Keskinäisriippuvuus ei tuonut vapautta ja onnea toivotulla tavalla. Kriittisesti tärkeiden toimialojen yksityistäminen on johtanut kustannuspaineisiin ja voiton tavoitteluun. Kiina omistaa noin 10 prosenttia Euroopan satamista. Näin Kiina varmistaa omien tuotteidensa vastaanottamisen sekä saa tärkeää satamadataa siitä, millaisia tuotteita ja mistä satamaan saapuu. Kiina tarvitsee länneltä teknologiaa ja pääomia, ruuan ja energian se saa muualta. Kiina pelaa pitkää peliä ja kasvattaa poliittista valtaansa ottamalla haltuun maailmaa talouden kautta. Euroopan ja Yhdysvaltojen tulisi päättää, mitkä toimialat kannattaisi pitää täysin omissa käsissä. Eurooppa ei kuitenkaan voi samanaikaisesti kiristää liiaksi ilmastopolitiikkansa ja haalia teollisuutta takaisin.
EU ei ymmärrä Suomen metsäteollisuudesta ja metsienhoidosta juuri mitään. Ennallistamisasetuskin menee täysin väärin päin. Suomea, jossa on Euroopan eniten metsiä ja viheralueita, rangaistaan korkeimmilla kustannuksilla. Kunhan nyt muut Euroopan maat pääsisivät edes lähelle Suomea. Suomen maapinta-alasta on 75 prosenttia metsän peitossa. On siinä muilla kirimistä. EU myös päätti täysin mielivaltaisesti, että ennallistamistavoitevuosi olisi 1952. Tuolloin Suomessa oli enemmän hevosia kuin autoja, toisin kuin muualla Euroopassa. Järjen käyttö ei ole EU:ssa sallittu. Epäonnistuneet ojitukset, joissa puut eivät ole kasvaneet metsäteollisuuden tarpeisiin, olisi helppo ennallistaa.
Ruotsi menee oikeaan suuntaan uuden oikeistohallituksen myötä. Ruotsin valtionvarainministeri Svantesson sanoi, että jos Ruotsi ei saavuta päästövähennystavoitteita, niin sitten asia on vain niin. Ruotsalaisessa turvevoimalassa tuotettu sähkö on määritelty uusiutuvaksi, jos turvetta poltetaan yhdessä puun kanssa. Tämä mahdollistaa turpeelle edullisemman verokohtelun.
Kiina nauraa matkalla pankkiin, kun Eurooppa ja Amerikka heikentävät kilpailukykyään yhä kunnianhimoisemmilla tavoitteilla. Kiinaa ei voiteta ilmastoposeerauksella, vaan varustautumalla ja pitämällä huolta omasta kilpailukyvystämme. Kiina tavoittelee maailman herruutta sotilaallisesti ja teknologisesti. Lähivuosina Kiina on todennäköisesti suvereeni omalla alueellaan, eikä USA enää pysty puolustamaan esimerkiksi Taiwania, joka tuottaa 50 prosenttia kaikista maailman puolijohteista. Puolijohteet ovat nykyään öljyäkin tärkeämpiä.
Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44