En aio tehdä tästä blogista hirvittävän tieteellistä. Aion vain kertoa teoreettisen koulutukseni saamilla opeilla muutamia totuuksia ja käsityksiäni valtion uusista ravitsemussuosituksista. Sydäntäni lähellä on edelleen tilastotieteen opettajani James Tonascia Johns Hopkinsissa, jonka mielilause ns. post hoc tutkimuksista (tiedät tuloksen etukäteen), oli, että "lopulta data tunnusti". Hän viittasi tällä, että tarpeeksi kidutettuaan dataa tutkija saa mieluisen tuloksen. Post hoc tutkimus eroaa aidosta a priori tutkimuksesta, jossa avoimin mielin testataan hypoteesia ilman ennakkoasenteita.
Nyt uusin ns. meta-analyysi (1) kertoo meille, että punaisen lihan syönti lisää 30 % paksun- ja 31 % peräsuolensyövän (kolorektaalisyöpä) riskiä. Meta-analyysi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että siinä yhdistetään kaikki relevantit tutkimukset yhdeksi isoksi tutkimukseksi, jotta saadaan lisää tilastollista voimaa. Minulla on epäilykseni meta-analyysien luotettavuudesta jopa siinä tapauksessa, että yhdistellään satunnaistettuja tutkimuksia, vaikka niissä on poissuljettu ns. sekoittavan tekijän vaikutus. Tällöinkin voi ilmetä merkittäviä virhelähteitä tutkittavan hoidon laadun tai ilmaantuvan tutkittavan taudin ilmaantumisen vertailtavuudesta, kun seuranta-ajat vaihtelevat ym ym.
Ns. havaintotutkimusten kohdalla meta-analyysin ongelmat ovat valtavat. Edellä mainitsemani kolorektaalisyövän riskin lisäys johtuen punaisen lihan ja prosessoitujen lihatuotteiden ylensyönnistä perustuu havaintotutkimusten summaamiseen (1; taulukon puolivälissä ja alla lappeellaan olevat "timantit", jotka ilmaisevat tilastollista merkitsevyyttä). Ylimpänä taulukossa on meidän SETTI-tutkimus (taulukossa ATBC), jonka aineistolla olen itsekin olen tehnyt havainnoivaa epidemiologista tutkimusta (esim 2). En meinannut löytää ensiksi tuota taulukon ylimmän rivin (1) SETTI tutkimustulosta, koska törmäsin aina ainoaan 1999 julkaistuun SETTI-julkaisuun, jossa ei havaita mitään lisäystä kolorektaalisyöpään. Siinä on tutkittu lehmän, sian ja lampaan lihan ylensyönnin vaikutusta kolorektaalisyövän esiintyvyyteen miesten keskuudessa (3). Tutkimuksessa ilmenee, että paljon em. lihaa syövillä on vähemmän kolorektaalisyöpä kuin vähän punaista lihaa syövillä. Tätä tutkimusta ei ole sisällytetty "todistusvoimaiseen" meta-analyysiin.
Lopulta löydän taulukon SETTI-tuloksen julkaisusta (4), jossa on yhdistelty ja vertailtu usean eurooppalaisen kohortin tuloksia, jossa SETTI on mukana ja jossa tutkittiin sian- ja prosessoidun lihan ja lihatuotteiden ja perunan ylensyönnin vaikutuksia kolorektaalisyövän riskiin. Siinä sianlihaa ylensyövillä on jopa melkein kolminkertainen riski saada kolorektaalisyöpä, mutta prosessoidun lihan ja lihatuotteiden ylensyönnillä ei ole mitään vaikutusta syöpäriskiin. Kyseisen tutkimuksen kohorttivertailut antavat ristiriitaista tietoja ja tutkijat päätyvät loppupäätelmään:
"Vaikka tietyt ruokailutottumukset voivat olla yhdenmukaisia eri Euroopan maissa, näiden ruokailutottumusten ja paksu- ja peräsuolen syövän riskin välistä yhteyttä ei ole voitu ratkaista."
WHO:n syöväntutkimuskeskus IARC jo vuonna 2018 valtavassa 500 sivuisessa monografiassaan (5) päätyi kaiken tieteellisen tiedon valossa, että punainen lihan ylensyönti todennäköisesti lisää kolorektaalisyövän riskiä ja prosessoidun lihan ja lihatuotteiden yleinsyönti lisää varmasti kolorektaalisyöpää. Myös IARC tukeutuu arviossaan havaintotutkimuksista tehtyihin meta-analyyseihin.
Punaisen lihan ja prosessoidun lihan ja lihatuotteiden riskin lisäys on siis noin 1,3 kertainen tieteellisen tiedon mukaan. Minulle opetettiin aikoinaan Johns Hopkinsissa epidemiologian kursseilla, että näin pientä riskinlisäystä ei voida aukottomasti todistaa havaintotutkimuksilla, koska em. sekoittavan tekijän vaikutusta tulokseen ei voida poissulkea. Näin pieniä riskin lisäyksiä tai alenemia voidaan osoittaa vain kokeellisen epidemiologian avulla.
Kun tupakka osoitettiin 1964 (USA:n Lääkintöhallituksen lausunto) havaintotutkimuksin aiheuttavan varmasti syöpää keuhkosyöpää miehillä ja todennäköisesti myös naisilla, riskin lisäys oli 10-20 kertainen, jota ei voitu selittää sekoittavalla tekijällä. Lisäksi tiedettiin, että enemmän polttaneilla oli suurempi riski kuin vähemmän sauhuttelevilla. Lisäksi tiedettiin tuolloin, että tupakoinnin lopettaminen vähensi keuhkosyöpäriskiä. Mitään näin monipolvista ja vahvaa osoitusta punaisen lihan ja prosessoidun lihan ja prosessoitujen lihatuotteiden kyvystä lisätä kolorektaalisyövän riskiä ei ole olemassa.
Ravitsemustieteen keskeinen ongelma on se, että dieettiä on vaikea lähes mahdoton mitata luotettavasti, minkä vuoksi ravitsemuksen ja terveyden välisistä yhteyksistä tiedetään niin vähän.
Maiden väliset vertailut antavat myös aihetta loputtomaan pohdiskeluun. Miksi Norjassa on melkein kaksi kertaa enemmän kolorektaalisyöpää kuin Suomessa, vaikka siellä syödään vähemmän lihaa kuin Suomessa? Tällaisia kysymyksiä voisi tehdä pilvin pimein.
IARC:n päätöksiin leimata jokin altiste syöpää aiheuttavaksi vaikuttaa myös politiikka. Räikein esimerkki tästä on, kun 1997 IARC arvioi dioksiinin aiheuttavan varmasti syöpää, vaikka en tiedä yhtäkään epidemiologista tutkimusta, jossa tämä olisi osoitettu edes suuresti altistuneissa kohorteissa.
Nyt Maailman Talousfoorumin neomalthusilainen ihmisiä alistava epätieteeseen perustuva ilmastopolitiikka (6) on vaikuttanut uusiin ravitsemussuosituksiin ja suosituksia ohjaa ilmastonmuutoksen torjunta. Sen verran älliä näillä suomalaisilla ravintotietäjillä oli vielä päässä (7), että he eivät päätyneet suosittamaan hyönteisruokaa Maailman Talousfoorumin suositusten mukaisesti (8), vaan tyytyivät ilmastollisista ja terveydellisistä syistä lähes kieltämään punaisen lihan ja prosessoidun lihatuotteiden syönnin. Tällä tulee olemaan vaikutusta mm. koululaisten, varusmiesten ja vankien ruokailuun.
1. https://aacrjournals.org/cebp/article-abstract/33/3/400/734666/Genome-Wide-Gene-Environment-Interaction-Analyses?redirectedFrom=PDF (skrollaa alas ja mene sivulle 8)
2. https://pure.johnshopkins.edu/en/publications/hdl-cholesterol-and-mortality-in-finnish-men-with-special-referen-4
3. Pietinen P, Malila N, Virtanen M, Hartman TJ, Tangrea JA, Albanes D et al. (1999). Diet and risk of colorectal cancer in a cohort of Finnish men. Cancer Causes Control, 10(5):387–96. doi:10.1023/A:1008962219408 PMID:10530608
4. Dixon LB, Balder HF, Virtanen MJ, Rashidkhani B, Männistö S, Krogh V, van Den Brandt PA, Hartman AM, Pietinen P, Tan F, Virtamo J, Wolk A, Goldbohm RA. Dietary patterns associated with colon and rectal cancer: results from the Dietary Patterns and Cancer (DIETSCAN) Project. Am J Clin Nutr. 2004 Oct;80(4):1003-11. doi: 10.1093/ajcn/80.4.1003. PMID: 15447912.
5. https://publications.iarc.fr/Book-And-Report-Series/Iarc-Monographs-On-The-Identification-Of-Carcinogenic-Hazards-To-Humans/Red-Meat-And-Processed-Meat-2018
6. https://www.weforum.org/stories/2021/02/plant-based-diet-biodiversity-report/
7. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/150005/URN_ISBN_978-952-408-405-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y
8. https://www.weforum.org/stories/2022/02/how-insects-positively-impact-climate-change/
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa
la 30.11.2024 04:21Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"
su 01.12.2024 15:43Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44