Me suomalaiset järkytyimme, kun näimme Ursula von der Lyingin ja Donald Trumpin TV:ssä, missä meille ilmoitettiin EU:n ja USA:n päässeen kauppasopuun, jossa Trump sai kaiken ja von der Lying ei mitään. Siinä sivussa Trump haukkui pystyyn EU:n tuulivoimalat ja Vihreän siirtymän ja kertoi niiden aiheuttavan valtavaa luonnon ja talouden tuhoa. Ursula mumisi jotain.
Musteen tuskin kuivuttua alkaa von der Lyingin täydellinen osaamattomuus tulla esiin. Sovussa edellytetään, että Eurooppa investoi USA:han seuraavan kolmen vuoden aikana 750 miljardia euroa. Von der Lying antoi katteettoman lupauksen Trumpille, koska EU ei voi julkisena toimijana antaa tuollaista sitoumusta yksityisten toimijoiden puolesta.
Mitäköhän Trump tuumaa, kun huomaa von der Lyingin antaneen katteettoman lupauksen?
Myös se, että von der Lying sitoutui 650 miljardin LNG-kaasu ja öljyostoihin USA:sta, joka on katteeton lupaus nyt puolestaan eurooppalaisille, koska sovitut kaupat eivät ole logistisista ym muista teknisistä ja taloudellisista syistä mahdollisia.
Saksan sotahullun liittokansleri Merzin dystooppinen unelma militarisoidusta vihreästä Saksasta myös meni mönkään, kun von der Lying sitoutui ostamaan lähes Merzin unelmoiman määrän aseita USA:sta semminkin, että ne olisi tilattu Saksasta. Monessa Euroopan maassa huokaistaan helpotuksesta.
Vain muutama sata nuorta saksalaista on ilmoittautunut armeijaan vuoden aikana. Sotaintoa Euroopassa Venäjää vastaan ei ole kuin poliittisen eliitin keskuudessa.
EU:n "ulkoministeri" Kaja Callous tapasi heinäkuun alussa EU:n ja Kiinan kauppasuhteiden 50-vuotisjuhlakokouksen alla Kiinan oikean ulkoministerin Wang Yi:n Brysselissä. Kaja ei muuten ole oikeasti EU:n ulkoministeri, vaan hän on EU:n korkea edustaja. Sopimus Euroopan Unionin Toiminnasta (SEUT:n) mukaan jäsenmailla on suvereeni oikeus harjoittaa ulkopolitikkaa, vaikka YLE ja HS niin antavat toisin ymmärtää.
Kaja oli pöyhkeyttään ja täydellistä osaamattomuuttaan ottanut esiin 37 kohdan syytös- ja uhkauslistan Kiinaa vastaan ilman, että osasi perustella niitä ja ilman, että olisi antanut listan etukäteen kiinalaisille. Wang Yi kokeneena diplomaattina piti poikkeuksellisen geopoliittisen ja ihmisoikeuksiin liittyvän läksytyksen Kaja Calloukselle, jossa hän totesi myös, että Kiina ei voi sallia Venäjän häviötä, koska tällöin USA:n katseet kohdistuisivat vain heihin.
Hektisemmällä kohdalla Kaja Callous hermostui niin pahasti, että läikytti omasta kahvikupista kahvia Wangin Yi:n hihalle.
Uhkauksista tökeröin oli asettaa 27 kiinalaista yhtiöitä sanktioiden alle. Wang Yi vastasi, että Kiina ja EU olivat tehneet sopinuksen vuonna 2020, että eivät käytä kauppasuhteita aseina toisiaan vastaan. Wang Yin tavattua välittömästi Saksan uuden ulkoministeri Johann Wadephul Callouksen tapaamisen jälkeen, jossa Wadephul kiisti Callouksen väitteet kiinalaisten yhtiöiden sanktioinnista. SEUT ei anna mandaattia tehdä tällaista uhkausta Kiinalle.
Wang Yi suostui Kaja Callouksen kanssa kokouksen yhteiskuvaan sillä ehdolla, että EU omasta ns. read out'sta poistaa tuon 27:ää kiinalaisyhtiötä koskevan uhkauksen ja niin siinä kävi.
Kaja Callous oli pilannut jo etukäteen Kiinan ja EU:n kauppasuhteiden 50-vuotisjuhlan niin pahasti, että EU:n korkeata delegaatiota ei oltu asianmukaisesti vastassa lentokentällä ja heidät kuljetettiin minibusseilla kokouspaikalle ja takaisin lentokentälle.
Kokous kesti vain yhden päivän, kun sen oli tarkoitus kestää kaksi päivää.
Nämä tipusemme ovat mokanneet kaiken. Miksi meitä on rankaistu näin tyhmillä ja osaamattomilla johtajilla?
EU on nykyisen komission johdolla ja brysselin mukavuuksiin tottuneiden meppien peessammana on ajanut itseään seinään. EU johdon diplomaattinen kykykin on hämmästyttävä. EU on onnistunut lopettamaan suhteet Venäjään, sössi suhteensa Kiinaan ja itse asiassa inhoaa Trumpia. Saman aikaisesti ilmastohumppa ja sääntely lisäävät talouden tuskaa, puhumattakaan järjettömistä Venäjäpakotteista, jotka vaikuttavat enemmän EU-eurooppaan erityisesti muuten Suomeen, kuin Venäsjään.
https://www.reuters.com/commentary/breakingviews/europes-absurd-us-investment-pledge-brings-risks-2025-07-29/
https://www.cnbc.com/2025/07/29/trump-eu-trade-deal-energy-gas-oil-lng-nuclear.html
https://www.youtube.com/watch?v=ILv_WopUhVk
https://www.youtube.com/watch?v=AgQOkWFTrZ8
https://www.youtube.com/watch?v=ZW-TERQGEdk
https://www.youtube.com/watch?v=LJejNsx6PeM
https://www.reuters.com/world/china/eu-china-ties-inflection-point-von-der-leyen-says-after-tense-beijing-summit-2025-07-24/
Siim Kallas - Kajan isä - oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäsen 1975-1990. Hän sai töitä valmistuttuaan talousministeriöstä ja nousi puoluejäsenyyden myötä nopeasti Eestin sosialistisen neuvostotasavallan taloushallinnon johtopaikoille. https://fi.wikipedia.org/wiki/Siim_Kallas
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Paavi Leo XIII:n linja
su 25.05.2025 22:15Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Ursula von der Lying ja Kaja Callous - EU tipusemme maailmanpolitiikan pyörteissä mokaamassa kaiken
ke 30.07.2025 16:37Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44