Hesarin kulttuuritoimittaja Laura Hallamaa väittää ”Palvomme länsimaista kulttuuria, vaikka sitä ei ole olemassa” -artikkelissaan Helsingin Sanomissa 13.1.2018 , että länsimaista kulttuuria ei ole ja että Eurooppa näki rationaalis-tieteellisen päivänvalon vasta modernina aikana, oltuaan sitä ennen ”kristinuskon korruptoima”. Hallamaa siis täysin kritiikittä toistaa jo pahasti vanhentuneen ja valheellisen vääristyneen ja myytinkaltaisen uskomuksen kristinuskon ja kirkon synnyttämästä ”pimeästä keskiajasta” ja tieteen synnystä vasta valistusmodernismin aikana. Historiallisten tosiasioiden valossa toimittaja Hallamaan väitteet ovat täysin epätosia ja ideologiselta laadultaan jopa ohjelmallisen kristofobisia.  

30.6.2013 julkaistun blogitekstini Jean Calvinin ja kalvinismin oleellinen vaikutus länsimaisen kulttuurin kehitykseen kolmessa ensimmäisessä kappaleessa kirjoitan seuraavasti, länsimaisen kulttuurin roomalaiskatolisiin kristillisiin ja keskiaikaisiin perustuksiin liittyen:

”Kristinusko on vaikuttanut ratkaisevasti länsimaiseen kulttuuriin. Länsimaisen kulttuurin ydin muodostuu indogermaanisten eurooppalaisten kansojen perinteistä, joita on erityisellä tavalla muokannut Ateenasta ja Jerusalemista peräisin oleva hengensivistys. Tämän sivistyksen selkärankana on ollut luottamus kolmiyhteisen Jumalan yleiseen luonnolliseen ilmoitukseen, luonnolliseen lakiin ja Jumalan vanha- ja uusitestamentilliseen erityiseen ilmoitukseen, Jumalan Sanaan, Raamattuun. Tätä uskoa ja siitä kumpuavaa sivistystä kristillinen kirkko on elävästi vaalinut läpi vuosisatojen.”

”Kuten yhteiskuntahistoriallinen tutkimus on osoittanut, roomalaiskatolisella kirkolla oli jo varhaiskeskiajalta alkaen oleellinen vaikutus länsimaiselle kulttuurille omintakeisten piirteiden muodostumiseen. Esimerkiksi Rodney Stark ja Thomas E. Woods katsovat teoksissaan The Victory of Reason: How Christianity Led to Freedom, Capitalism, and Western Success (Random House 2006), For the Glory of God: How Monotheism Led to Reformations, Science, Witch-hunts, and the End of Slavery (Princeton University Press 2004) ja How the Catholic Church Built Western Civilization (Regnery 2005), että kirkko edisti Jumalan olemassaoloon perustuvaa järkiperäistä ajattelua, tieteellis-teknologista asennoitumista, yksilön arvon ja vapauden tunnustamista sekä vapaan talousjärjestelmän muodostumista ja sen pohjalta syntyvää aineellista vaurastumista.”

”Kristillisen luomisuskon nojalla aineellista luomakuntaa pidettiin olemukseltaan hyvänä syntiinlankeemuksesta huolimatta ja yksityistä omaisuutta pidettiin arvossa, ei gnostilaisittain pahana. Kristillinen moraalikäsitys ja realistisesti perisyntiopin valossa ymmärretty myönteinen usko tulevaisuuteen kannustivat ahkeraan työntekoon, pääoman sijoittamiseen, kekseliäisyyteen, hallitusvallan rajoittamispyrkimyksiin ja epäluuloisuuteen yhteiskunnallisia haaveiluhankkeita kohtaan.”

Radio Patmoksen taajuuksilla alkujaan vuonna 2016 lähetetyssä ”Vaarallisia valheita kristinuskosta” -ohjelmasarjassa käsittelin kattavasti useita tuon tuostakin esitettyjä kristinuskon ja kirkon historiaan liittyviä vakavia valheväittämiä ja osoitin ne historiallisten tosiasioiden valossa täysin kestämättömiksi. Hallamaan kirjoituksessaan toistamat myytit ”pimeästä keskiajasta” ja kristinuskon olemuksellisesta ”tieteenvastaisuudesta” ovat valheellisen epätosia muun muassa seuraavien tosiasioiden – jotka nostin ohjelmasarjassani esiin ja jotka on laajasti dokumentoiden perusteltu esimerkiksi yllä viitatuissa teoksissa ja Rodney Starkin teoksessa How The West Won: The Neglected Story of the Triumph of Modernity (ISI Books, 2015) – nojalla.

Keskiajalla tarkoitetaan historiallisena aikakautena sitä tuhannen vuoden jaksoa länsimaiden historiassa, joka alkoi 400-luvulla ja päättyi 1400-luvulla. Ajanjakso sijoittuu antiikin Rooman, Länsi-Rooman, tuhoutumisen ja renessanssin ja uskonpuhdistuksen sekä sittemmin 1600–1700-lukujen valistuksen aikakauden väliin, ”keskelle”. Myytin mukaisella ”pimeällä” keskiajalla tarkoitetaan sitä, että antiikin korkeatasoisen kulttuurin jälkeen alkoi älyllis-tiedollinen taantuminen ja pysähtyneisyys, josta sitten järjen ja tiedon ideaalit elvyttänyt renessanssi ja valistus Länsi-Euroopan pelastivat.

Syyksi tälle 1000-vuotiselle pimeydelle esitetään sitä, että kristinusko ja kirkko dogmaattisine uskomuksineen pääsivät valtaan ja tukahduttivat ajattelun, tiedon ja älyn. Tämän ideologisesti varsin sitoutuneen ja asenteellisen teesin esitti alkujaan 1300-luvun humanistiajattelija Francesco Petrarca (1304–1374) ja teesin toistivat sittemmin esimerkiksi valistusfilosofit Voltaire (1694–1778) ja Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) sekä historioitsija Edward Gibbon (1737–1794) ja ateistifilosofi Bertrand Russell (1872–1970).   

Todellisuudessa keskiaika ei ylipäätään ollut ”pimeää” eli taantumuksellista aikaa. Täysin päinvastoin. Keskiaika oli teknologisen edistyksen aikaa. Vesivoima ja vesimyllyt, joista useimmat sijaitsivat kirkon omistamalla maaperällä, mekanisoivat villatekstiilien valmistuksen. Patojen ja tuulimyllyjen avulla vallattiin uutta maa-alaa viljelykselle. Maanviljelys kehittyi etenkin raskaan auran avulla tuottavuutta oleellisesti lisäten. Tällöin ravitsemus parani ja väestö kasvoi. Hevosen länget ja rautaiset hevosenkengät otettiin käyttöön, jolloin hevosen käyttö tehostui oleellisesti.

Luostareissa aloitettiin kasvinjalostus ja savupiipun käyttöönotto tehosti asuntojen lämmitystä. Työvoiman työtehoa ratkaisevasti parantavat silmälasit tulivat laajaan käyttöön. Jalustimelliset hevosensatulat mahdollistivat raskaan ratsuväen käyttöön oton ja tällä oli merkittävä sotahistoriallinen vaikutus, samoin kuin oli jalkajousella ja niillä varustetulla jalkaväellä. Purjelaivat kehittyivät ja ruuti otettiin laajamittaiseen sotilaalliseen hyötykäyttöön ja luotiin tehokas tykistö.

Feodaalinen keskiaika oli hajautetun hallinnon kukoistusaikaa ja tämä oli omiaan synnyttämään aidosti vapaata taloudellista kilpailua ja yritysmuotoisen taloustoiminnan kehittymistä. Varsin merkittävä seikka on se, että orjuus hävisi Euroopasta keskiajalla, sekä kirkon uskon ja opetuksen vaikutuksesta että entistä tehokkaamman talousjärjestelmän – joka ei enää tarvinnut orjatyövoimaa – seurauksena.

Keskiaikaiset muusikot kehittivät polyfonian. Aidon keskiaikaisia kulttuuri-ilmiöitä ovat romaaninen taide – joka oli omintakeista, ei roomalaisten matkimista – ja goottilainen taide maalaus- ja kuvanveistotaiteen saralla sekä arkkitehtuurissa, jonka loistosaavutuksia ovat yhä edelleen olemassa olevat katedraalit. Kansankielinen proosakirjallisuus kehittyi keskiajalla.

Keskiajalla panostettiin koulutukseen, jonka kirkkaimpia helmiä ovat 800-luvun Kaarle Suuren (noin 747–814) katolisen frankkivaltakunnan aikaisen karolingisen renessanssin katedraalikoulut sekä ennen kaikkea nimenomaan länsimaiselle kulttuurille omintakeisen yliopistoinstituution synty, joka tapahtui vahvasti kirkon sekä henkisellä että rahallisella tuella. Esimerkiksi Pariisin, Bolognan, Oxfordin ja Cambridgen yliopistot ryhtyivät voimallisesti kehittämään järkiperäistä ajattelua ja tiedettä. Keskiaikaan erikoistunut historioitsija Warren Hollister on todennut osuvasti:

”Minun mielestäni jokaisen sellaisen, joka uskoo, että se aikakausi, joka todisti Chartresin katedraalin rakentamisen ja parlamenttien sekä yliopistojen syntymisen, oli jotenkin ’pimeä’, täytyy itse olla jotenkin mieleltään taantunut tai ainakin hyvin, hyvin tietämätön.”

Miksi ja miten nimenomaan kristinusko ja kirkko synnyttivät kulttuurillista edistystä keskiajalla, eivätkä suinkaan ehkäisseet eivätkä tukahduttaneet sitä?

Kirkon uskon ja varsinkin kristinuskon Jumala-opin, luomisen teologian ja pelastushistoriallisuuden ilmentämä metafysiikka takasivat ainutlaatuiset perusteet ja tiedollisen oikeutuksen järjen soveltavalle käytölle ja kristillisen eskatologian valaisemalle tulevaisuuteen suuntautuneelle realistiselle edistysoptimismille. Yliopistoissa harjoitettu skolastinen teologia ja sitä avustava filosofia edellyttivät syvällistä paneutumista kielifilosofiaan, logiikkaan, käsiteanalyysiin ja järjen olemuksen selvittämiseen.

Kristillisen uskon mukainen luomisen teologia ja luottamus Jumalan hyvään ja pysyvään tahtoon loivat metafyysisesti ja tiedollisesti oikeutetun perustan induktiiviselle tutkimukselle ja näkemykselle, jonka mukaan järkiperäinen tieto on mahdollista myös yleisen ilmoituksen saralla. Raamattuun nojaava kristillinen luomisusko, pelastushistoria ja eskatologia, oppi viimeisistä tapahtumista, loivat vankan pohjan lineaarisen ajan käsitteelle ja ajan mittaamisen tärkeydelle synnyttäen uusia keksintöjä kuten kellot, jotka otettiin keskiajalla laajaan käyttöön yhteiskunnassa.

Kirkollisen oikeuden tutkiminen kehitti oikeustiedettä ja kristillinen usko siihen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, loi metafyysisen ja teologis-eettisen perustan yksilöllisyyden, yksilönvapauden ja vapaan tahdon käsitteille sekä ihmisoikeuksien käsitteelle. Kaikki nämä käsitteet ovat leimallisesti länsimaisen kulttuurin tuotteita ja nojaavat kristilliseen uskoon ja sen totuudelliseksi olettamiseen.

Keskiaikainen kirkollinen hallinto ja sydänkeskiajalla 1200-luvulla Tuomas Akvinolaisen (1225–1274) skolastisessa ajattelussa huipentunut aristoteelisen filosofian ja kristillisen teologian vankka synteesi säilyttivät hedelmällisen jatkuvuuden antiikin maailmasta keskiajalle. Keskiajan lännen kirkolle omintakeinen luostarilaitos toimi taloudellisen yrityshenkisen toiminnan, tieteellisen innovatiivisuuden ja kulttuurin säilyttämisen keskusinstituutiona.

On erittäin valheellista uskoa myyttiin, jonka mukaan kristinusko ja kirkot ovat aina käyneet tieteenvastaista sotaa. Tämä väite ja myytinomainen uskomus on varsin nuori ja myöhäsyntyinen. Kirkko vastaan tiede -sodankäyntiteesi on muotoiltu vasta 1800-luvun lopulla.

Harhaisen myytinmuodostuksen primaarilähteinä ovat tieteilijä John William Draper (1811–1882) ja hänen teoksensa History of the Conflict Between Religion and Science vuodelta 1874 sekä diplomaatti ja historioitsija Andrew Dickson White (1832–1918) ja hänen teoksensa A History of the Warfare of Science with Theology in Christendom vuodelta 1896. Nämä teokset lanseerasivat teesin uskonnon – siis kristinuskon ja etenkin roomalaiskatolisen kirkon – ja tieteen välisestä ja kautta aikain vallinneesta sotatilasta.

Näiden teosten lähtökohtainen perusongelma on paitsi niiden ohjelmallisen antikristillinen sitoutuneisuus myös niiden lähdekriittinen kestämättömyys. Esimerkiksi täysin kestämätön on väite siitä, että uskonpuhdistaja Jean Calvin (1509–1564) olisi tuominnut kopernikaanisen tähtitieteen linjaukset. Calvin ei todellisuudessa esittänyt koskaan mitään tällaista eikä tällaista väitettä hänen kirjallisesta tuotannostaan löydetä. Tämäntapainen lähdekriittinen huolimattomuus ilmentää kyseisten teosten ideologista asenteellisuutta ja historiallista epäpätevyyttä. Kristinusko vastaan luonnontiede -teesi on historiallisesti täysin kestämätön.

Länsimainen yliopistolaitos – nykyaikaisen tieteen alkutyyssija – on paitsi syntynyt keskiaikaisen lännen kirkon, paavinkirkon, aloitteesta annetuin perustamiskirjoin ja toimiluvin myös taloudellisesti perustunut kirkon rahalliseen tukeen. Mikään ei ollut keskiajallakaan ilmaista eikä yliopistojen perustaminen vain ”jotenkin tapahtunut”. Kuten todettu, kirkko tuki yliopistoja ja tiedettä ja niissä harjoitettua ajattelunvapautta.

Keskiaikaisen yliopiston koulutusohjelman rakenne perustui seitsemään ”vapaaseen taiteeseen” eli quadrivium:iin: aritmetiikkaan, geometriaan, musiikkiin sekä astronomiaan, ja trivium:iin: kielioppiin, retoriikkaan sekä logiikkaan. Näihin paneutumisen jälkeen oli mahdollista keskittyä syvemmin oikeustieteeseen, lääketieteeseen tai teologiaan. Mutta kaikki keskiaikaisessa yliopistossa opiskelevat saivat kattavan tieteellisen peruskoulutuksen, jossa korostui etenkin matematiikan merkitys. Tämä puolestaan oli ehdottomana edellytyksenä sille, että nykyaikainen luonnontiede saattoi syntyä.

Skolastinen yliopistoteologinen metodi loi pohjan akateemisuudelle ja tieteelliselle metodille ylipäätään: keskiaikaisten teologifilosofien harjoittama kielifilosofia, logiikka ja järkiperäinen ajattelu loivat tämän pohjan. Keskeinen väline tämän pohjan luomiselle oli keskiajan teologisen koulutuksen perusteos, Petrus Lombarduksen (1100–1160) laaja Sentenssit-teos, jonka sisältämää moniulotteista teologista aineistoa keskiajan teologit koulutettiin vertailemaan, analysoimaan, tulkitsemaan ja kommentoimaan.

Usko kolmipersoonallisen kaikkivaltiaan Jumalan hyvää luomistekoa ilmentävään harmoniseen yleiseen luonnolliseen ilmoitukseen loi pohjan luonnonfilosofialle, luonnontieteelle. Kannattaa huomata ja muistaa sekin tosiasia – kaikesta populaarista vääristelystä ja ideologisten feikkifaktojen viljelystä huolimatta – että keskiajalla ei uskottu maapallon litteyteen eikä kirkko eivätkä kirkon teologit ole koskaan opettaneet maapallon olevan litteä.  

Keskiajan merkittäviä ja tieteen historian suuriin nimiin lukeutuvia tiedemiespappeja olivat muiden muassa dominikaani Albertus Magnus (1200–1280), joka edisti havainnoinnin merkityksen tunnustamista; Lincolnin piispa Robert Grosseteste (1175–1253), joka kehitti matematiikkaa ja astronomiaa; Roger Bacon (1219–1292), joka niin ikään korosti kokeellisuuden merkitystä; Canterburyn fransiskaaniarkkipiispa John Peckham (1230–1292), optiikan teorian kehittäjä; pappi Jean Buridan (1295–1363), joka laati liikevoimaa koskevan teorian sekä hänen oppilaansa, piispa Nicolas Oresme (1320–1382).

Puolalainen matemaatikko ja tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikus (1473–1543) rakensi aurinkokeskeisen astronomiansa keskiaikaisen ymmärryksen pohjalle. Aurinkokeskeisen tähtitieteen uuden ajan alussa synnyttämässä keskustelussa oli kyse vanhan kreikkalaisen ptolemaiolaisen maailmankuvan akateemisten kannattajien ja uusien aurinkokeskeisten matemaattisten mallien akateemisten kannattajien välisestä polemiikista, ei suinkaan kirkko ja kirjaimellinen raamatuntulkinta contra uudet havainnot ja kaukoputki -vastakohta-asetelmasta.

Uuden ajan alussa tapahtuneen niin kutsutun tieteellisen vallankumouksen – todellisuudessa uuden ajan alun tieteellinen kehitys ei syntynyt tyhjästä, vaan kehkeytyi orgaanisessa jatkumossa keskiaikaisten peruslähtökohtiensa kanssa – aikaansaaneet tieteilijät olivat maailmankatsomukseltaan lähes kauttaaltaan eri tyyppisiä kristittyjä uskovaisia ja teistejä, Jumalan todellisuuden tunnustavia. Ateistit ja materialistit olivat erittäin harvinaisia poikkeuksia.

On merkille pantavaa, että roomalaiskatolinen kirkko ei tuominnut Galileo Galileita (1564–1642) kaukoputkihavainnoinnin – jota Vatikaani jo tuolloin itsekin harjoitti – eikä aurinkokeskeisyyden vuoksi, vaan Galilein uhmakkaan kirkkopoliittisen asennoitumisen vuoksi ja tiettyjen demokritolaiseen materialistiseen atomismiin mahdollisesti viittaavien korostustensa vuoksi.

Samoin kannattaa muistaa, että Charles Darwinin (1809–1882) kovimmat aikalaiskriitikot olivat tiedemiehiä, eivät kirkonmiehiä eivätkä teologeja, joista useat muotoilivat melko heti vahvan teistisen version Darwinin esiin tuomista biologiseen muutokseen liittyvistä ajatuksista.

Alkuräjähdyskosmologiakin oli alkujaan joidenkin mielestä liian kristillinen ja raamatullinen, olihan sen keskeinen muotoilija isä Georges Lemaitre (1894–1966), astronomi, modernin kosmologian perusteiden kehittelijä ja roomalaiskatolinen pappi.

Laura Hallamaan Hesari-artikkeli ei perustu lainkaan historiallisiin tosiasioihin, vaan on oikeastaan vain hieman pidennetty suomenkielinen kirjallinen versio siitä ”Hey-hey! Ho-ho! Western culture’s got to go!” -huudosta, jota opiskelijamielenosoittajat huutelivat USA:ssa Stanfordin yliopiston kampuksella 1980-luvun lopulla vasemmistoradikaalin pastorin Jesse Jacksonin johdolla saadakseen läpi vaatimuksensa länsimaista kulttuuria koskevan opintojakson poistamisesta tutkintovaatimuksista ja koko opetusohjelmasta.    

Taloustieteen professori Walter E. Williamsin 26.7.2017 päivätty artikkeli ”Western Values Are Superior” tiivistää hyvin niitä oleellisia seikkoja, joiden nojalla on ilmeistä, että – kristinuskon vankasti muokkaamat – historialliset länsimaiset kulttuuriarvot paitsi muodostavat keskiajalta alkaen olemassa olleen todellisuuden myös ovat ylivoimaisesti parempia muihin verrattuna.