Blogi: Mikko Paunio, ti 11.07.2017 19:53

Sisäpiiri yritti heittää pelastusrenkaan Pekka Haavistolle

Vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston kolme sisäpiiriläistä saivat härslaagin fb:ssa, kun eräällä prominentilla media fb-sivustolla postattiin Oikean Median Blogini Pekka Haaviston kepposesta, josta hän hyötyi noin puolimiljoonaa euroa.

Muistettakoon, että Pekka Haavisto mainosti itseään köyhäksi presidentien vaalien alla.

Nämä mielensä pahoittaneet vihreät dignitaarit olivat Pekka Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi, vihreä historiantutkija Jukka Relander ja Pekka Haaviston edellisten vaalien kansalaisvaltuuskunnan jäsen ja merijuristi Harri Ruohomäki. Kaikki creme de la creme vihreää eliittiä.

Keskustelu oli valtavan pitkä ja suureksi osaksi se täyttyi  vihreän kaaderiston päivitellessä Oikean Median fasistisuutta ja sitä, että mikään mitä tämä fasistinen valemedia julkaisee ei voi olla totta. Minä olin tietenkin epähenkilö ja kammottava valehtelija ja jollen nyt ihan fasisti niin melkein fasisti. 

Vahva tausta joukko oli kuitenkin puolellani, vaikka he käyttivät paljon vähemmän puheenvuoroja. He eivät löytäneet mitään moitittavaa tekstistäni. Eihän siitä voi löytää mitään moitittavaa, koska se on täysin dokumentoitu.

Laitan tässä keskustelun striimiä jonkinlaisessa ajallisessa järjestyksessä. Lopuksi vastaan ja kokoan keskustelun yhteen vastauksessani Harri Ruohomäelle, joka väitti minun valehtelevan, koska Oikean Median pari linkkiä ei toiminut kunnolla.

Dignitaarien puheenvuorot blogistani

Aluksi Jukka Relander oli tuohtunut, koska en muka arvosta työssä meritoitumista.

Mikko Paunio: "Tässä oikeastaan tämän asian psykologinen ydin on. Haavisto ei itse arvosta työssä meritoitumista ylioppilaana mahtavan uran ulkoasianhallinnossa tehneen Max Jacobssonin tapaan. Kerropa Jukka Relander, mikä saa ihmisen kertomaan itsestään tällaisia fantastisia asioista?"

Jukka Relander: "Väitteesi ovat perättömiä, joten kysymyskin ontuu,"

Mikko Paunio: "Jukka Relander kaikki mitä kirjoitan on totta. Ainoa mistä spekuloin, on syy sille, miksi Haavisto jättää mainitsematta EU:n ulkoasiain neuvostolle koulutuksensa, kun oli ehdolla Darfur-suurlähettikkääksii. MInusta motiivi - raha - on päivänselvä,"

Jukka Relander: "Väitteilläsi on analoginen suhde totuuteen."

Jukka Relander: "No nää jutut on selvitetty sulle jo 6v sitten mutta analogisten totuuksien soturi nousee näköjään haudasta aina pressavaalien alla."

Mikko Paunio: "Jukka Relander on tietenkin minulle ollut suuri kunnia että hyvisten kerma alentui keskustelemaan kanssani, mutta en usko että sinun argumenttisi tässä keskustelussa on edistänyt P Haaviston asiaa vaan argumenttisi köykäisyys on käynyt selväksi monelle prominentille figuurille, jotka ovat keskustelua seuranneet."

Tähän on pakko laittaa välikommentti, koska tällä väitteellään Jukka Relander laittaa itsensä historiantutkijana kyllä kovin outoon valoon.

Jukka Relander: "Paunio on myös "tutkinut" vihreiden aatteiden sukulaisuutta natsien ja antroposofien suosimaan mystiikkaan. Ehkä tästä vielä lisää?"

Jukka Relander: "Mikko Paunio käyttämälläsi analogisella metodilla tästä saa rakennettua yhteyden myös roomalaiseen mithran kulttiin, 1800-luvun preerioiden intiaanikapinoihin ja Qin dynastian pyrkimyksiin ulottaa valtapiirinsä keltaisen joen laakson ulkopuolelle."

Mikko Paunio: "Jukka Relander kuule käytin vuonna 1989 Sosialistisessa Aikakauslehdessä jutussani "Eikö historia opeta meille mitään - johdatus vihreän ympäristökritiikin kritiikkiin" pettävää analogiamenetelmää. Uudessa kirjassani dokumentoin kaiken tarkoin käyttäen lähteitä. Yksilötasolla kykenen osoittamaan, kuinka vanhat natsit veivät soihtua eteenpäin ymmärtämättömille uusvasemmistolaisille.

Mitä helvetin analogiaa siinä on kun August Haussleiter kirjoittaa kuuluisat vihreät teesit vuonna 1979 Offenbachissa, kun Saksan Vihreät perustettiin. Hän toimi tuolloin Saksan vihreiden viikkolehden päätoimittajana. Oli muuten sotakirjeenvaihtaja Kolmannessa Valtakunnassa ja vaimo natsien tyttöjärjestön aluejohtaja.

Valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Jukka Relander." http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212684-vaarallinen-valokuva-maailman-vihreille

Jukka Relander: "Muistutko yhteydet myös vapaamuurareihin, salaisiin jesuiittajärjestöihin ja punaiseen prikaatiin?"

Riikka Kämppi: "Tähän (myös otsikon) väitteeseen en löydä mitään lähdettä "Darfur-valinnan yhteydessä Pekka Haavisto jättää kertomatta EU:n ulkoasiainneuvostolle toimittamassa nimikirjassaan (CV) koulutuksensa."

Riikka Kämppi: "Painion jutun otsikointi perustuu tähän lauseeseen, jolle en löydä mitään syytä/lähdettä: "Darfur-valinnan yhteydessä Pekka Haavisto jättää kertomatta EU:n ulkoasiainneuvostolle toimittamassa nimikirjassaan (CV) koulutuksensa." Mitä tulee vaikutelmaasi, niin linkkaamani HS juttu kertoo (alkuperäiseen lähteeseen viitaten), että Bristolin yliopisto käyttää nimitystä "Benjamin Meaker Visiting Professor"."

Riikka Kämppi: "Pyysit selvittämään pitävätkö Paunion väitteet paikkansa. Tämä sama professori-väite nousi esille kuusi vuotta sitten ja silloin selvitin perusteellisesti miten Haavisto itse on itseään tituleerannut ja miten muut ovat tituleeranneet. Tuo HS artikkeli on hyvä kiteytys selvityksestä. Paunion jutussa on yksi uusi väite eli "asiakirjakepponen", jolle en löydä mitään lähdettä. Jos joku lähde löytyy niin selvitetään sekin."

Jukka Relander:  "Ainahan se on ikävää jos joku ottaa elämäntehtäväkseen valehdella selän takana niin paljon kuin ehtii, kuten tämä Paunio. Myönteistä tässä taas on se että kerrankin hehkutat demaria!"

Riikka Kämppi: "Vielä kerran yritän kertoa mikä Paunion tekstissä ei ole totta: 1) Pekka Haavisto suurenteli systemaattisesti lähes myyttisiin mittoihin CV:tään 2) Darfur-valinnan yhteydessä Pekka Haavisto jättää kertomatta EU:n ulkoasiainneuvostolle toimittamassa nimikirjassaan (CV) koulutuksensa. Kumpikaan väitteistä ei ole totta ja kuten Lauri edellä toteaa, visiting professor on kansainvälisesti käytetty termi. Kirjoitin omat kommenttini, koska pyysit selvennyksiä ja mielestäni on kohteliasta yrittää tällaisia toiveita toteuttaa.

Riikka Kämppi: "1.1.2012 Euroopan unionin neuvosto ja Saksan kestävän kehityksen neuvosto sekä valtakunnansyyttäjänvirasto + suomalaiset ja saksalaiset tiedotusvälineet vastaanottivat nimettömän suomalaisen kirjeen, jonka sisältö on pääpiirteissään sama kuin Paunion tuoreen blogin. Kirjeessä "väitetään Pekka Haaviston esittäneen vääriä tietoja oppiarvostaan Euroopan Unionin Sudanin erikoisedustajan (EUSR) ja Saksan kestävän kehityksen neuvoston toiminnassa käytetyn vertaisarvioijan (a peer reviewer) valintamenettelyissä" (sitaatti valtakunnansyyttäjän päätöksestä). Asia tutkittiin valtakunnansyyttäjänvirastossa, joka 13.1.2012 antoi päätöksen "ei anna aihetta toimenpiteisiin". Samaan aikaan myös NRA kertoi suomalaisille tiedotusvälineille tehneensä tutkintapyynnön, mutta sitä ei koskaan toimitettu viranomaisille. Toimitin silloin runsaasti materiaalia myös medialle ja olen säästänyt koko aineiston. Oma väitteeni "Haavisto ei ole antanut virheellistä tietoa" on siis dokumentoitu ja dokumentit tallessa."

Jukka Relander: "Ratkaisun täytyy olla myös kantelijan tiedossa. Paunio siis käyttää karvahattumediaa voidakseen valehdella tietoisesti."

Riikka Kämppi: "Valtakunnansyyttäjän viraston päätös dnro 3/92/12 ei kerro asiakirjan julkisuudesta enkä löydä virka-ajan ulkopuolella tietoa voinko julkistaa päätöksen. Jos haluat perehtyä aiheeseen (valeprofessoriepäilyn käsittely mediassa ja sosiaalisessa mediassa) niin lue mitä Jussi Lähde kirjoitti Sydänten presidenttiin. Olen todella iloinen, että niin monet ihmiset ovat tässä ketjussa keskustelleet asiallisesti ja peukuttaneet kommentteja, mutta samalla tietoinen siitä, että algoritmien vuoksi asia saa yhä suuremman huomion. Kaikella kunnioituksella toivon, että voisimme jatkaa keskustelua tarvittaessa yksityisesti."

Kari Kuusisto: "Akateemisia suorituksia 27 (vanhentuneen) opintoviikon verran."

Mikko Paunio: "Riikka Kämppi tuossa jutussani on linkki Solana esittelymuistion liitteeseen eli Haaviston CV:hen."

Mikko Paunio: "Harri Ruohomäki ne linkit pitää copy peistata sitten net toimivat. Kokeilin äsken. Joo kyllä jos oikein äärimmilleen venyttää "totuutta" niin voisi melkein olla totta herra Haaviston luonnehdinta "useiden kv-instituutioiden tutkija ja professori" itsestään 9. Saksan kestävän kehityksen vertaisarvioinnissa, mutta se ei millään muotoa kuvasta todellisuutta, se on vain Haaviston absurdi ja fantastinen Munchhausen kuvaus itsestään.

Ei kukaan tolkuissaan oleva ihminen ilman mitään akateemisia ansioita kertoisi itsestään mitään noin hölmöä.

Huomaa myös, että noissa linkeissä hän luonnehtii itseään huonolla englanninkielellä vice governor of World Bank ilman määreistä artikkelia ja näin hän antaa ymmärtää olevansa eksekutiivi pankissa. Kun luet Javier Solanan Darfur esittelymuistiota, siinä on sanamuoto oikea eli vice governor to the World Bank, joka on se luottamustoimi, joka kehitysministerillämme on kerran vuodessa Bretton Woods instituutioiden kevätkokouksessa. Varsinainen Maailmanpankin Suomen kuvernööri on valtionvarainministeri.

Jos kerran on niin kuin Harri Ruohomäki väität, että Haaviston kuvaus itsestään 9. Saksan vertaisarvioinnissa on oikein, miksi hän ei uudelleen kuvaa itseään samalla tavalla Saksan 13. vertaisarvioinnissa?

Miksi Haavisto ei mainitse virallisessa CV:ssään tuon blogini valokuvan tapahtumia?

Miksi hän ei koskaan Suomessa ole kertonut olevansa useiden kv instituutioiden luennoitsija ja professori?

Oletko nähnyt Harri Ruohomäki kenenkään suomalaisen valtionvarainministerin kertovansa ulkomailla olevansa Maailmanpankin kuvernööri?

Kaikkein vakavin asia kuitenkin on se, että hän jättää mainitsematta koulutuksensa hakiessaan Darfur-suurlähettilään virkaa. Hän kyllä mainitsee kaikki olemattomat akateemiset ansionsa ja varakuvernööiydet mutta ei sitä, että hän on ylioppilas. Tämä kepponen toi hänelle noin puoli miljoonaa euroa.

Oletko Harri Ruohomäki nähnyt koskaan CV:tä, josta puuttuu henkilön koulutus?

Vastaukset kysymyksiini ovat niin ilmiselvästi Haavisto kompremettoivia, että en usko että lähdet tätä asiaa puimaan kanssani."

Tuo Riikka Kämpin mainitsema valtakunnansyyttäjäasia ei ole tosiasiallisen keskustelun kannalta miltään osin oleellinen, koska ei Suomen valtakunnan syyttäjällä käsittääkseni toimivaltaa EU:n ulkoasiain neuvoston päätöksistä.

Darfur-nimitys oli myös EU:n petosviraston Olafin mukaan poliittinen ja näin Pekka Haavisto ei ole juridisesti syyllistynyt rikokseen. Se ei kuitenkaan vapauta häntä ja hänen edusmiestään eli silloista vuonna 2005 Suomen ulkoministerinä toiminutta Erkki Tuomiojaa poliittisesta vastuusta. Tosin luulen, että Tuomioja ei tiennyt Pekka Haaviston olleen vain ylioppilas, kun hän toimitti Pekka Haaviston hakupaperit Javier Solanalle. Tämä tuli suurelle yleisölle tietoon vasta viime presidentin vaalien yhteydessä.

 

Mikko Paunio ti 11.07. 19:53

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän on kolmannen polven sosialidemokraatti ja liittynyt SDP:hen vuonna 1977. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09. 16:44

Totuusmedia suojelee Paavi Fransiskusta

su 09.09. 09:06

Humanitaarinen maahanmuutto uhkaa vammaisten oikeuksia

la 01.09. 13:21

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08. 10:30

Vihdoin normijournalismia Pekka Haavistosta

ke 01.08. 20:23

Ison Britannian Audit Office: "Kierrätysmuovi voi joutua meriin"

ma 23.07. 11:45

Suonpää: "Paunio, tuo kauhea äärioikeistolainen"

pe 13.07. 10:01

Vastaukseni Samuli Suonpäälle Kirkko ja Kaupunkilehden blogiin julkaistu K K:ssa

ma 09.07. 17:27

Muovigate ja Totuusmedia

pe 06.07. 08:22

Punavihreät ovat rikollisia toimijoita

ma 02.07. 10:23

blogit

Vieraskynä

GCM-Sopimus uhkaa Euroopan turvallisuutta

to 15.11.2018 23:36

Juha Ahvio

YK:n GCM-sopimus uhkaa sekä kansallisia rajoja että sananvapautta

to 15.11.2018 23:38

Professorin Ajatuksia

Vastuutonta journalismia

pe 16.11.2018 23:33

Jukka Hankamäki

Mikä GCM? Vähemmän on enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

pe 16.11.2018 23:36

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Synnytyssairaalassa näet Suomen tulevaisuuden

ti 13.11.2018 23:33

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunnan stalinistinen Unkari-ryhmä?

ke 14.11.2018 23:17

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Muuttuuko ihminen - ja mihin suuntaan, laulaa Georg Ots

ma 12.11.2018 10:38

Olli Pusa

EU-liittovaltio

la 10.11.2018 14:24

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11.2018 23:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Muistoja Saksasta

pe 16.11.2018 23:34

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40