Pyysin SOTEPE-lautakunnan vastuuvirkamiehiltä selvitystä ns. kotolain perusteella valtion maahanmuuttajille annettujen Helsingin järjestämien sosiaali- ja terveydehuollon palveluiden korvaamisesta. Valtion maksamat kotolain mukaiset korvaukset kunnille ja nyt hyvinvointialueille ovat kymmenessä vuodessa nousseet noin 95 miljoonasta 330 miljoonaan euroon, vaikka niistä ei enää 2017 jälkeen ole maksettu kunnille ja nyt hyvinvointialueille KELA:lle siirtyneitä toimeentulotuen menoja. Tämän Helsingin ns. MAMUT-laskutuksen suuruus on noin 30 miljoonaa euroa vuodessa ja laskutus per henkilö hyvin suuri (n. 10 000 euroa).
Tein saadun numeerisen tiedon pohjalta sekä Helsingin SOTEPE-virkamiehille että MAMUT-laskutusta valvovalle Uudenmaan ELY KEHA viranomaiselle lisätiedusteluja.
Saadun tiedon perusteella valtio korvaa vain hyvin pienen osan maahanmuuttajien tarvitsemista sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista, koska MAMUT-laskutuksen kotolain mukaiset ehdot ovat hyvin tiukat. Tästä voidaan päätellä, että maahanmuuttajien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäminen maksaa Helsingille valtavia summia. Näitä ei - saadun tiedon mukaan - oteta huomioon Helsingille osoitetussa valtion yleiskatteellisessa SOTE-palveluille osoitettavassa määrärahassa. Asiasta ei ole voitu käydä avointa keskustelua, eikä esimerkiksi SOTEPE-lautakunnan virkamiehet ole informoineet luottamushenkilöitä MAMUT-laskutuksesta, vaikka Helsingin kaupunkistrategiassa todetaan, että ”yhä moninaisemman Helsingin palvelutarpeet ovat vastuullisen taloudenpidon reunaehto”.
Pyysin Helsingin SOTEPE-lautakunnan toimialajohtajalta ja perhe- ja sosiaalipalveluiden johtajalta selvitystä Helsingin valtiolle osoitetusta työ- ja elinkeinoministeriön lain kotoutumisen edistämisestä (681/2023) eli ns. kotolain mahdollistamasta MAMUT-laskutuksesta viimeisen kymmenen vuoden ajalta (TEM:n momentti 32.50.30 jäljempänä MAMUT-momentti). Sain selvityksen nopeasti excel-taulukon muodossa, josta kykenin koostamaan alla olevan taulukon. Laskutettavien palveluiden hinnat per henkilö ovat korkeita mm. sen vuoksi, että niistä korvataan erittäin kalliita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kustannuksia (esim. HIV-hoidot ja lastensuojelun kalliit palvelut). Viimeisen taulukoimani vuoden tiedot ovat ilmeisesti vielä puutteelliset ja tulkkauskerran keskimääräinen kustannus on kirjausvirheen vuoksi 10 kertaa liian suuri.
Pyysin myös selvitystä laittomasti Helsingissä oleskelevien sosiaali- ja terveyspalveluiden korvaamisesta. Excelissä oli lisälehti, jonka mukaan Helsinki on voinut viime vuosina laskuttaa valtiota 250 000 - 500 000 euroon asti sosiaalihuoltolain (1301/2014) 12a pykälän perusteella Helsingissä laittomasti oleilevien sosiaali- ja terveyspalveluista.
Työ- ja elinkeinoministeriön MAMUT-momentti on paisunut vuodesta 2013 95 miljoonasta vuoteen 2024 mennessä 330 miljoonaan euroon, vaikka kotolain tärkein korvauserä (toimeentulotuki) siirrettiin KELA:lle vuonna 2017. Vuonna 2015 ja 2016 Helsingin MAMUT-toimeentulotuen laskutus valtiolle oli 7,5 miljoonaa ja 8,9 miljoonaa euroa vastaavasti. Noin kolmasosa momentista on varattu pakolaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen neljän vuoden sopeutumisjakson aikana.
Taulukossa SOSH- ja TE- sekä tulkkauslaskut eivät ynnäänny kokonaislaskutukseen, koska laskutusperusteita on muitakin kuten ihmiskaupan uhrien tarvitsemien palveluiden järjestäminen tai vuoteen 2017 asti toimeentulotuki. Ihmiskaupan uhreille järjestettävien palveluiden laskutus valtiolle on kaksinkertaistunut vuoden 2019 jälkeen.
Tein saamani excel-taulukon pohjalta täydentäviä kysymyksiä perhe- ja sosiaalipalveluiden johtajalle ja sain hyvin informatiivisiä vastauksia. Tein myös kysymyksiä MAMUT-maksatusta valvovalle viranomaiselle eli Uudenmaan ELY-KEHA maahanmuuttopäällikölle, koska kotolain mukaiset laskuttamisen ehdot ovat erittäin tarkkarajaiset. Sain myös häneltä hyvin informatiivisia vastauksia tarkkarajaisista ehdoista poikkeamiseen. Maahanmuuton jälkeen tapahtunut sairastuminen ja siihen liittyvien erittäin merkittävien kustannusten korvaaminen valtion rahoista on mahdollista, vaikka perussääntönä kotolain mukaisille korvauksille on se, että henkilö on täytynyt olla sairastunut tautiin tai olla sellaisessa elämäntilanteessa, joka vaatii sosiaalihuollon palveluita.
Valtio korvaa hyvinvointialueille Suomeen joko pakolaisina (neljän vuoden siirtymäajan) tai muille hyvin tarkoin määritetyille (mm. ihmiskaupan uhrit) ihmisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista (10 vuoden siirtymäajan) tai ns. ankkurilapsille 25 ikävuoteen asti. Näiden ylimenokausien jälkeen vastuu palveluiden järjestämisestä on ollut kunnilla tai kuten nyt hyvinvointialueilla ja ne maksetaan nyt yleiskatteellisesta VM:n hyvinvointialueille osoitetusta rahasta.
Saadun lisäinformaation pohjalta voidaan päätellä, että alla taulukoitu MAMUT-laskutus kattaa vain hyvin pienen osan maahanmuuttajille Helsingin järjestämistä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kustannuksista. Tästä taas seuraa, että maahanmuuton aiheuttamat sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset ovat valtavat. Näitä ei kuitenkaan saadun tiedon mukaan oteta huomioon Helsingille osoitetussa valtion yleiskatteellisessa SOTE-palveluille osoitettavassa budjetissa. Asiasta ei ole voitu käydä kunnollista ja avointa keskustelua, eikä esimerkiksi SOTEPE-lautakunnan virkamiehet ole informoineet luottamushenkilöitä MAMUT-laskutuksesta, vaikka Helsingin kaupunkistrategiassa todetaan, että ”yhä moninaisemman Helsingin palvelutarpeet on vastuullisen taloudenpidon reunaehto.
Helsingin on nyt vihdoin laskettava realistisesti maahanmuuton aiheuttamat yhä moninaisemman Helsingin palvelutarpeiden järjestämisen kustannukset ja käytettävä tätä tietoa vaikutettaessa valtiovarainministeriöön SOTEPE-yleiskatteellisen budjettiin liittyvässä vaikuttamistyössä.
Kotolain MAMUT-momentti on vain yksi monista valtion budjetin momenteista, joissa on joko avoimesti tai piilotettuna (esim. oppivelvollisuuden pidentäminen) haittamaahanmuuton valtiolle aiheuttamia kustannuksia. On selvää, että pienen Suomen talous ei ole nyt kestävällä pohjalla. Siksi on tärkeää, että nykyhallitus tilaa kattavan selvityksen valtion taloudelliselta tutkimuslaitokselta maahanmuuton aiheuttamista kustannuksista.
Taulukko. Helsingin MAMUT-laskutus valtiolle (työ- ja elinkeinoministeriön momentti 32.50.30; Valtion korvaukset kotoutumisen edistämisestä) vuodesta 2013. SOSH=Helsingin sosiaalihuollon tuottamat palvelut, TE=terveydenhuollon sekä Helsingin että HUS:n tuottamat palvelut |
||||
|
|
Laskutus euroissa |
Asiakkaat/ Potilaat/ Tulkkausten lkm |
Keskimääräiset kustannukset/ henkilö/ potilas/ tulkkaus euroina |
2013 |
SOSH |
1 461 176 |
117 |
12 489 |
TE(H:KI ja HUS) |
3 411 172 |
479 |
7 121 |
|
Tulkkaus |
- |
|
|
|
Kaikki MAMUT laskut |
16 821 445 |
|
|
|
2014 |
SOSH |
8 925 754 |
400 |
22 314 |
TE(H:KI ja HUS) |
3 056 126 |
356 |
8 585 |
|
Tulkkaus |
- |
|
|
|
Kaikki MAMUT laskut |
25 760 513 |
|
|
|
2015 |
SOSH |
3 649 322 |
279 |
13 080 |
TE(H:KI ja HUS) |
3 510 297 |
551 |
6 371 |
|
Tulkkaus |
1 846 455 |
7445 |
248 |
|
Kaikki MAMUT laskut |
23 333 847 |
|
|
|
2016 |
SOSH |
2 530 677 |
294 |
8 608 |
TE(H:KI ja HUS) |
6 748 528 |
3 576 |
1 887 |
|
Tulkkaus |
1 493 872 |
9267 |
161 |
|
Kaikki MAMUT laskut |
31 125 631 |
|
|
|
2017 |
SOSH |
4 258 588 |
368 |
11 572 |
TE(H:KI ja HUS) |
7 538 646 |
873 |
8 635 |
|
Tulkkaus |
3 119 495 |
14 055 |
222 |
|
Kaikki MAMUT laskut |
28 644 062 |
|
|
|
2018 |
SOSH |
4 917 772 |
471 |
10 441 |
TE(H:KI ja HUS) |
7 253 407 |
891 |
8 141 |
|
Tulkkaus |
3 039 504 |
15 898 |
191 |
|
Kaikki MAMUT laskut |
29 717 865 |
|
|
|
2019 |
SOSH |
6 462 491 |
593 |
10 898 |
TE(H:KI ja HUS) |
6 367 870 |
822 |
7 747 |
|
Tulkkaus |
3 266 365 |
16 982 |
192 |
|
Kaikki MAMUT laskut |
29 508 101 |
|
|
|
2020 |
SOSH |
7 089 162 |
667 |
10 628 |
TE(H:KI ja HUS) |
6 419 697 |
918 |
6 993 |
|
Tulkkaus |
2 677 349 |
16 551 |
162 |
|
Kaikki MAMUT laskut |
25 893 638 |
|
|
|
2021 |
SOSH |
9 573 376 |
687 |
13 935 |
TE(H:KI ja HUS) |
8 052 670 |
923 |
8 724 |
|
Tulkkaus |
2 475 535 |
2581 |
959 |
|
Kaikki MAMUT laskut |
28 685 835 |
|
|
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44