Blogi: Professorin Ajatuksia, la 16.02.2019 11:04

Me suvaitsemme

Kävipä kerran niin, että porukka murtautui ja asettui taloksi tyhjään rakennukseen lupia kyselemättä. Sen jälkeen se alkoi sieltä huutelemaan, että omistajan pitäisi remontoida talo ja luovuttaa se heidän käyttöönsä ilmaiseksi.

Näin kävi Helsingissä, jossa yksi äärivasemmistolainen ryhmä eli anarkistit ovat vallanneet kaupungin omistaman heikkokuntoisen rakennuksen. Mikä huvittavinta, porukka pitää talon seinällä tekstiä, jossa lukee "alas kapitalismi".

Tuolle takkutukkien porukalle näyttävät siis kyllä kelpaavan kapitalistin rahat, mutta ei se talousjärjestelmä, joka on tähänkin maahan luonut sen hyvinvoinnin, jonka varassa talonvaltaajat saanevat leipänsä. Eli veronmaksajien rahoista kustannettavat sosiaalituet.

Uutisen luettuani jäin ihmettelemään sitä, kuinka erilaisia ihmisiä täällä kotimaassamme elelee. Ja kuinka me tavalliset ihmiset työntekijöinä ja veronmaksjina suvaitsemme heidän öykkäröintiään korvaamme lotkauttamatta. Sekä ilman sen suurempaa valitusta myös elätämme heidät ilman odotuksia kiitoksista ja vailla vaatimuksia rangaistuksista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vuoden 1918 tapahtumat uusiksi?
Vihreiden ja taksien tulisi sanoutua irti oman käden oikeudesta
Yle unohti kertoa, että kuka uhkasi lasten ja alpakoiden turvallisuutta

 

Professorin Ajatuksia la 16.02. 11:04

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

HS:n rikosuutisista pohjaa EU-vaaleihin

Klo 00:30.

Miksei rahaa löydy katastrofiapuun?

to 18.04. 23:57

Sirpa Kurppa vaati väestöräjähdyksen tukemista luopumalla lihansyönnistä

ke 17.04. 21:41

Ilmastonmuutos. Nyt?

ti 16.04. 22:42

Syntyykö Rinteen ensimmäinen?

ma 15.04. 23:46

Johanna Vehkoo ja orwellilainen tasa-arvo

la 13.04. 23:47

Vaalikoneiden oikeasta käytöstä

pe 12.04. 00:06

Valeuutinen - mutta kumpi?

ke 10.04. 22:48

Äänestäkää, hyvät ihmiset, äänestäkää!

ti 09.04. 23:34

Syyrian väestö kasvaa joka vuosi 268 000 hengellä

ma 08.04. 23:49

blogit

Vieraskynä

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04.2019 00:43

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

HS:n rikosuutisista pohjaa EU-vaaleihin

la 20.04.2019 00:30

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Vahvoja suosituksia

ke 17.04.2019 21:44

Petteri Hiienkoski

Ilmastopopulismin petolliset kulissit eli ilmastonmuutoksen "kyllä" ja "ei"

pe 12.04.2019 13:01

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Vaaliteltalla: Irakilainen persu ja muita tositarinoita

ma 08.04.2019 00:16

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Perussuomalaisille jokaisen ihmisarvo on jakamaton

la 20.04.2019 00:38

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Seuraava maahanmuuttaja-aalto tulee jo kesällä?

to 11.04.2019 13:09

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Suomalainen arvopohja mahdollisti perussuomalaisten vaalivoiton

ke 17.04.2019 09:28

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Taurian palatsi

la 20.04.2019 00:31

Matti Viren

Pieni- ja keskituloisille

ma 01.04.2019 20:37