Ilmastopoliittinen argumentaatio on politiikan kauppatavaraa, jossa vaihdon välineenä on synninpäästö ja hintalappuna syyllistäminen.

Olin tänään Sanomatalossa järjestetyssä vaalikeskustelussa, jossa autoalan edustajat esittivät näkemyksiään. Heitä vastaan puhumaan oli kutsuttu muutama ympäristösuojelun ammattilobbari.

Omasta mielestäni puhutaan väärästä asiasta, jos autoilun ydinkysymykseksi määritellään ympäristönsuojelu, jota vastaan autoilua ja liikkumista yleensäkin peilataan.

Minua eivät kiinnosta eivätkä huolestuta vähääkään suomalaisten yksityisautoilijoiden hiilidioksidi- eivätkä muutkaan saastepäästöt.

Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että autoilun verottaminen on Suomessa erittäin aggressiivista niin, että autoilu on suoraan sanoen roimasti yliverotettua.

Poliittinen vihervasemmisto on saanut mediassa tapahtuvalla öyhötyksellään asian käännettyä niin, että autoilijat on ajettu selkä seinää vasten ja keskustelun fokus on siirretty ympäristöpoliittisten paavalien henkilökohtaiseen hyvesignalointiin.

Ympäristöpoliittisen jankutuksen sijasta huomio pitäisi kohdistaa siihen, millä tavoin suomalaisten ihmisten perustuslaillinen liikkumisen vapaus voitaisiin taata entistä edullisemmin. Sellainen vapaus, johon julkinen valta ei anna mahdollisuuksia tai joka sen syö pois, ei ole mitään vapautta.

Sosialismissa autoilu nähtiin yleisenä paheena juuri siksi, että sen kautta ihmiset ilmaisivat vapauttaan konkreettisesti: liikkeen ja liikkumisen kautta. Niinpä se yritettiin korventaa pois.

Keskeinen kysymys on, miksi juuri julkisen vallan pitäisi päättää siitä, mitä ihmiset saavat ja voivat tehdä tai haluta. Vihervasemmistossa asioista ajatellaan useissa muissakin asioissa niin, että julkinen valta tietää aina parhaiten sen, mitä ihmiset tarvitsevat.

Meillä poliittisessa keskusta-oikeistossa ajatellaan voluntaristisen filosofian mukaisesti niin, että yksilöt ovat suvereeneja vapaasti päättämään siitä, mikä on heille hyväksi ja että julkisen vallan ei pidä rajoittaa ihmisten vapauksia eikä vaikuttaa tahdonmuodostukseen sanktioin, maksuin eikä uhkauksin. Tämän ajattelutavan kiteytymä on vapaa markkinatalous, johon sisältyvä itsesäätely tasapainottaa myös vääristymät.

Aina voidaan väittää, että kenenkään ei pitäisi edistää omaa onneaan muiden kustannuksella, ja vaatia siltä pohjalta ympäristönsuojeluvelvoitteita voimaan.

Väitteeseen voidaan vastata, että samalla perusteella teollistuneiden länsimaiden tulisi vaatia kehitysmaiden väestönkasvua kuriin, sillä kehitysmaat tuottavat jo yli puolet maailman kasvihuonepäästöistä, EU vain 15 prosenttia ja Suomi alle kaksi promillea. Asian voi sanoa myös niin, että länsimaiden pitäisi lopettaa kehitysapunsa kokonaan ja antaa luonnon tasapainottaa väestönkasvun, sillä juuri siten estettäisiin kehitysmaita pahentamasta maailman ympäristön tilaa liiallisella lisääntymisellä.

Sitä paitsi Suomi on tehnyt osuutensa jo. EU-jäsenyyden aikana Suomi on alentanut hiilidioksidipäästöjään noin kaksinkertaisesti sen, minkä muut EU-maat keskimäärin.

Suomen hallitus on suostunut jopa maksamaan ilmastopoliittisia aneita muiden maiden puolesta. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) hyväksyi EU:n eniten saastuttavien maiden Bulgarian, Puolan ja Romanian päästövelvoitteet Suomen kannettavaksi, sillä muuten ne eivät olisi ratifioineet Pariisin ilmastosopimusta ja EU olisi jäänyt sopimuksen ulkopuolelle.

Vaarallisin päästövelvoite on juuri tuon kaltainen synninpäästövelvoite, kun taas suomalainen savupiippu on ympäristöteko täällä vallitsevan tuotannontavan ympäristötehokkuuden ansiosta.

Juuri siksi, että ilmastonmuutos on globaali eikä kansallinen ilmiö, meillä ei ole siis mikään kiire alentaa autoilusta tai muualtakaan koituvia hiilidioksipäästöjä. Suomen ei pidä tehdä ilmastonsuojelun hyväksi enempää kuin muiden maiden. Varsinkaan Suomen ei pidä olla muiden maiden hiilinielu, vaikka huomenna (14.3.) onkin kansainvälinen suihinottopäivä.

Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet ovat kuitenkin menneet tuohon ilmastopoliittiseen hössötykseen, jonka takaa henkii syvä pietistis-moralistinen paatos. Ilmastonsuojelua koskevassa keskustelussa ei ole kyse ensisijaisesti mistään substanssista vaan ilmastopoliittisen retoriikan käyttämisestä poliittisen vallantavoittelun välineenä.

Siinä argumentaatiossa suositaan puhetaidollisia warrantteja, kuten ”alustatalous”, ”sähköautoilu” ja ”ICPP”. Sähköautoilun suosiminen nähdään pelastavana enkelinä metafyysistä alkuperää olevan ahdistuksen pois jynssäämiseen ilman, että olisi huomattu myös sähkön tulevan suureksi osaksi hiilestä tai ydinvoimasta, jota vihreän liikkeen on pitänyt aina jyrkästi vastustaa...

”Alustatalous” vaikuttaa ehkä vakuuttavalta varsinkin ääntä madaltaen lausuttuna, mikäli ”alustatalouteen” kytketään vielä ”biokaasu”, jonka kelvollisuus, ympäristötehokkuus ja hyötysuhde autoilua ajatellen on täysin kiistanalainen asia.

Kansainvälisen ilmastopaneelin suosituksesta ilmaston lämpötilannousun raja-arvoa pitäisi alentaa 2 prosentista 1,5:een. Mikäli taloutemme ja teollisuutemme hirtetään prosentin puolikaan takia ilmastodirektiiveihin ja sopimuksiin, menetämme teollisuutemme kilpailukyvyn niin, että pesuveden mukana lentävät ikkunasta pihalle myös mahdollisuudet kehittää ja ottaa käyttöön ympäristöystävällistä tekniikkaa.

Näin markan suutari tekee kolmen markan vahingon, mikä ei ole lainkaan tuntematonta raakilemaiselle vihreälle politiikalle, joka kypsyttyään paljastuu yleensä punaiseksi.

Mitä sitten tulisi tehdä? Suomi kerää liikenteestä noin 8,3 miljardin euron verotulot, joista tienpitoon palaa alle miljardi ja liikenteen hyväksi yleensäkin alle kaksi miljardia.

En usko vähääkään liikenteen energianlähteiden ”monimuotoistumiseen”, sillä monimuotoisten energianjakeluasemien perustaminen on kustannustehotonta ja vaatii pääomia. Myös polttomoottorikäyttöisten autojen muuntaminen kaasukäyttöisiksi maksaa aivan liikaa autojen arvoon verrattuna. Bioetanolilitran tuottaminen pellosta puolestaan on tappiollista, sillä se kysyy enemmän energiaa kuin antaa, ja käyttöä biopolttoaineilla voikin olla fossiilisten polttoaineiden ehtyessä ilmailussa, jossa välttämättä tarvitaan nestemäisiä hiilivetyjä.

Suomen maantieliikenne tulee olemaan jatkossakin bensiini- ja dieselkäyttöistä. Sähköautot ilmestyvät kylille vähitellen, kunhan niiden hinta putoaa. Suomen valtion ei tule kuitenkaan edistää sähköautojen yleistymistä millään tavalla, sillä sähköautojen kilpailukyky ratkaistaan kokonaan muilla markkinoilla, suurissa autoilumaissa ja tuotantolinjoilla. Jokainen sähköautoilun hyväksi Suomesta annettu lantti menee hukkaan.

Sähköautoja valmistavan tuotannonalan pitää itse saada itsensä kannattavaksi voidakseen osoittaa elinkelpoisuutensa, eikä Suomen valtion tule subventoida kyseistä tuotannonalaa. Vaikka Suomen valtio humauttaisi koko budjettinsa sähköautoilun tukemiseen, se katoaisi jäljettömiin, eikä sillä olisi mitään vaikutusta kyseisen liikennemuodon yleistymiseen.

Lähestymistapa autoilun ongelmiin on ollut koko ajan väärä. Vihervasemmiston esittämien kunnianhimoisten tavoitteiden sijasta Suomen tulee valita lainelautamalli, jonka mukaisesti kuljemme muutosten aallonharjalla ja hyödymme siitä menemällä mukaan oikeassa ja kannattavassa kehitysvaiheessa. Mutta meidän ei tule subventioilla, kielloilla, veroilla eikä maksuilla edistää sähköautoilua eikä polttomoottorien poistumista käytöstä.

Liikenne sähköistyy ajan myötä omalla painollaan. Sähköautojen voimanlähteet ovat polttomoottoreita yksinkertaisempia ja edullisempia valmistaa. Ne ovat hyötysuhteeltaan parempia ja antavat täydet vääntömomentit heti, joten ne tulevat syrjäyttämään osan polttomoottoriautoista, mutta vain osan. Ne eivät sovellu pitkänmatkan liikenteeseen eivätkä kylmiin olosuhteisiin, joissa akkujen varaukset purkautuvat nopeasti. Raskaaseen liikenteeseen sähköautot ovat täysin soveltumattomia. Välimuotona sähköautoiluun siirtymiseksi käyttöön tulee myös hybridiautoja.

Autokannan uusiutuminen on kuitenkin hidasta, sillä liikennekäytössä on 2,7 miljoonaa polttomoottorilla eteenpäin menevää henkilöautoa mutta vain alle 2 000 sähköautoa ja noin 13 000 hybridiautoa. Niiden yleistyminen Suomen teillä pitää jättää markkinamekanismin varaan, ja 2 000 euron hankintatuki sähköautoille tulee poistaa sekä siirtää romutuspalkkioiden hyväksi. Sähköautoilijat eivät nytkään maksa teiden käytöstä polttoaineveroina mitään. Kyseisen tappion kompensoimiseksi voitaisiin harkita kilometrimittariin perustuvaa maksua tai käytetyt reitit huomioivaa sekä alueittain porrastettua paikannusjärjestelmää sähköautoilijoille.

Vihreitä mimosoja tietenkin kuumottaa kastroida miehiltä heidän penissymbolinsa freudilaisen kateuden merkiksi, sillä siten voidaan vastustaa miehen ja koneen myyttistä yhteyttä. Niin kuin sikari on aina myös sikari, tulisi vihreimmänkin ympäristöhössöttäjän ymmärtää se, että asialla on muutakin kuin vertauskuvallista merkitystä.

Suomessa ei tule toimeen ilman yksityisautoa Kehäkolmosen ulkopuolella eikä usein sisäpuolellakaan, sillä ihmisten liikkumistarpeet vaihtelevat. Tämä liittyy juuri edellä mainitsemaani liikkumisen vapauteen, jota ei pitäisi pyrkiä rajoittamaan, estämään eikä vaikeuttamaan sen enempää kielloilla kuin taloudellisilla sanktioillakaan.

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaana liputan avoimesti ja julkisesti yksityisautoilun verorasituksen purkamisen puolesta. Jos edes autoveroa saataisiin alennettua, kansalaiset voisivat hankkia uusia vähän kuluttavia ja ympäristöä vähemmän saastuttavia polttomoottoriautoja, ja näin autokannan uusiutuminen johtaisi myös päästöjen vähenemiseen.

Mikäli taas meneteltäisiin, kuten tilaisuudessa väläytettiin, että määrättäisiin vanhoille paljon kuluttaville autoille ylimääräinen ympäristövero, silloin ongelmaa purettaisiin väärästä päästä. Se kohtelisi kivuliaasti pieni- ja keskituloisia, joilla ei ole uusiin autoihin varaa. Sen sijaan autokannan uudistumista voisivat edistää romutuspalkkiot tai niiden vaihtoehtona uusien autojen autoveron alentaminen, joka olisi sosiaalisesti oikeudenmukaisempi vaihtoehto.

Se toisi myös uusien autojen ja EY-tuomioistuimen tuomiolla alennettujen käytettyjen tuontiautojen verokohtelun lähemmäksi toisiaan. Sitä kautta uuden vähäpäästöisen ajoneuvon hankkiminen tulisi kannattavaksi verrattuna niihin 200 000 kilometriä ajettuihin ja 15 litraa sadalla kuluttaviin luksus-Audeihin, joista on ilmajousitus rikki ja jotka toimivat korjaamojen kultakaivoksina.

Tilaisuudessa nostettiin esille raideliikenteen lisäksi myös lentovero. Olen aina sanonut, että toivon lämpimästi vihreiden rakennuttavan raitiolinjan myös kesämökilleni, mutta vastustan ehdottomasti Sdp:n junttaamaa Pisararataa, joka nielaisisi alkupaloiksi vähintään ne arvioidut 1,3 miljardia.

Lentovero taas ilahduttaisi varmasti pieni- ja keskituloisia, joiden ei tarvitsisi piilotella moraaliposeeraustaan yhteiseksi hyväksi tekemänsä ympäristövastuun vuoksi, kun hyvesignalointia voisi harjoittaa kertomalla jättäneensä Kanarianmatkat väliin. Kansallinen lentovero kohtelisi kaltoin kansallista lentoyhtiötämme, ja sen tuotto katoaisi yhtiön valtiolta edellyttämiin tukitoimiin.

Ja te vihreät sampanjasosialistit, jotka autoilette citymaastureillanne Ultra Bran soidessa stereoissa: Älkää olko huolissanne autoilun verotuksen vähenemisestä.

Tekin pääsette kyllä maksamaan ympäristönsuojelusta kehitysyhteistyömaksuina, ilmastomaksuina, päästökaupan muodossa ja kymmeninä pieninä puroina, jotka kaikki muodostavat lopulta suuren sameana ja töhryisenä eteenpäin soljuvan rahavirran myös silloin, kun käännätte asialle selkänne niin kuin Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), joka teki rohkean ympäristöteon ja jätti autonsa kotiin matkustaessaan perheensä kanssa Japaniin.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki


Asiasta aiemmin:

Autoilun verovääristymät korjattava