17,8 Mt CO2 ekv. Joten jopa komission pohjaesitykseen nähden Niinistön esitys näyttäytyy ryntäilevänä. Mikä lie laittanut miehen rajoittamaan tuolla vimmalla hakkuita? Metsäteollisuutemme tarvitsee puita ja toimii osana ilmastonmuutoksen ratkaisua. Olen ympäristövaliokunnassa LULUCF-asetuksen varjoraportööri ja tulen esittämään ilmastolain tavoitteen mukaisia poistumia. LULUCF-asetuksesta äänestetään valiokunnassa huhtikuussa ja täysistunnossa touko-kesäkuussa. Poliitikoilta tulisi myös vaatia vaikutusarviointeja, ennen kuin he painavat äänestysnappia. Hitaasti kiiruhtamalla pääsemme varmemmin perille.

Laura Huhtasaari to 10.02. 13:57

Laura Huhtasaari

Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."

tuoreimmat

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08. 20:50

Hanki koira tai robottikoira

ma 19.06. 20:59

Rakas kielemme

ke 31.05. 22:23

Kokoomus ei ole talouspuolue sen enempää kuin muutkaan

ti 14.02. 12:04

Ruotsin puheenjohtajuuskausi

ti 14.02. 12:00

Globalismi oli kaunis ajatus

ti 15.11. 19:33

Suomi on päässyt puulla pitkälle

la 10.09. 16:19

Euroopasta tulee köyhä?

pe 02.09. 15:44

Eurooppa tarvitsee kaasua!

la 04.06. 16:50

Riittävän ajoissa pois EU:sta

pe 13.05. 12:27

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44