Aamun lehti päivitteli Amazonian sademetsien tuhoutumisella. Jutun mukaan "yhden sademetsähehtaarin polttamisesta vapautuu saman verran hiilidioksidia kuin 250 suomalaisen vuoden autoiluista tai 250 000 kasvihuonetomaattikilon tuottamisesta".

Kun huomioidaan, että Amazonian sademetsistä katoaa joka vuosi vähintään Pirkanmaan kokoinen alue ymmärtää, ettei kyse ole pikkuasiasta maailman hiilinielujen kannalta. Siksi oli hienoa, että lehti tarjosi meille aineksia sen pohtimiseen, mistä ongelma johtuu ja mitä sille voisi tehdä.

Jutun mukaan suurin syyllinen sademetsien katoamiseen on ihmisten lihansyönti. Näin siksi, että hävitettävästä sademetsästä noin 80 prosenttia raivataan laitumeksi.

Toki Brasiliassa on myös metsänhakkuita. Niistä suuri osa on laittomia - monesti meilläkin jatkuvan kasvatuksen nimellä uutta tuloaan tekeviä arvokkaimpien puiden poimintahakkuita - eikä hakattuja metsiä kunnosteta uudelleen kasvukuntoon kuten Suomessa.

Jutussa todettiin myös metsäkadon todellinen syy: nykyisin sademetsien ylläpito ei mahdollista ihmisten elämää. Eli paikallinen väestö ei saa siitä rahaa - toisin kuin maataloudesta.

Tämän muuttamiseksi toimittaja suositteli, ettei suomalainen kuluttaja ostaisi brasilialaista naudanlihaa eikä edes kanaa, jonka rehu on tuotettu siellä. Niiden sijaan kannattaisi käyttää brasilialaisia tuotteita, joita voidaan tuottaa sademetsien siimeksessä.

Alussa linkittämässäni jutussa kerrottiin, että sademetsistä huolissaan olevat voisivat alkaa maksaa niiden pystyssä pitämisestä hiiliveroa. Näin metsästä syntyisi paikalliselle omistajalleen arvo - olettaen etteivät rahat päädy korruption ammottavaan kitaan.

Lisäksi jutun lopussa arvellaan, että "loppujen lopuksi sademetsien suojelu on silkkaa politiikkaa: lakeja, asetuksia sekä ennen kaikkea niiden valvontaa ja rangaistusten jakamista". Lisäksi koko tarinan viimeinen virke kuuluu, että "oikeastaan vaikein kysymys onkin, miten sillä voi tienata, että on kaatamatta puun".
 

* * *

Suomessa metsäpuiden yhteenlaskettu tilavuus - hiilivarasto - on kasvanut jatkuvasti jo kymmeniä vuosia. Siihen on syynä se, että meillä omistaja saa metsistään puuta myymällä rahaa. Ja hänet on velvoitettu hakkuiden jälkeen saattamaan metsänsä uuteen kasvuun.

Omistajan kannalta tulevien puukauppojen tili on tehnyt myös metsien kasvua ja tukkipuun osuutta lisäävästä metsänhoidosta kannattavaa - etenkin kun sitä on osittain tuettu julkisista varoista. Ilman metsien hakkuiden jälkeistä uudistamista ja metsänhoitoa kasvaisivat metsämme aivan oleellisesti vähemmän kuin nykyisin - näin vaikka metsiä ei olisikaan raivattu pelloiksi paremman taloudellisen tuoton toivossa.

Järkevän metsäpolitiikan ja metsänkäytön ansiosta Suomen metsien sisältämä hiilivarasto on kasvanut jo vuosikymmeniä, vaikka samalla puiden varassa on syntynyt maailmanluokan metsäteollisuus. Ei siis voi kylliksi alleviivata metsien omistajalleen antaman arvon merkitystä metsien hiilivarastoille meillä ja muualla - ja ihmetellä aamun lehden loppukaneettia puiden kaatamatta jättämisestä.

Kirjoitin tämän tekstin siksi, että myös meillä Suomessa on päätään nostanut ja asiaa ymmärtämättömien poliitikkojen ja kansalaisten suosiota saanut metsien talouskäytön vaikeuttaminen tai palaaminen jatkuvaan kasvatukseen. Sellaisen politiikan loogisia seurauksia voimme ihailla tämän aamun sademetsäjutusta: ellei metsällä ole arvoa omistajalleen, ei siitä pidetä myöskään huolta.

Samalla on todettava aamun lehdessä mainitusta hiilinielukorvauksesta, että sen jatkuvuuden edellytyksenä on irtorahan löytyminen ja poliittinen suuntaaminen kyseiseen tarkoitukseen, kun taas metsien vastuullisesta talouskäytöstä hiilinielujen säilyttämiseen tarvittavat varat syntyvät normaalin liiketoiminnan tuloksena. Arvoisa lukijani voinee itse päätellä, kumpi vaihtoehto tarjoaa pysyvämmän ratkaisun hiilinielujen kasvattamiselle tässä poliittisten muotivirtausten maailmassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Akanoita
Miksi enää ei ole varaa piikoihin?