Blogi: Professorin Ajatuksia, to 04.10.2018 21:52

Bussikuskien ulosmarssi alleviivaa yhteisten pelisääntöjen noudattamisen tärkeyttä

 

Pohjolan liikenne irtisanoi bussikuskin, joka oli julkisuuteen saatetun videon perusteella lyönyt matkustajaa. Tapauksen yhteydessä on kuitenkin ainakin sosiaalisessa mediassa liikkunut tietoja, joiden mukaan lyömistä olisi edeltänyt bussikuskiin kohdistunut väkivalta. Ja joka tapauksessa maahanmuuttotaustainen, siis somali, asiakas oli liikkeellä väärennetyllä lipulla ja kieltäytyi noudattamasta kuljettajan ohjeita.

Asiakkaan lyöminen on tietenkin lähtökohtaisesti validi peruste irtisanomiselle. Siten asian olisi voinut kuvitella menevän ohi ilman sen kummempia jälkiseurauksia.

Tämän aamun uutisen perusteella näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan irtisanotun bussikuskin kollegat ovat ilmoittaneet menevänsä lakkoon tänään. Siis marssivat ulos työpaikaltaan osoittaakseen mieltä työnantajansa toimintaa vastaan.

Tämä kollegoiden teko on siksi poikkeuksellinen, ettei sitä selitä pelkkä kuljettajan sinänsä hyvin perustein tapahtunut irtisanominen. Taustalla lienee siten myös jotain muuta.

Ja se jokin muu on melkoisella varmuudella muiden bussikuskien kokemus somaleista matkustajina. Olen kuullut huhuja heidän huonosta käytöksestään aiemminkin, joten savua on ollut jo ilmassa. Ja nyt tapahtunut ulosmarssi näyttäisi vahvistavan asian.

Tulkintaa tukee myös se, että jo vuosia sitten Ruotsissa on monilla maahanmuuttaja-alueilla dokumentoitu samankaltaisia tapauksia (esimerkki). Ja olihan meilläkin taannoin niin ikään irtisanomiseen johtanut tapaus, jossa bussikuski kuvasi omaksi turvakseen ilman lippua bussiin nousseita matkustajia.

Edelle kirjoitetun perusteella kehotankin kaikkia suomalaisia ja erityisesti päättäjiä pohtimaan mitä tehdä maahanmuuttajille, jotka eivät noudata julkisessa liikenteessä yhteisiä pelisääntöjä. Minulla ei ole siihen painokelpoista ratkaisua, mutta kotouttamisasioita ammatikseen hoitavilta voi sellaista - ei pelkästään toivoa - vaan myös vaatia.

Onhan selvää, ettei yhteiskunta pysy toimivana, ellei pelisääntöjen noudattamista vaadita kaikilta ihmisiltä. Ja erityisesti sitä tulee vaatia niiltä, joiden maassa oleskelu perustuu turvan hakemiselle sellaisesta yhteiskunnasta, jossa pelisääntöjen noudattamatta jättämisen seurauksena on päädytty sekasortoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n journalismi on vastuutonta ja lukijakuntaa halveksivaa
Bussikuskit jälleen lakossa
Kolaroiva bussikuski lisäsi rasimia ja vaikeutti kaltaistensa työllistymistä

 

Professorin Ajatuksia to 04.10. 21:52

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12. 23:32

Kuinka taipuu briteiltä EU:n iltalypsy

ti 11.12. 23:48

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12. 23:28

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

la 08.12. 23:21

Ihmissalakuljettajille ja elintasopakolaisille karvaita tappioita

pe 07.12. 23:06

Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen

to 06.12. 12:55

Jääkarhujen epäselvä kohtalo

ti 04.12. 22:30

Pitäisikö somaleiden ongelmat käsitellä mediahiljaisuudessa?

ma 03.12. 22:49

Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina

la 01.12. 23:32

Tanskan hallitus esittää maahanmuuttoon uudistuksia

la 01.12. 11:25

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12.2018 23:32

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomen johto GCM pakokauhussa?

ke 12.12.2018 23:36

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Strasbourgilla ratsastaen

ke 12.12.2018 11:16

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12.2018 23:33

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40