Vasemmisto ja luonnonsuojelijat ovat yleensä halukkaita ajamaan kaikenlaisia koko yhteiskunnalle kalliiksi tulevia asioita, kunhan ne maksatetaan veronmaksajilla. Eilen saimme lukea tästä virkistävän poikkeuksen.

Ylen mukaan äskettäin edesmenneen Pentti Linkolan muistoksi halutaan nimittäin ostaa muistometsä keräämällä sitä varten halukkailta rahaa. Toisin sanoen Linkolan metsä perustetaan yksityisellä rahoituksella. Tähän ei kai kenelläkään pitäisi olla negatiivista sanottavaa.

Rahat kerätään Linkolan perustaman luonnonperintösäätiön kautta. Se on toimija, joka muutenkin ostaa vanhoja metsiä rauhoittaakseen ne suojelutarkoituksiin. Toistaiseksi sen kautta on suojeltu noin 2 600 hehtaaria suomalaista luontoa ja jokainen lahjoitettu euro käytetään joko niiden hoitotöihin tai alueen laajentamiseen.

Yhteiskunnan kannalta kysymys on tietenkin kimurantti: ovathan säätiön hankkimat metsät - ainakin lähtökohtaisesti - ikuisesti pois talouskäytöstä ja aineellista hyvinvointiamme lisäämästä. Toisaalta Suomessa on vahva yksityisen omaisuuden suoja - ja kaiketi se koskee myös säätiöitä. Niinpä jokainen saa tehdä omistamallaan maalla mitä haluaa, ellei mukaan lasketa metsän luvatonta hävitystä, mikä on yksiselitteisesti kielletty metsälaissa.

Tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että mikäli metsien yksityinen suojelutoiminta saisi toden teolla ilmaa siipiensä alle ja metsäpinta-alasta suojeltaisiin kymmeniä prosentteja, tarkoittaisi se suomalaisen metsäteollisuuden toimintamahdollisuuksien rajaamista. Tästä seuraavalla metsätulojen vähenemisellä olisi suuri vaikutus meidän kaikkien suomalaisten elintasoon.

Laki on kuitenkin järkähtämätön - ellei eduskunta toisin säädä. Niinpä jokainen voi suojella omaa metsäänsä aivan niin paljon kuin haluaa, tarjoaahan valtio siihen puhdasta rahaakin, mikäli kohde katsotaan suojelemisen arvoiseksi. Silloin tosin kyse ei enää ole yksityisellä rahalla, vaan julkisen rahoittajan kanssa, toteutetusta metsänsuojelusta.

Näissä tapauksissa päätökseen tarvitaan aina yksityisen metsänomistajan lupa. Se on siis kokonaan eri asia kuin luonnonsuojelulain perusteella toteutettu metsän rauhoittaminen, jossa valtio pakkolunastaa metsänomistajan maan täyttä korvausta vastaan. Päätöksen lunastuksesta tekevät poliitikot eikä yksityinen maanomistaja.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valeuutinen metsässä
Kolmannes pinta-alasta on suojeltava
Suomen metsäpolitiikka on kohdallaan