"Hei Mikko ja Elias,
kiitos, että esititte Mikko Paunionta paneeliimme Perussuomalaisten edustajaksi. Valitettavasti emme kuitenkaan voi ottaa Pauniota mukaan paneelikeskusteluun.
Hiilivapaa Suomen toiminta perustuu vertaisarvioituun ilmastotieteeseen. Paneelissa keskustellaan ilmastotoimista rakennussektorilla ja keskustelun lähtökohtana toimii tiedeyhteisön konsensus ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Osa Paunion kirjoituksista ja toiminnasta on ristiriidassa tämän kanssa, emmekä voi tarjota näkyvyyttä tieteenvastaisille kannanotoille.
Toivottavasti ymmärrätte perustelumme ja pahoittelemme tästä aiheutunutta vaivaa.
Voitte ehdottaa Perussuomalaisilta toista ehdokasta paneeliin, mutta edellytämme, että hän perustaa kantansa ilmastotieteeseen, ja on valmis keskustelemaan tästä lähdökohdasta käsin. Jos teillä on aiheesta vielä lisää kysyttävää, voitte olla yhteydessä toiminnanjohtajaamme Minna Sumeliukseen, [email protected]
Ystävällisin terveisin
Valtteri Moilanen"
Vastasin hänelle, että olen kymmeniä artikkeleita parhaisiin tiedelehtiin arvioinut ja hiljan WHO:n tiedelehti Bulletin of the World Health Organization pyysi minulta arvioita hollantilaistutkijoiden ilmastokeskusteluun liittyvästä planetaarisen terveyden konseptiartikkelista, joka tuli hylättyä vertaisarviointini jälkeen.
Täytynee ottaa selvää, saako Hiilivapaa Suomi EU:n CERV-ohjelmasta rahaa?
https://www.oikeamedia.com/o1-224100
Tässä vielä kiitoskirje vertaisarvioinnista WHO:n Bulletinilta
"MS ID#: BLT/2024/291375
MS TITLE: Sustainable Health - a new concept for public health in a changing planet
Dear Reviewer,
Thank you for reviewing the paper referred to above.
If you wish to see the other peers' reviews or the decision letter, please go to: https://submit.bwho.org, click on 'Review History' then click on to the manuscript number.
If the manuscript was sent to you by email, or you do not have an active profile in the tracking system, please contact Kaylene Selleck ([email protected]) in the editorial office if you wish to receive a copy of the reviewers' comments and decision letter.
Thank you very much for helping us to uphold the Bulletin's standards of quality in scientific publication.
The editorial team
Bulletin of the World Health Organization"
Tässä ilmoitus vertaisarviointini vastaanottamisesta:
"Dear Mikko Paunio
MS ID#: BLT/2024/291375
Thank you very much for submitting your review. When a decision has been made, an email will be sent to you and you will be able to view the comments of the other reviewers (if any) and the decision letter to the author.
Many thanks.
Editorial Office
Bulletin of the World Health Organization"
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Liberalismi häviää ja postliberalismi voittaa
pe 28.02.2025 22:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Hiilivapaa Suomen Valtteri Moilanen kieltää minua osallistumasta 19.3. Oodin ilmastopaneeliin - EU:n sensuuriteollinen kompleksi iski?
su 02.03.2025 11:37Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44