Mikkelin Piispa Mari Parkkinen on saanut aikaan myrskyn vesilasissa vaatimalla hallitusta perumaan säästöpäätöksiään. Ne aiheuttavat kurjuutta. Parkkisen kannanottoja on kehuttu oppositiosta ja arvosteltu hallituksen taustoista. Niitä on syytetty politikoinnista ja jopa kommunismiksi. Se, että kirkon edustajat politikoivat, ei ole Suomessa uutta. Ja kirkon hallintoa on yhä valittu myös puoluepoliittisin perustein, vaikka seurakunta erotettiin kuntahallinnosta jo aikoja sitten. Politikointi ei siis ole ainutkertaista.

Piispan asema on monella tapaa vastuullinen. Hän on oman hiippakuntansa hengellinen johtaja. Suomessa ei ole ”paavia” ja esimerkiksi arkkipiispa ei ole Parkkisen esimies vaan Turun piispa, historiallisista syistä ensimmäinen piispojen joukossa. Siis piispan kannanotoilta voi vaatia myös asiasisältöä eikä poliittista propagandaa.

Toki hallituksen leikkaukset iskevät moniin ankarasti, mutta ilkeyksissäänkö niitä tehdään? Suomen tilanne on taloudellisessa mielessä varsin synkkä, vuositasolla vajeen määrä suuruusluokkaa 10 miljardia. Siitä lähes puolet alkaa olla aikaisemmasta yli varojen elämisestä aiheutuneiden velkojen korkoja, 3 miljardia humanitaarisen maahanmuuton kuluja ja miljardi kehitysapua. Vajeet siis ovat suuressa määrin seurausta aikaisemmasta hurskastelevasta toiminnasta. Sillä on ollut hintansa.

Tuo vaje katetaan uudella velalla, yli 10 miljardia vuodessa. Mari Parkkisen puheista ei ilmene haluaako hän kasvattaa edelleen Suomen velan määrää? Se tie johtaa aikaa myöten umpikujaan, kun velkahanat menevät kiinni. Sen lähellä käytiin 1990-luvun lamassa. Kun sellainen tilanne tulee eteen, silloin kärsivät kaikkein eniten heikoimmat ihmiset ja sen rinnalla tämän hallituksen säästöt ovat pientä. Ja ilmeisesti piispa Parkkinen on valmis kaatamaan tulevien sukupolvien niskaan vieläkin suuremman velkataakan?

Poliittisissa puheissa vaihtoehdoksi leikkauksille esitetään verotuksen kiristämistä ja laskun maksattamista ”hyvätuloisilla”. Siinä tiessä on vain ongelmana, että Suomessa verotus on jo nyt yksi korkeimpia maailmassa. Verotuksen korottaminen eli se, että yhä suurempi osa Suomen rahavirroista kierrätetään yhteiskunnan kautta, on ollut joillekin poliitikoille ideologinen tavoite. Se on askel kommunismin suuntaan. Sitäkö piispa Parkkinen haluaa?

Historia on opettanut, että kommunismi on ollut kyvytön luomaan ihmisille aineellista hyvinvointia. Siinä ihmisten motivaatio työskennellä tehokkaasti romahtaa. Seurauksena tehottomuutta, korruptiota ja köyhyyttä. Kiina on toki vaurastunut viime vuosikymmeninä valtavasti kommunistisen puolueen johdolla, mutta sen talouspolitiikka on ollut kaikkea muuta kuin kommunistista. Puolue on vain koneisto vallan säilyttämiseen. Haluaako piispa Parkkinen siis nostaa Suomen korkeaa verotusta entisestään?

Kummassakin tapauksessa kyse on tosiasiassa verotuksen korotuksesta ja siirtymisestä kohti kommunismia, lainatkin ovat vain myöhemmäksi siirrettyä verotusta. Piispan asemassa on toki mahdollista ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, mutta tuossa asemassa kannanottojen pitää perustua muuhun kuin hurskastelevaan moralisointiin. Vai onko piispa Parkkisella katkeruutta siitä, että vihreänä poliitikkoja häntä ei valittu eduskuntaan? Mitä Mikkelin hiippakunnan jäsenet mahtavat pohtia esipaimenensa politikoinnista? Jos piispa haluaa ottaa kantaa politiikkaan, hurskastelun sijasta olisi syytä kertoa konkreettisia tavoitteita.