Blogi: Juha Ahvio, to 19.11.2020 23:34

Olivatko vaalit USA:n historian turvallisimmat?

Olivatko USA:n presidentinvaalit USA:n historian turvallisimmat vaalit, siis vaalitekniseltä kannalta tarkasteltuna? Tämä kysymys on varsin mielenkiintoinen. Monet ovat jo rynnänneet vastaamaan kysymykseen ehdottoman myönteisesti. Tällaisen ehdottoman myönteisyyden omaksuminen perustuu amerikkalaisen ja suomalaisen valtamedian uutisointiin kritiikittömästi luottamiseen.   

Vaalien ihmeellisen historialliseen turvallisuuteen uskotaan ja väitettä toistellaan, koska esimerkiksi Iltalehden 18.11.2020 päivätty artikkeli ”Turvallisuuspomo vakuutti vaalien rehellisyyttä – Trump antoi kenkää” niin väittää. Kyseisen artikkelin ingressin mukaan ”Donald Trump on erottanut Yhdysvaltojen kyberturvallisuudesta vastanneen Chris Krebsin.” Artikkeli kuuluu seuraavasti:

”Chris Krebs aavisti jo, mitä on tulossa. Hän oli kertonut ystävilleen, että epäilee pomonsa, presidentti Donald Trumpin, hautovan kostoa. Krebs johti tiistaihin asti Yhdysvaltojen kyberturvallisuus- ja infrastruktuurivirasto CISA:a. Siinä tehtävässään hänelle kuului kertoa virallinen näkemys reilu kaksi viikkoa sitten järjestettyjen presidentinvaalien sujumisesta. – Marraskuun kolmannen päivän vaalit olivat kaikkein turvallisimmat koko Yhdysvaltojen historiassa. Mitään todisteita ei ole äänestysjärjestelmän peukaloinnista, eikä kadonneista tai vaihtuneista äänistä, virasto tiedotti.”

”Viesti on rankasti ristiriitainen Trumpin oman teorian mukaan. Presidentin mukaan hän olisi voittanut vaalit, mutta jotenkin demokraattisen puolueen ehdokas Joe Biden olisi onnistunut ’varastamaan’ ykköstilan. Yksikään vaalipiiri ei ole raportoinut epäselvyydestä, joka voisi vaikuttaa lopputulokseen. Krebs työskenteli aiemmin ohjelmistojätti Microsoftilla. Hän oli Trumpin itsensä nimittämä johtaja kyberturvallisuusvirastoon ja johti sitä sen luomisesta lähtien. Krebs saavutti varsin laajaa tunnustusta molemmista valtapuolueista suojatessaan Yhdysvaltojen vaalijärjestelmää ulkopuoliselta häirinnältä. – Oli kunnia palvella. Me teimme oikein. Puolustamme nyt huomisen turvallisuutta, hän tviittasi potkujensa jälkeen.”

Näin siis Iltalehden artikkeli, toistaessaan amerikkalaisten valtamedialähteidensä uutisointia. Artikkelin uutiseen sisältyy kaksi väittämää ja annetun sisäänrakennettu oletus.

Ensimmäinen väite on tämä: Vaalit olivat USA:n historian turvallisimmat. Tämä on siis USA:n kyberturvallisuudesta vastaavan viraston CISA:n eli Cybersecurity and Infrastructure Security Agencyn virallinen kannanotto ja väite. Toinen väite on tämä: Ei ole mitään todisteita vaalipetoksista. Äänestyskoneita ja -ohjelmia ei ole käytetty mitenkään vilpillisesti. Yhdenkään vaalipiirin alueella ei ole havaittu mitään väärinkäytöksiä.

Väitteet tarjoillaan seuraavan oletuksen kera: CISA ja sen johtaja Chris Krebs ovat pyyteettömän puolueettomia ja riippumattomia asiantuntijatodistajia ja että Krebsiin kohdistui presidentti Trumpin irrationaalisen kaunainen ja vastenmielisestä pahuudesta ja valheellisuudesta kumpuava tunnereaktio, kosto, joka saa voimansa katkerasta vaalitappiosta enemmän ääniä saaneelle herrasmiesmäiselle Joe Bidenille, jolla ja jonka puolueella, demokraateilla ja sen vaalikoneistolla, ei tietenkään voi olla mitään tekemistä minkään vaalimanipulaation kanssa.

Edellä kuvattuun tapaan ajattelevat nyt monet Iltalehden, vastuullisen laadukkaan ja puolueettoman arvovaltaisen suomalaisen uutismedian, artikkelin äärellä. Artikkelin, joka toki toistaa kaikukammiona amerikkalaisten valtamedioiden yhteisesti toistamaa narratiivia.

Tämän artikkelin äärellä monet uskovaisetkin ovat sallineet itsensä saada vihoviimeisen todisteen siitä, kuinka kauhea henkilö Donald Trump on ja kuinka hirvittävän tolkuttomia, fanaattisia, valheellisen moraalittomia ja vaarallisiakin ovat Trumpin kannattajat, jotka patologisesti puhuvat jostain vaalivilpistä ja jotka eivät edelleenkään suostu asiallisesti hyväksymään Trumpin tappiota rehellisissä vaaleissa, joissa, länsimaisessa USA:ssa kun ollaan, ei kerta kaikkiaan voi olla tapahtunut mitään vilpillistä eikä vehkeilevää.

Monet uskovaisetkin ajattelevat, että vilpittömille ja rehellisille asiantuntijoille kostonkaunaisia vihapotkuja jakeleva ja vaalivilpistä harhaisesti öyhöttävä Trump kannattajineen on kerta kaikkiaan hirviö, jonka väitteet ovat annetusti valheellisia ja jonka nimikään ei oikeastaan saisi tahrata hurskaiden, pyhien ja hyvyyttä ja rakkautta ylitsepursuavien Jeesuksen seuraajien suuta eikä mieltä.

Edellä kuvatulla tavalla ajattelevien kannattaa kuitenkin muistaa, että Jeesus on Totuus, kuten Johanneksen evankeliumin luvun 14 jae 6 ilmoittaa. Totuus ja totuudellisuus eli se, että väitelauseen sisältö vastaa ihmisen omasta mielestä riippumattomasti vallitsevia asiaintiloja, liittyvät luovuttamattomasti aitoon Jeesuksen seuraamiseen, siis Raamatun ja klassisen kristinuskon Jeesuksen seuraamiseen.

Asia toki voi olla kokonaan toisin, jos on kyse jonkun muun Jeesuksen seuraamisesta. Mutta Raamatun Jeesuksen seuraajan on pakko olla kiinnostunut totuudesta, eli siitä, vastaako väitteen sisältö aikuisten oikeasti vallitsevia asiaintiloja. Tässä ei nyt auta tunteilu eikä ahdistunut hammasten kiristely eikä edes hurskaanvihainen Trump-vastainen raivonta.

On uskallettava kysyä, pitävätkö edellä lainatun Iltalehden artikkelin väittämät paikkansa.

Pitääkö todella paikkansa, että vaalit olivat USA:n historian turvallisimmat? Pitääkö paikkansa, ettei ole mitään todisteita mistään vaalipetoksista eikä varsinkaan sellaisista, jotka voisivat liittyä äänestyskoneisiin ja niiden ohjelmiin? Pitääkö paikkansa annettuna markkinoitu oletus siitä, että CISA ja Chris Krebs ovat pyyteettömän puolueettomia asiantuntijatodistajia? Pitääkö paikkansa, että Trump antoi täysin aiheettomat potkut pelkän kostonhimon riivaamana? Pitääkö paikkansa, että demokraattien puoluekoneistolla ei voi olla mitään tekemistä minkään ohjelmallisen vaalipetoksen kanssa?

Todellisuudessa ei yksikään edellä esitetyistä väitteistä pidä paikkaansa. Ne eivät ole tosia väittämiä. Ne ovat valheellisia, vääriä, epätosia uskomuksia.

Chris Krebs ei ole mikään pyyteettömän puolueeton todistaja, ei siitäkään huolimatta, että asemansa oli mikä oli ja että hän oli Trumpin asemaansa nimittämä. Trump on joutunut pettymään useaan muuhunkin nimitykseensä. Mutta millään tavalla puolueeton Krebs ei ole ollut siihen asiaan nähden, josta hän nyt antoi virkansa puolesta lausunnon, jota maailman valtamediat ovat kaikukammiona toistelleet. Se, että Krebs ei ole mikään puolueeton henkilö, selviää Bob Adelmannin The New American -julkaisun 18.11.2020 päivätystä artikkelista ”Cybersecurity Director Chris Krebs Dismissed Claims of Election Fraud. Trump: You’re Fired!”

Ensinnäkin Chris Krebs on hyvä kaveri Miles Taylorin kanssa. Kuka on Miles Taylor? Hän on se Trumpin hallinnossa toiminut turvallisuusvirkamies, joka vuonna 2018 kirjoitti Anonyymi-nimimerkillä vasemmistoliberaalissa The New York Timesissä julkaistun ja paljon julkisuutta osakseen saaneen artikkelin ”I Am Part of the Resistance Inside the Trump Administration”.

Miles Taylor siis oli, kuten hän itse lokakuussa 2020 julkisesti ilmoitti, tuo Anonyymi, joka artikkelissaan ilmoitti julkisuudelle, että Trumpia vastaan todella toimii hänen hallintonsa sisäinen vastarintaliike, joka pyrkii kaikin keinoin sabotoimaan Trumpin presidenttiyttä ja hänen edustamaansa politiikkaa. Taylor toimii myös niiden republikaanien riveissä, jotka ovat julkisesti tukeneet Joe Bidenia ja tehneet aktiivista vaalityötä hänen hyväkseen. Tämä Miles Taylor on nyt potkut saaneen ”puolueettoman” Chris Krebsin läheinen kaveri.

Chris Krebsillä on myös läheiset suhteet Dominion Voting Systems -firman johtohenkilöihin. Dominion Voting Systems -väkeä oli myös niissä marraskuun kolmannen päivän vaalivalvojaisissa, joita Krebs isännöi.

Ongelmallista tämä kaikki on siksi, että Krebs itse on koko ajan toiminut läheisessä yhteistyössä Trump-vastaisen vastarinnan toimijoiden kanssa ja Bidenin tukijoiden kanssa ja ennen kaikkea juuri Dominion Voting Systems -äänestysjärjestelmäfirman edustajien kanssa. Siis Dominion Voting Systems -firman, jonka järjestelmien luotettavuutta on nyt ankarasti arvosteltu ja jonka äänestyskone- ja ääntenlaskujärjestelmiin liittyy laajamittainen vilppiepäily.

Nyt Krebs kuitenkin on esiintynyt puolueettomana asiantuntijana, joka on julkisesti taannut epäilyksenalaisten Dominion Voting Systems -järjestelmien syyttömyyden ja vilpittömyyden. Todellisuudessa Krebs on ollut täysin jäävi takaamaan yhtään mitään Dominion Voting Systems -kavereidensa järjestelmien puolesta.

Eivät myöskään CISA ja sen Election Infrastructure Sector Coordinating Council SCC ole jäävin puolueettomia siihen asiaan nähden, johon nyt ottivat näennäisen puolueetonta ja arvovaltaista kantaa, jota maailman valtamediat ovat kilvan toistelleet. Tämä tosiasia käy ilmi 12.11.2020 päivätystä virallisesta julkilausumasta Joint Statement from Elections Infrastructure Government Coordinating Council & the Election Infrastructure Sector Coordinating Executive Committees.

Tässä virallisessa julkilausumassa, jonka mukaan ei ole mitään todisteita ääntenlaskusysteemien vilpillisyydestä tai muustakaan petoksellisuudesta, ovat mukana SCC:n eli Election Infrastructure Sector Coordinating Council -neuvoston jäsenet. Näihin jäseniin lukeutuvat myös Dominion Voting Systems ja Smartmatic, eli juuri ne firmat, joiden äänestyskoneet ja ääntenlaskuohjelmat, jotka sisältävät muun muassa kiinalaisia elektronisia komponentteja, ovat arvostelun ja vilppiepäilyiden kohteena olleet. Tämä tosiasia käy ilmi Rand Corporationin Perspective: Expert Insights on a Timely Policy Issue -tutkimuspaperista, joka on ilmestynyt syyskuussa 2020 ja on otsikoltaan ”Securing U.S. Elections Against Cyber Threats: Considerations for Supply Chain Risk Management”.

Eli Krebsin ja CISA:n arvovaltaisen puolueettomana pidetty julkilausuma vaalien historiallisesta turvallisuudesta ja kaikenlaisen vilpillisyyden puuttumisesta tarkoittaa käytännössä sitä, että Dominion Voting Systems, Smartmatic ja Bidenia aktiivisesti kannattavat Trump-vastaisen vastarinnan edustajat itse ilmoittavat itsestään, että heidän omat järjestelmänsä ovat täysin luotettavia ja että niitä on käytetty ehdottoman vilppivapaasti ja vailla mitään asiattomia tarkoitusperiä.

Se, että vaalivilppi ja äänestyskone- ja ohjelmaongelmat, jotka liittyvät nimenomaan Dominion Voting Systems -järjestelmiin ja Smartmatic -järjestelmään, ovat olleet todellisuutta samoin kuin sekin, että tällä vilpillä ja näillä järjestelmillä on vahvat yhteytensä demokraattivaikuttajiin ja demokraattisen puolueen vaalikoneostoon, käyvät ilmi Fred Lucasin 9.9.2020 päivätystä Daily Signal -artikkelista ”4 Things to Know About Voting Machine Company That’s Causing Stir”.

Dominion Voting Systems on Kanadassa perustettu äänestyskonefirma, jonka valmistamat laitteet ja ohjelmat ovat olleet äänestyskäytössä Arizonassa, Georgiassa, Michiganissa, Nevadassa, Pohjois-Carolinassa ja Pennsylvaniassa. Eli siis juuri niissä vaa’ankielivaltioissa, joissa Biden yllättäen meni vaaliyönä, mystisen ääntenlaskutauon jälkeen, Trumpin ohi ja joiden oletettujen voittojen myötä valtavirtamedia on nyt julistanut Bidenin vaalivoittajaksi. Kuitenkin varsinkin Michiganissa ja Georgiassa on ilmennyt ääntenlaskuvirheitä nimenomaan DVS-systeemin koneisiin liittyen.

Dominion Voting Systems -firma on myös lahjoittanut rahallista tukea Clinton Foundation säätiölle, jonka sivustolla puolestaan lobataan Dominion Voting Systems -firman äänestysteknologiaa. Tämä käy ilmi Clinton Foundationin Clinton Global Initiative -sivuston “The DELIAN Project: Democracy through Technology” -artikkelista. Delian-projektilla ja siihen liittyvän ääntenlaskuteknologian avulla Clinton-säätiö haluaa niin santotusti edistää demokratiaa eri puolilla maailmaa. Dominion Voting Systems -firman läheisistä suhteista Clintoneihin ja muihinkin demokraattitoimijoihin tekee selkoa myös World Tribune -julkaisun 6.11.2020 päivätty artikkeli ”Dominion Voting Systems tied to Clintons, widely used in battleground states”.

Dominion Voting Systems toimii yhteistyössä Smartmatic-firman kanssa. Smartmaticin järjestelmät puolestaan ovat joutuneet vaalivilppiarvostelun kohteiksi esimerkiksi vuonna 2010 Filippiineillä, jossa Smartmaticin järjestelmissä havaittiin luotettavuusongelmia.

Smartmaticin johdossa toimii Mark Malloch-Brown, joka on George Sorosin Open Society Foundationin perustaman Global Boardin jäsen. Kannattaa lukea myös Patrick Howleyn 13.11.2020 päivätty National File -artikkeli “Dominion Voting Systems Shares Floor Space With Soros Group, Partnered With Soros’ Friend”. Siitä, keitä ovat Dominion Voting Systems -firman osakkaat, tekee selkoa  Free Pressers -julkaisun 11.11.2020 päivätty artikkeli ”Who are the stakeholders in Dominion Voting Systems?” . Firmalla on yhteytensä vasemmistoliberaaleja tavoitteita ajaviin ja demokraattiseen puolueeseen liittyviin Ison rahan tahoihin.

Merkille pantavaa on sekin, että, kuten Bob Adelmannin edellä viitatusta artikkelista ilmenee, Smartmaticin perustaja ja toimitusjohtaja Antonio Mugica on todennut uutistoimisto AP:n haastattelussa 2017, että Smartmatic-järjestelmää käytettiin hyväksi luomaan yli miljoona ääntä Venezuelan vaaleissa sosialistidiktaattori Hugo Chavezin hyväksi. Epäily Smartmatic-järjestelmän soveltamisesta vaalipetoshankkeiden edistämiseksi ei siis ole mitenkään vasta nyt vuonna 2020 esiin nostettu keinotekoinen teema. Kirjoitin itsekin tästä aiheesta 25.11.2018 julkaistussa Oikean Median artikkelissani ”Presidentti Jair Bolsonaro ja Brasilian konservatiivinen vastavallankumous”, jossa totesin seuraavasti:

Olavo de Carvalho muistuttaa siitä, että vasemmistomedian ja pahasti korruptoituneen työväenpuolueen hankkeita ovat runsaskätisesti rahoittaneet globalistihenkiset brasilialaiset pankit ja että Bolsonaron kannattamista pyrittiin tekemään tyhjäksi myös laajamittaisella vaalivilpillä, alkaen siitä, että vaalikoneina käytettiin epäluotettavia venezuelalaisia Smartmatic-koneita, jotka olivat omiaan vaikeuttamaan Bolsonaron äänestämistä.”

Merkille pantavaa on myös, kuten LifeSiteNews-artikkeli ”Bolivia’s fraudulent 2019 elections show remarkable similarities to 2020 US presidential election” 17.11.2020 uutisoi, Bolivian  vuoden 2019 vaaleissa tapahtui ääntenlaskennan aikana mystinen pysähdys, jonka jälkeen aluksi tappiolla olleen vasemmistoehdokkaan kannatus alkoi yllättäen nousta kilpailijansa ohi. Täsmälleen samoin kävi USA:n vaaleissa marraskuun kolmantena ja neljäntenä päivänä 2020.

Ota lukuun se, että jopa jotkut amerikkalaiset demokraattisenaattoritkin varoittivat joulukuussa 2019 Dominion Voting Systems -järjestelmien käytöstä niiden manipulaatioalttiuden vuoksi, kuten ilmenee Andrew Mark Millerin Washington Examinerin 13.11.2020 päivätystä artikkelista ”Democratic senators warned of potential ‘vote switching’ by Dominion voting machines prior to 2020 election”.

Lue ajatuksella Frank de Varonan Conservative Business Journalin artikkeli “2020 Stolen Election by Dominion Voter Systems – Hammer & Scorecard” .

USA:n vaalit olivat erittäin turvattomat, vilpilliset ja petokselliset. Kaikkea muuta kuin historian turvallisimmat. Demokraattieliitillä on erittäin paljon tekemistä näiden vaaleihin liittyvien negatiivisten luonteenpiirteiden kanssa. USA:n vuoden 2020 presidentinvaalit ovat erittäin rikki, kuten sanonta kuuluu. Trumpin antamat potkut Chris Krebsille olivat varsin perusteltuja ja järkiperäisen oikeutettuja.

Yhtä perusteltua ja järkiperäistä on, että Trump itse ja hänen kannattajansa eli amerikkalaiset peruskonservatiivit vaativat julkisesti, että Stop the Steal!

Asia on juuri siten, kuin Willis L. Krumholz toteaa 17.11.2020 päivätyn The Federalist -artikkelinsa ”If Americans Can No Longer Trust Our Elections, We’re In Big Trouble” otsikossa. USA on suurissa vaikeuksissa, jos amerikkalaiset eivät voi enää luottaa vaaleihinsa. Tuossa artikkelissa osoitetaan, että “ei ole mitään todisteita” -hokema on kestämätön. Vaalivilppitodisteita on paljon, ja ne liittyvät laajalti nimenomaan Dominion Voting Systems -järjestelmiin ja Smartmatic-järjestelmiin ja niiden tarkoitushakuiseen soveltamiseen.

Joka tapauksessa todellisen vaalituloksen selvittäminen on vielä kesken. Joe Biden ei mitenkään ole President Elect, vaikka valtavirtamedia tätä narratiivia toistaa. Todellisen vaalituloksen selvittäminen on ehdottoman välttämätöntä USA:n poliittisen järjestelmän tulevaisuuden kannalta. Jos näiden nyt täysin rikki menneiden ja vilpillisen petoksen ohjaamien vaalien todellinen ja laillinen tulos jätetään selvittämättä ja vilppi julkisesti paljastamatta, ovat seuraukset vakavat.

Newsmax-uutisartikkeli ”Newsmax Won’t Project Joe Biden Winner, Here’s Why”, joka on päivätty 18.11.2020 perustelee, miksi Newsmax ei ole julistanut Bidenia vaalien voittajaksi. Vaalituloksen selvittäminen on kesken Arizonassa, Georgiassa, Wisconsinissa ja Pennsylvaniassa, kuten myös Nevadassa sekä Michiganissa. Tämänhetkinen ääniero Bidenin hyväksi on hiuksenhieno neljässä ensin mainitussa, hieman suurempi kahdessa viimeksi mainitussa.

Äänestyskone- ja ääntenlaskuohjelmavilppi muun vilpin ohella paljastuessaan vaikuttaa hyvinkin näiden vaa’ankieliosavaltioiden lopulliseen ja todelliseen vaalitulokseen. Arizonan voittaja saa 11 valitsijaa, Georgian 16, Wisconsinin 10 ja Pennsylvanian 20 valitsijamiestä. Jos presidentti Trump päätyy voittajaksi vaikkapa vain Georgiassa ja Pennsylvaniassa, palautuu valitsijamiestilanne 269 vastaan 269 valitsijamiestä -asetelmaan.

Tällöin ratkaisu siirtyisi uuden kongressin edustajainhuoneelle, sen tammikuun 2021 istuntoon. Presidenttiä äänestäessään edustajainhuone äänestää osavaltioittain, joita on enemmän republikaanien takana kuin demokraattien.

Kuten todetaan Washington Times -julkaisun 15.11.2020 päivätyssä artikkelissa ”’Designed to rig elections’: Trump’s legal team demands probe of Dominion voting software” , juuri edellä esitetyistä syistä Sidney Powellin ja Rudi Giulianin johtamalla Trumpin lakitiimillä on vahvat, järkiperäiset ja juridisesti sekä USA:n valtio-opillisesti erittäin vahvat perusteet ajaa oikeudellista ja totuudenmukaista selvitystä ja perusteellista tutkintaa siitä, että vaalit ovat olleet petokselliset nimenomaan Dominion Voting Systems -järjestelmien vilpillisen hyötykäytön vuoksi.

 

Juha Ahvio to 19.11. 23:34

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

Suomen presidentinvaalien asetelma

pe 26.01. 22:32

Trump jälleen USA:n presidentiksi?

su 17.12. 11:50

Napoleon Bonaparte

ke 13.12. 23:51

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09. 00:24

Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet

ma 21.08. 11:14

Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita

la 27.05. 12:08

J. V. Snellman ja suomalaisuusaate

to 11.05. 20:37

Raamatun alkutekstiä ei ole vaietusti sensuroitu

to 27.04. 23:12

Teologia: Oppia ihmisestä vai Jumalasta?

ti 28.03. 20:16

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44