Blogi: Mikko Paunio, to 12.12.2024 16:20

Sitra johtamaan EU:n uutta kiertotalouskeskusta, vaikka Suomi kenties Euroopan unionin surkein kierrättäjä ja Sitrakaan ei ymmärrä asioista yhtikäs mitään?

 

Vuonna 2016 komissaari  Jyrki Katainen lähes ensimmäisenä tekona an Euroopan unionin komissiolle kiertotaloustiedonannon todeten, että se tulee olemaan "kestävän kehityksen hopealuoti tuomaan vaurautta eurooppalaisille". Toisin kävi, sillä se on yksi niistä pilareista, jotka ovat johtamassa EU:n nopeaan köyhtymiseen ja kenties sen hajoamiseen. 

Kataisen tiedonanto on keskeinen tausta-asiakirja kaikkiin yhteisölakeihin, joilla nyt tuhoisin seurauksin toimeenpannaan EU:n Vihreää siirtymä. 

Samoihin aikoihin SITRA ryhtyi yhteistyöhön Maailman Talousfoorumin (WEF) kanssa ja perusti WEF:n siunauksella Maailman Kiertotalousfoorumin (WCEF) ja ryhtyi vehkeilemään yhdessä Jyrki Kataisen ja WEF:n kanssa, jotta EU:hun saataisiin Vihreän siirtymän edellyttämä lainsäädäntö. 

Samoihin aikoihin SITRA levitti aktiivisesti tietoa siitä koko maailmaan, että Suomi on kierrätyksen ja kiertotalouden mallimaa. 

Eräs brittitoimittaja otti minuun yhteyttä elokuussa 2002 ja pyysi minulta arviota Suomesta EU:n kiertotalouden mallimaana, koska hän epäili tarinan todenperäisyyttä. Kirjoitin lakonisen jutun siitä, kuinka tarina Suomesta kiertotalouden mallimaana on humpuukia ja kuinka komissaari Käteisen johdolla EU:sta on tulossa Neuvostoliiton tapainen suunnitelmatalous.

Juttuni julkaistiin USA:ssa arvostetetulla Real Clear Energy alustalla.

Suomi joutui 2023 EU:n komission varoituslistalle, koska Suomi ei tule täyttämään 2025 jätedirektiivin 2019 muutosten kierrätystavoitteita.

Yllä olevasta kuvasta selviää nyt, että Suomi on kenties EU:n huonoin kierrättäjä?

Yleisradion tämän päiväisen uutisen mukaan SITRA tulee 2025 vuoden alusta johtamaan yhdessä Suomen ulkoministeriön kanssa EU:n kiertotalouskeskusta.  

Tämän paksummaksi ei Vihreä valhe voi enää tulla.

Lisätietoa

Jyrki Kataisen "hopealuoti" https://www.friendsofeurope.org/events/circular-economy-silver-bullet-for-the-eus-competitiveness-and-sustainability/

Tarkkaa tietoa Jyrki Kataisen, Sitran ja WEF:n vehkeilystä https://oikeamedia.com/o1-219200

Juttuni Real Clear Energy-alustalla https://www.realclearenergy.org/articles/2022/09/05/the_circular_economy_a_return_to_soviet-style_five-year_plans_851567.html

Suomi sai nootin komissiolta kierrätyksestä https://yle.fi/a/74-20035569

Mikko Paunio to 12.12. 16:20

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Sitra johtamaan EU:n uutta kiertotalouskeskusta, vaikka Suomi kenties Euroopan unionin surkein kierrättäjä ja Sitrakaan ei ymmärrä asioista yhtikäs mitään?

to 12.12. 16:20

Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"

su 01.12. 15:43

USA:n tartunnan torjunnan keskus CDC lopullisella tavalla vahvisti meidän olleen oikeassa jo 1995 tuhkarokkorokotuksen yhden pistoksen immunogeenisuuden vajavaisuudesta

la 30.11. 14:56

Helsingin kokoomus elää vihreässä haavemaailmassa ja on menettänyt järkensä

to 28.11. 17:04

The Implementation of the Brutal Theosophy - not Science - based Great Reset

ma 28.10. 17:15

Julman teosofiaan - ei tieteeseen - pohjaavan Suuren Nollauksen toimeenpano EU:ssa ja koko maailmassa

ma 28.10. 11:26

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10. 13:57

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09. 14:28

USA:n johtama jatkuva DEI-vallankumous - Bolshevikkien puna-armeijan johtajan Leo Trotskyn unelma käynyt toteen

to 19.09. 08:57

HS:n otsikko tammikuussa 1990: Vain Helsingin vihreät vastustivat ydinvoimalaa Terveyslautakunnan valvontajaos äänesti 6-1

ti 17.09. 08:10

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa

la 30.11.2024 04:21

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Sitra johtamaan EU:n uutta kiertotalouskeskusta, vaikka Suomi kenties Euroopan unionin surkein kierrättäjä ja Sitrakaan ei ymmärrä asioista yhtikäs mitään?

to 12.12.2024 16:20

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44