Tämänhetkinen länsimainen ja etenkin suomalainen valtamedia sekä julkista keskusteluavaruutta hallitseva poliittinen korrektius ohjaavat ja rajoittavat kansalaisten sananvapautta ja ajattelua. Tässä tällä hetkellä vallitsevassa todellisuudessa on kyse täysin orwellilaisesta ja niin sanotusti pehmeän totalitaristisesta aivopesusta.

Kaksi osuvaa ajankuvaa viime päivien Suomen ja maailman uutisvirrasta havainnollistaa hyvin tätä orwellilaista todellisuutta.

Aki Ruotsala irtisanottiin Pori Jazzin toimitusjohtajuudesta muutaman tunnin kuluessa siitä, kun media oli suurin otsikoin julistanut Ruotsalan olevan moraaliseettisesti täysin kyseenalaisen olennon muun muassa siksi, että Ruotsalan kerrottiin rinnastaneen homoseksuaalisuuden harjoittamisesta eheytymisen ja irtipääsyn vaikeuden huumeriippuvuudesta irtipääsyn vaikeuteen.

Julkisessa keskusteluavaruudessa ja useimmissa valtavirtamedian aihetta käsitelleissä teksteissä näytti olevan itsestään selvää, että eettisesti ylevän ja nykyään kaiken yhteiskunnallisen siveellisyyden ja hyveellisyyden mittarina pidetyn homoseksuaalisen käyttäytymisen vertaaminen ikävään, pahaan ja huonoon huumeriippuvaisuuteen ei ole mitenkään sallittua ja osoittaa välittömän sitovasti vertaajan olevan mihinkään julkiseen virkaan kelpaamaton epähenkilö, jonka arvomaailmaa ei voi lainkaan hyväksyä.

Valtamedian ja somen reaktioista kävi täysin selväksi, että Aki Ruotsalan esittämä rinnastus ja analogia eli vastaavuus oli ennenkuulumattoman törkeä, loukkaava ja sivistyneiden ihmisoikeusoikeusarvojen vastainen.

Sen sijaan silloin, kun pääministeri Juha Sipilä käytti analogiaa eli rinnastavaa vastaavuutta ohjelmallisen julkisessa ja arvovaltaisessa puheessaan keskustapuolueen puoluekokouksessa, ei syntynyt – joitakin yksittäisiä reaktioita lukuun ottamatta – minkäänlaista laajamittaista kauhistelua, raivoa eikä pääministerin leimaamista järkyttäväksi ja julkista siveellisyyttä uhkaavaksi epähenkilöksi, jollaista ei saa pitää missään julkisessa virassa.

Miksi pääministeri Sipilän analogiankäytöstä olisi johdonmukaisuuden nimessä pitänyt syntyä samanlainen ja huomattavasti kovempikin julkinen myrsky ja henkilön sanan- ja mielipiteenvapauden ja ajattelunvapauden tyrmääminen kuin Aki Ruotsalan analogiankäyttötapauksessa?

Koska Juha Sipilä rinnasti myönteisessä ja hyvässä mielessä hallituksen ajaman sote-uudistuksen päättäväisen maaliin viemisen ”bolshevistiseen rauhallisuuteen”.

Aamulehden 8.6.2018 artikkelin mukaan pääministeri Sipilä lausui etukäteen kirjoitetussa ja siten tarkkaan harkitussa puheessaan sanatarkasti seuraavasti:

”Nyt on tärkeintä muistaa se, että Suomelle tärkeintä on uudistuksen aikaansaaminen – viedään tämä nyt vaan bolshevistisella rauhallisuudella maaliin.”

Raaka tosiasia on se, että Juha Sipilä ei voi olla tietämätön siitä, mitä käsitteellä ”bolshevistinen rauhallisuus” tarkoitetaan. Tästä huolimatta hän haastattelussa ilmoitti iloisen joviaalisti ja leppoisasti jutustellen, että tätä käsitettä hän on käyttänyt jo 30 vuotta eri yhteyksissä ja näki asiaan kuuluvaksi soveltaa tätä analogiaa ja sen sisältämää vastaavuutta myös sote-uudistuksen päättäväiseen ja vastustuksesta huolimatta tapahtuvaan toteuttamiseen kehottaessaan.  

Mitä ”bolshevistinen rauhallisuus” siis tarkoittaa? Se on, kuten edellä viitatussa Aamulehden artikkelissakin tuodaan esiin, kiertoilmaisu maailmanhistorian pahimpien ihmisoikeusrikkomusten, teurastusten, massamurhien ja kokonaisten yhteiskuntaluokkien likvidointien täysin tunteettomalle, keinoja kaihtamattomalle ja päämäärätietoisen tehokkaalle toteuttamiselle.

Aamulehden artikkelin mukaan:  

”Bolshevistisella rauhallisuudella Lenin palautti Venäjälle kuolemanrangaistuksen heti valtaan noustuaan. Bolsevistisella viileydellä bolshevikit toteuttivat talonpoikien maaomaisuuden pakkokollektivisoinnin esimerkiksi Ukrainassa ja murhasivat demokratiaa kannattaneet vastustajansa. Samalla määrätietoisella rauhallisuudella he teloittivat tsaari Nikolai II:n ja tämän lapset pimeässä kellarissa. Leniniä seurannut Stalin oli yksi kiivaimmista bolshevikeista ja aloitti 1930-luvulla terroriaallon, jonka uhreiksi joutui tuhansia Neuvosto-Karjalassa sosialistista yhteiskuntaa rakentaneita suomalaisia.”

”…Vuonna 1997 ilmestyneessä Kommunismin mustassa kirjassa bolshevikkien luoman proletariaatin diktatuurin arvioidaan tuottaneen lähes sata miljoonaa ruumista…Huolestuttavinta Sipilän puheessa on tosiasia, että hän puhui bolshevistisesta rauhallisuudesta harkitusti ja sitä ihaillen.”

Jos joku soveltaisi suomalaisessa tai ylipäätään länsimaisessa julkisuudessa ja diskurssiavaruudessa myönteisesti ja iloisen joviaalissa analogisessa mielessä käsitettä ”kansallissosialistinen tehokkuus” jonkin myönteiseksi ja hyväksi koetun hankkeen tai asian yhteydessä, syntyisi tällaista soveltajaa vastaan alta aikayksikön totaalinen raivo ja henkilö tuomittaisiin heti ja hän menettäisi kansalaismaineensa.

Mutta kun Suomen pääministeri soveltaa julkisen virallisessa ja tarkkaan harkitussa puheessaan iloisen myönteisesti murhanhimoisen teurastavaa ”bolshevistinen rauhallisuus” -analogiaa ja havainnollistaa sen avulla vastaavuutta hyvään asiaan, ei synny minkäänlaista laajamittaista myrskyä eikä media eikä aina vanhurskas ja eettisesti ylevän valveutunut ja tiedostava some ilmaise kauhistusta eikä leimaa tällaisen vastaavuuden esittäjää epähenkilöksi.

Tämä on sitäkin erikoisempaa, kun otetaan lukuun se, että ”bolshevistisella rauhallisuudella” murhattiin ja tuhottiin 70:n vuoden aikana eri puolilla maailmaa vähintään kymmenen kertaa enemmän ihmisiä kuin mitä ”kansallissosialistisella tehokkuudella” muutaman vuoden aikana Euroopassa.

Voidaan todeta, että orwellilaisessa suomalaisessa julkisessa mediatodellisuudessa kesällä 2018 on työpaikan menettämisen uhalla kiellettyä verrata hyvää eli homoseksuaalisuuden harjoittamista mihinkään pahaan eli huumeriippuvuuteen, mutta sen sijaan on täysin ok ja sallittua verrata hyväksi mielletyn hankkeen eli sote-uudistuksen päättäväisen kylmäpäistä läpivientiä toiseen hyvään ja arvostettavan esikuvalliseen ominaisuuteen eli ”bolshevistiseen rauhallisuuteen”.

Jos homoseksuaalisen käyttäytymisen julkinen kriittinen arviointi tai tällaista ilmaisevat vastaavuusanalogiat halutaan kieltää ja tukahduttaa vedoten siihen, että tällainen arviointi ja tällaisten analogioiden käyttö on kyseenalaista ihmisoikeuksien edistämisen kannalta, tulisi ihmisoikeuksien edistämisen kannalta kaikkein vastakkaisimman ”bolshevistinen rauhallisuus” -termin myönteisestä analogiakäytöstä nousta kaikkien aikojen raivokohu.

Mutta tällaista kohua ei tästä analogiatermistä mediassa nouse eikä termin soveltaja menetä työpaikkaansa. Eivätkä soveltajan hallituskumppanitkaan lainkaan pohdi, voivatko olla mukana sellaisessa hallituksessa, jonka pääministerin arvomaailmaan sopii ja julkisviralliseen retoriikkaan kuuluu ihmisoikeuksien toteutumisen edistämisen kannalta täysin vastakkaisen ja ihmisvihamielisen käsitteen myönteinen käyttö.

Toinenkin ajankuva on valaiseva.

Kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump taannoin uhkasi vastata Pohjois-Korean USA:ta vastaan kohdistuviin mahdollisiin ydinaggressioihin verellä ja raudalla, tuomitsi valtamedia niin meillä Suomessa kuin muuallakin länsimaissa Trumpin hirvittäväksi sodanlietsojaksi ja maailmanrauhan kannalta vaaralliseksi mielipuoleksi.

Mutta kun nyt Trump monen mielestä täysin yllättäen aloittikin näyttävän rauhanoffensiivin Pohjois-Korean ja sen johtajan kanssa ja pohjusti väkevällä tavalla ja USA:n voimaan nojaten prosessin, joka voi hyvinkin johtaa rauhanomaiseen ydinaseriisuntaan Pohjois-Koreassa, tuomitsi valtamedia jälleen Trumpin hankkeen vaaralliseksi ja epäonnistuneeksi ja kaikin tavoin huonoksi pyrinnöksi, joka onkin omiaan vahvistamaan Pohjois-Korean diktaattorin asemia.

Filosofian tohtori Jukka Hankamäki nostaa osuvassa Oikean Median 17.6.2018 blogitekstissään ”Trumpista uusi Nixon?” hyvin esiin niitä erittäin tärkeitä historiallisia ulottuvuuksia, joista valtamedia täysin vaikenee pitäessään yllä orwellilaista ja syrjivän leimaavaa mielikuvaa Trumpista lapsentasoisena häirikkö- ja kiusaajaidioottina.

Hankamäki muistuttaa, että nimenomaan vahvat republikaanipresidentit Richard Nixon ja Ronald Reagan olivat myös presidenttejä, jotka konkreettisesti edistivät rauhanprosesseja. Nixon sai aikaan aselevon ja amerikkalaisten vetäytymisen Vietnamista vuonna 1973 ja Reagan puolestaan lopetti rauhanomaisin keinoin kylmän sodan 1980-luvun lopulla pakotettuaan Peace through strength -realisminsa avulla Neuvostoliiton tunnustamaan tosiasiat.

Presidentti Trumpin America First -realismissa ja esimerkiksi tämänhetkisessä Pohjois-Korea -projektissa on samoja ulottuvuuksia kuin Nixonin ja Reaganin realistisissa poliittisissa hankkeissa, jotka aikanaan tuottivat rauhanomaisia tuloksia.

Mutta orwellilaiselle valtamedialle ja poliittisen korrektiuden pakottajille ei kelpaa mikään sellainen historiallinen eikä tämänhetkinen tosiasia, joka osoittaa presidentti Trumpin poliittiset pyrinnöt perustelluiksi, mielekkäiksi ja järkevän realistisiksi.

Nyt kun presidentti Trump hallintoineen on pyrkinyt toden teolla ja USA:n maahanmuuttolainsäädännön tosissaan ottavalla nollatoleranssipolitiikalla puuttumaan kaikkiin niihin USA:n kannalta tuhoisiin ongelmiin, joita USA:n etelärajan jatkuva vuotaminen ja laittomien maahantulijoiden virta aiheuttaa, ovat sekä USA:n vasemmistomedia että suomalainen valtamedia julistaneet Trumpin ennekuulumattoman kauheaksi julmuriksi.

Meilläkin valtamediat ovat viime päivinä otsikoineet dramaattisesti, että nyt Trump on hirvittävällä tavalla keksinyt erottaa laittomat maahantunkeutujat rajalla lapsistaan ja on tällä tavalla aiheuttanut jälleen ennenkuulumattoman ihmisoikeuskatastrofin. Suomalainen media on uutisoinut näyttävästi, kuinka USA:n entinen presidentti ja nykyisen organisoidun Trump-vastustuksen johtoon lukeutuva Barack Obama on kehottanut Trumpia ”lopettamaan julmuudet”.

Obaman kannalta tällaisilla adjektiiveilla höystetty lopettamiskehottaminen on kuitenkin perin ongelmallista, koska Obama itsekin virassa olonsa parhaimpina hetkinään joutui noudattamaan ainakin muodollisesti USA:n maahantulolakeja ja joutui määräämään täsmälleen samoja rajamenettelyjä ja lasten erottamisia laittomasti rajan ylittäneistä vanhemmistaan kuin herjattu Trump on soveltanut näinä päivänä. Kuten Obaman hallintovuosien tilastot ja kuvat vuodelta 2014 selkeästi kertovat, Obama kohdisti vuosien 2010–2016 välisenä aikana lainmukaiset rikostutkintaprosessit perheenerottamisineen yli puoleen miljoonaan laittomasti maahan tulleeseen aikuiseen.

Minkäänlaista ongelmatiikkaa ei valtamedia näe siinäkään, että Meksikosta laittomasti rajan yli USA:han pyrkivät maahanmuuttajat käyttävät lapsiaan – heidät täydellisesti esineellistäen ja välineellistäen ja alistaen heidät kaikille niille vaaroille, joita tällainen laiton maahantunkeutuminen jo pelkästään fyysisestikin lapsille aiheuttaa ja täysin viis veisaten siitä, että kansainväliset ihmisoikeuspykälät kieltävät saattamasta lapsia alttiiksi tällaisille hengenvaaroille – ”viisumeina” eli välineinä, jotka mahdollistavat laittoman maahantunkeutumisen onnistumisen.

Mutta koska presidentti Trump on kansalliskonservatiivisena patrioottina saatanallisen paha ja koska presidentti Obama oli puolestaan vasemmistoradikaalina Open Borders -globalistina jeesuksenkaltaisen hyvä, ei Obaman määräämistä lasten erottamisista tarvitse lainkaan puhua mediassa, joka voi vapaasti ja valheellisen vehkeilevästi antaa ymmärtää, että tällaiset rajamenettelyt on aloitettu vasta presidentti Trumpin perverssistä käskystä.

Ja kun sitten historialliset tosiasiat väistämättä ja orwellilaisesta sensuurista huolimatta jotakin kautta nousevat julkisuuteen, todetaan jälleen täysin orwellilaisesti, että Obaman käskystä tapahtuneet perheiden erottamiset eivät oikeastaan olleet lainkaan sama asia kuin Trumpin aikana tapahtuneet perheiden erottamiset, koska Obama on Obama ja siis hyvä ja ylevä ja koska Trump on Trump ja siis paha ja alhaisista alhaisin olento, joka ei voi saada aikaan mitään hyvää.

Tästä on konkreettisena osoituksena, että nyt kun Trump on juuri antanut presidentin asetuksen siitä, että perheenerottamiset on väliaikaisesti pysäytettävä vaikka nollatoleranssimenettely toki jatkuu, on tämäkin Trumpin toimi täysin huono USA:n demokraattien ja vasemmistomedian mukaan.

Täysin orwellilaista on sekin, että valtavirtamedia ja poliittista korrektiutta valvovat intellektuellit vannovat toisaalta kaiken olemusmetafysiikan hylkäävän postmodernistisen arvorelativismin ja kaikkiin moraalisiin absoluutteihin kohdistuvan vastustuksen nimeen, mutta toisaalta jatkuvasti esittävät ainoaksi sallituksi eettismoraaliseksi ja poliittiseksi näkökannaksi sen, että kansalliskonservatiivinen rajojen puolustaminen on jotenkin olemuksellisesti ja absoluuttisesti pahaa ja Open Borders -maahanmuuton globalistinen kannattaminen on yhtä olemuksellisesti ja absoluuttisesti hyvää, jonka edistämiseen kaikki on velvoitettava.

Suomalaisen ja länsimaisen valtavirtamedian erilaisissa reaktioissa siihen ja tähän on kyse täysimittaisesta kansalaisten aivopesupyrkimyksestä ja orwellilaisesta sanan- ja mielipiteenvapauden sekä käytännössä ajattelunvapauden rajoittamisesta, kontrolloimisesta ja pehmeän totalitaarisesta ohjaamisesta ainoaan oikeaan eli vasemmistoliberaaliin ja kulttuurimarxilaiseen globalistiseen suuntaan, historiallisista ja tämänhetkisistä tosiasioista täysin piittaamatta.

Tämä Suomessakin vallitseva tosiasia on nyt käsitettävä vailla minkäänlaisia harhaluuloja.

Mutta sananvapaus, mielipiteenvapaus ja ajattelunvapaus kuten uskonnonvapauskin kuuluvat edelleen perustuslaillisiin perusoikeuksiimme, kuten myös oikeus pitää esillä todellisia historiallisia tosiasioita ja niiden pohjalta tehtyjä johtopäätöksiä.

Tästä sananvapaudesta on pidettävä kiinni, kaikista orwellilaisista aivopesuvehkeilyistä välittämättä, yhtä hyvin maallisen kuin hengellisenkin regimentin alueilla.

Julkisuuteen on tuotettava entistäkin enemmän kansallismielistä arvokonservatiivista puhetta ja ajattelua, retoriikkaa ja argumentaatiota.  

Kannattaa lukea ajatuksella kolme hyvää tekstiä:

Reijo Tossavaisen Oikea Media -artikkeli ”Punavihreän agendajournalismin kesäteatteri”, Hilkka Axelsenin Oikea Media -artikkeli ”Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson” sekä Suomen Uutisten artikkeli ”Jussi Halla-aho: ei demokratia ole kriisissä, vaan liberaali globalismi".