Suomi kuuluu kallioperältään mineraalirikkaaseen Fennoskandian kilpeen, joka on houkutellut Suomeen useita ulkomaalaisia kaivosyhtiöitä kullan ja muiden harvinaisten malmien hankkimiseksi. Tämän lisäksi Suomessa tuotetaan verovaroin Geologisen tutkimuskeskuksen toimesta tietoja malmiesiintymien sijainnista, jota ulkomaiset kaivosyhtiöt ja sijoittajat voivat käyttää hyväkseen. Suomen viime vuosien kaivosbuumista on povattu suurta hyvinvoinnin lisäystä maallemme, mutta tosiasiassa ulkomaalaiset toimijat ryöstävät kallioperän harvinaiset mineraalit ja kotimaahan jäävä arvonlisä on hyvin pieni. Kaupan päälle tulevat vielä ulkomaalaisten kaivosyhtiöiden Suomessa aiheuttamat ympäristöhaitat.

Kaivoslakia uudistettiin 2010-luvun alussa silloisen keskustalaisen elinkeinoministerin Mauri Pekkarisen johdolla. Uusitussa kaivoslaissa pidettiin yhä kiinni Ruotsin vallan aikaisesta käytännöstä, jossa malmiesiintymä kuuluu sille, joka varaa alueen itselleen ensimmäisenä. Luonnonvarojen taloustiedettä tutkinut professori Olli Tahvonen on todennut, että yksikään vakavasti otettava verrokkimaa ei sovella nykyisin “ensiksi ehtinyt saa pitää” periaatetta. Nykylainsäädännön mukaan etuoikeuden mineraalivarojen käyttöön voi saada jopa luonnonsuojelualueilta. Malmivarausten ulkopuolelle on jätetty vain kotipiha, hautausmaat ja puolustusvoimien hallinnoimat alueet. Tällä hetkellä Suomen pinta-alasta jopa 38 000 neliökilometriä eli 10 % maan kokonaispinta-alasta on malmivarausten piirissä.

Suomessa kaivosalueen maanomistajalle täytyy maksaa malminetsintäkorvausta ja 0.15 prosenttia louhintakorvausta mineraalin arvosta, jota voidaan pitää täysin riittämättömänä. Valtiolle kaivosyhtiöt eivät joudu maksamaan mitään korvauksia. Monessa muussa maassa valtion mineraalivarat ovat valtion omistuksessa ja kaivosyhtiö maksaa niiden käytöstä. Esimerkiksi Australiassa osavaltiokohtaisesti joutuu kaivosyhtiö maksamaan korvauksena 2.5-10 prosenttia louhitun malmin arvosta. Yhdysvaltain Nevadassa kaivosyhtiöt taas maksavat 5 prosentin vuosittaisen rojaltin kullan nettotuotosta.

Suomessa tulisi ensi vaalikaudella valmistella uusi kaivoslaki parlamentaarisesti, jossa linjattaisiin maanpinnan alapuoliset luonnonvarat kuuluvan valtion omistukseen. Suomen valtio voisi myöntää kohtuullista korvausta vastaan malmin etsintälupia ja oikeudet kaivannaistoiminnan harjoittamiseen kohtuullista louhitun malmin arvoon sidottua korvausta vastaan, joka voisi olla erillinen kaivosvero.

Norja on hyvä esimerkki maasta, joka on maksimoinut uusiutumattomista luonnonvaroista koituvat hyödyt kansantaloudelleen, eikä alistunut ulkomaalaisten toimijoiden hyväksikäytettäväksi. Suomen luonnonvarojen ryöstöä ei pidä katsella sivusta, vaan kotimaisista malmivaroista koituva hyöty on kanavoiduttava nykyistä huomattavasti enemmän suomalaiseen hyvinvointiin.