Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 07.09.2018 20:45

Muslimitytön kokema väkivalta herätti kysymyksiä

Helsingin Sanomat julkaisi pienen uutisen, jonka mukaan palestiinalaisnuorukainen tuomittiin pikkusiskonsa pahoinpitelystä. Pahoinpitely oli tytön ja syyttäjän mukaan jatkunut puolisen vuotta, mutta tuomio tuli ainoastaan siitä yhdestä tapauksesta, jolla oli ulkopuolisia silminnäkijöitä.

Pahoinpitelyn taustalla oli ennen kaikkea riita vaatetuksesta eli musliminaisen peittämisestä lumppuihinsa. Teini-ikäinen tyttö ei olisi halunnut sitä tehdä, mutta 17-vuotias velipoika pakotti.

Pikku-uutinen jätti avoimeksi yhden tärkeän asian. Eli miksei aiemmille pahoinpitelyille löytynyt todistajia? Vastaukseksi ei riitä se trivialiteetti, että ne tapahtuivat nuorten kotona.

Yksi mahdollisuus on tietenkin, että tyttö valehteli. Silloin on selvää, ettei todistajia ole. En pidä selitystä todennäköisenä.

Toinen mahdollisuus on, että tyttö ja veli asuivat kahdestaan. Silloinkaan ei todistajia olisi. Pidän kuitenkin tätäkin selitystä äärimmäisen epätodennäköisenä, sillä teinityttö ja niin ikään alaikäinen veli tuskin saisivat asua kahdestaan Suomeen tultuaan.

Kolmas ja todennäköisesti oikea selitys on, että nuorten kanssa samassa taloudessa asuvat vanhemmat tai vanhempi oli tietoinen pahoinpitelystä eikä halunnut oikeudessa todistaa poikaansa vastaan. Ja siten hyväksyi väkivallan. Ellei sitten ollut suorastaan painostanut poikaa huolehtimaan tytön vaatetuksesta perheen kunnian nimissä.

Jos ja kun kolmas selitys on oikea, on jälleen kerran syytä kysyä, miksi maahamme saapuneet muslimit eivät integroidu, vaan ylläpitävät keskiaikaista kulttuuriaan. Ja mitä asiantilan muuttamiseksi olisi tehtävissä?

Edelleen on kysyttävä - huomioiden edelle kirjoitetun lisäksi musliminaisten tyypillisen kotonaolon ja suuren lapsiluvun - että kuinka moni heistä elää sananmukaisesti miehensä (ja avioliittoa ennen sukulaismiestensä) nyrkin ja hellan välissä. Ja miksi me kansakuntana hyväksymme musliminaisten alistamisen ulkoisen tunnusmerkin, jonka käytöstä nyt uutisoitu väkivaltakin syntyi, eli pään peittämisen huivilla tai jopa naisten sulkemisen kokonaisuudessaan säkkiin ulkona liikkuessaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vellihousuja
Grahn-Laasonen antaisi samaa lääkettä sekä sitä tarvitseville että meille muille?
Kotouttamisen haaveet

Professorin Ajatuksia pe 07.09. 20:45

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12. 23:32

Kuinka taipuu briteiltä EU:n iltalypsy

ti 11.12. 23:48

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12. 23:28

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

la 08.12. 23:21

Ihmissalakuljettajille ja elintasopakolaisille karvaita tappioita

pe 07.12. 23:06

Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen

to 06.12. 12:55

Jääkarhujen epäselvä kohtalo

ti 04.12. 22:30

Pitäisikö somaleiden ongelmat käsitellä mediahiljaisuudessa?

ma 03.12. 22:49

Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina

la 01.12. 23:32

Tanskan hallitus esittää maahanmuuttoon uudistuksia

la 01.12. 11:25

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12.2018 23:32

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomen johto GCM pakokauhussa?

ke 12.12.2018 23:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Strasbourgilla ratsastaen

ke 12.12.2018 11:16

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12.2018 23:33

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40