Kun Suomi hytisee pakkasen kourissa on syytä hieman palauttaa mieliin joitakin asioita vihreästä ihanuudesta. Muistamme varmaan kuinka vihreä poliitikko Heidi Hautala 2009 ennusti, että 2020-luvulla lapset eivät enää tiedä, mitä lumi on, koska ilmasto lämpenee ja lumista tulee satunnainen ilmiö. Siksi Suomessa esimerkiksi energian tarve lämmitykseen ym. tietenkin vähenee.
Tähän yhdistettynä oli vihreiden ankara vastustus ydinvoimaa vastaan. Kun Saksassa ajettiin ydinvoimaa alas, tilalle tarjottiin venäläistä kaasua, joka tuotti Eurooppaan melkoisen riippuvuuden venäläisestä kaasusta. Tarvittaessa energian vaje on katettava jostakin oli hinta mitä tahansa. Ydinvoiman vastustuksellaan vihreät loivat Venäjälle tilaisuuden kiristää Saksaa ja Eurooppaa. Siitä selviäminen oli vaikeaa ja maksoi paljon.
Suomessa samaa hulluutta toteutettiin viime hallituskaudella sulkemalla voimalaitoksia ”ilmaston pelastamiseksi”. Kotimainen ja siksi kauppataseen kannalta edullinen turve julistettiin käytännössä kielletyksi energiamuodoksi. Ruotsissa se lasketaan uusiutuvaksi energiamuodoksi.
Tuntuu, että vihreiden maailmankuva loppuu siihen, missä ratikkalinjat päättyvät. Kannattaa siis muistuttaa muutamasta perusasiasta. Valtava osa Helsingin leveyspiirin ja sen pohjoispuolella asuvista elää Suomessa. Esimerkiksi valtavassa Alaskassa asuu reilut 700.000 asukasta. Jos Suomen sijoittaa eteläiselle pallonpuoliskolle, käytännössä Rovaniemestä pohjoiseen oleva osa Suomesta tulisi Antarktiksen päälle ja eteläisempi Suomi olisi pullistuma Antarktiksessa.
Vihreiden ratikkalinjojen alueella ei ymmärretä, miten joskus nerokkaillakin tavoilla Suomessa on pystytty sopeutumaan ankariin olosuhteisiin ja rakentamaan menestyvä yhteiskunta. He ovat valmiita tuhoamaan tuon yhteiskunnan voidakseen esiintyä kansainvälisten aatetovereidensa silmissä ”edistyksellisinä”. Toimintoja lopetetaan ja poliittisen vastustuksen vähentämiseksi valtio ottaa lainaa ja maksaa korvauksia politiikan uhreille. Sitten ihmetellään, että talous sakkaa, esimerkiksi sähkön hinta karkaa käsistä vieden ostovoiman ja aiheuttaen inflaatiota -
ja valtio velkaantuu. Kun talous joudutaan sopeuttamaan tilanteeseen, osa ihmisistä kärsii pahasti. Toivottavasti muistavat kiittää vastuussa olleita edellisen hallituksen ministereitä.
Hyvä esimerkki siitä, mitä on seurannut, käy ilmi tuoreesta sähkömarkkinoiden tilanteesta. Suomen sähköntarpeesta n. 15000 MW 20% eli 3000 MW tuodaan ulkomailta (toivottavasti edes saadaan). Hinta onkin sitten eri asia. Sähkön tuotannosta n. 12000 MW tuottavat vihreiden hampaissa olleet vesi- ja ydinenergia yli puolet, teollisuuden ja lämmön yhteistuotanto yli 20%. Vihreiden palvomista energianmuodoista aurinkosähkö tuottaa 9 MW (0,08%) ja tuulivoima 1623 MW (n.14%). Tuulivoiman kapasiteetti olisi toki n. 7000 MW, mutta kuka tahansa ratikkaverkon ulkopuolella liikkuva olisi osannut kertoa vihreille, että kovalla pakkaselle tulee vähän.
Nyt siis jännitetään, saadaanko puuttuva sähkö edes ostettua ulkomailta ja paljonko se maksaa kuluttajille. Ne omat voimalaitokset ehdittiin edellisen hallituksen toimesta sulkea.
Laatisikohan joku kansalaisaloitteen laista, jossa vihreä liike määritellään laittomaksi terroristijärjestöksi?
Kulutus Suomessa
14 842 MW
Tuotanto Suomessa
11 807 MW
Vesivoima 1 945 MW
Ydinvoima 4 334 MW
Yhteistuotanto (kaukolämpö) 2 255 MW
Yhteistuotanto (teollisuus) 1 333 MW
Tuulivoima 1 623 MW
Aurinkovoima 9 MW
Muu tuotanto 318 MW
Tehoreservi 0 MW
Tuonti - / vienti + (netto) −3 038 MW
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44