Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 23.04.2018 13:10

Vihreiden ja taksien tulisi sanoutua irti oman käden oikeudesta

Iltalehdessä oli uutinen siitä, kuinka tamperelainen vihreä kaupunginvaltuutettu Juhana Suoniemi (48 vuotta) oli huomannut taksin seisovan laittomasti keskelle pyörätietä ja lyönyt siitä peilin hajalle "huomauttaakseen" kuljettajaa asiasta. Tämä lienee ollut kuumaverinen tyyppi, koska lähti autollaan pyörällä liikkeellä olleen Suoniemen perään ja ajoi tämän päälle.

Suoniemi avautui tapauksesta Facebookissa ja katsoi tulleensa tappoyrityksen kohteeksi. Tiedä sitten yrityksestä, mutta on totta, että tällaisessa tapauksessa hengenmeno on mahdollista.

Asia päätynee aikanaan käräjille, jossa lainoppineet tutkivat tapauksen. Sitä ennen voimme ainoastaan todeta, että oikeuden ottamisesta omiin käsiin saattaa olla vakavat seuraukset. Etenkin silloin, kun ojennettu on tuntematon ja hänellä sattuu olemaan niin sanotusti temperamenttinen luonne.

Suoniemi on toki kertonut, ettei hänen tarkoituksenaan ollut rikkoa peiliä. Hän on myös kertonut korvaavansa vahingon, minkä velvoitteen myös oikeus tulee epäilemättä määräämään hänelle. Puhuuko hän totuutta ja katuuko aidosti tekoaan, vai pyrkiikö ainoastaan selittelemään tapahtunutta parhain päin, sen tietää vain vihreä poliitikko itse.

Taksikuskin rikos on joka tapauksessa paljon suurempi, sillä olihan hän saattanut kaupunginvaltuutetun hengen vaaraan. On selvää, ettei kyseisellä henkilöllä ole niin sanotusti kaikki inkkarit kanootissa (vaikka voidaan toki kysyä onko tapahtumien valossa myöskään Suoniemellä), mutta tuskin ne puuttuvat niin täydellisesti, että hän voisi vedota alentuneeseen syyntakeisuuteen asiaa käsiteltäessä. 

Lopputuloksena kahden pöljän kohtaamisesta lienee pikkusakot ja korvausvelvollisuus Suoniemelle ja isommat sakot tuntemattomalle taksinkuljettajalle. Blogitekstin arvoiseksi tämän tapauksen tekivät sekä tapahtumaan sisältynyt oikeuden ottaminen anarkistisia aineksia ennenkin sisältäneen poliittisen liikkeen toimijan omiin käsiin että siitä seurannut arvaamaton ja täysin ylimitoitettu vastareaktio.

Molemmat niistä ovat sellaisia ilmiöitä, jotka ovat tuttuja vähemmän vakaista yhteiskunnista kuin tämä meidän nykyinen. Vaikka eihän tämä ilmiö ole ollut meillekään mitenkään vieras. Pääsäännöksi suomalaisessa elämäntavassa ilmiöitä ei kuitenkaan voitane kutsua nyt, eikä toivottavasti myöskään tulevaisuudessa.

Vakavampien seurausten välttämiseksi kehotan ainakin Vihreitä puheenjohtajansa suulla irtisanoutumaan näyttävästi kaikenlaisesta oman käden oikeudesta. Ja Suomen taksiliittoa muistuttamaan vuokra-autojen kuljettajia samasta asiasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei pidä provosoitua kun provosoidaan
Vihreä poliitikko käytti oikeuttaan vihapuheeseen
Mistä rasistinen väkivaltatapaus kertoo

Professorin Ajatuksia ma 23.04. 13:10

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Mitä tehdä palaaville islamisteille?

to 21.02. 22:20

Eduskunnassa näyteltiin farssi aktiivimallin ympärillä

ke 20.02. 22:34

Elin Erssonin uhrit jäivät ilman korvausta

ti 19.02. 22:46

Kusipäisyys leviää median välityksellä kuin tuhkarokko

ma 18.02. 22:14

Rasismilla ratsastamista

su 17.02. 21:26

Me suvaitsemme

la 16.02. 11:04

Keskusta ja Kokoomus lahjoittaisivat verorahamme EU:n käytettäväksi

to 14.02. 22:05

Nigerian islamistien opetukset

ke 13.02. 17:05

Vihreät nojaavat sosiokulttuuristen asiantuntijoiden ja SDP toimistotyöntekijöiden kannatukseen

ma 11.02. 18:05

Entä jos Ylen gallupin mukaiset muutokset jatkuisivat vaaleihin asti?

pe 08.02. 23:56

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Mitä tehdä palaaville islamisteille?

to 21.02.2019 22:20

Jukka Hankamäki

Vaalit: Soten loppusota vai uusi lähtölaukaus?

to 21.02.2019 22:23

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02.2019 19:22

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Neuvostotaide oli propagandan väline

ke 20.02.2019 17:49

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Eilisen päivän epistolateksti

to 21.02.2019 22:21

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20