Useiden huonojen esitystensä (hiilineutraalius, asumisoikeuksien mitätöiminen, ”Suostumus”-aloite, translaki, henkilötunnusten uudistaminen jne.) lisäksi punavihreä hallitus vie läpi nyt myös Sote-uudistuksen. Juuri sen varmistamiseksi Keskusta uiskenteli hallitukseen liukkaasti kuin liemikilpikonna.

Maakuntahallinto on tarpeeton, kallis ja haitallinen himmeli, jonka ainoa tehtävä on tarjota Kepun kunnallispampuille hyväpalkkaisia luottamus- ja virkapenkkejä uudessa väliportaanhallinnossa. Keskustalla on pienissä kunnissa suuri määrä valtuutettuja ja muita paikallisia suuruuksia, jotka tykkäävät mutustella kakkua maakuntahallinnon kekkereissä.

Kokoomus, Kepu ja Siniset junailivat aikoinaan Sote-uudistuksen niin pitkälle, ettei sitä voinut enää perua. Puolueet purkivat terveydenhuoltoa ja siirsivät erikoissairaanhoidon muutamaan yliopistosairaalaan niin, että organisaatioita ei voitu enää palauttaa ennalleen, kun tekijät olivat omilla teillään. Purkaminen on aina nopeampaa kuin rakentaminen, ja helpompi on tehdä akvaariosta kalakeitto kuin saattaa kalakeitto takaisin akvaarioksi.

Niinpä totesin jo 2019 Yleisradion vaalitentissä, että tuleva hallitus joutuu viemään Soten läpi jossakin muodossa, ja uudistuksesta tulee hallituksen Musta Pekka, joka jää jonkun käsiin. Ketään tuskin hämää, että ”maakunnat” on nyt nimetty demariretoriikkaan sopivasti ”hyvinvointialueiksi”. Ne lisäävät vain byrokraattien hyvinvointia – eivät muiden. Taas yksi syy olla äänestämättä hallituspuolueita tulevissa kuntavaaleissa.

Arvostelin ja analysoin Soten haitat jo täällä. Erona alkuperäiseen ehdotukseen maakunnat saisivat nyt myös oman verotusoikeuden, ja nykyhallitus lupaa, ettei kokonaisverotus kasva. – Kuka uskoo? Maakuntahallinto on vastoin hallinnon subsidiariteettiperiaatetta, jonka mukaan julkisen vallan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmisiä, siis kunnissa. Sote olisi pitänyt siirtää siihen historiallisten muinaisjäänteiden kasaan, jonne läänit päätyivät tuloksena vuosikymmeniä kestäneestä väliportaan hallinnon uudistuksesta.

Sen sijaan Kepu ja Kokoomus sopivat edellisessä hallituksessa keskenään, että Kepu saa maakuntahallinnon, mikäli Kokoomuksen hellimä terveyspalvelujen yksityistäminen voi jatkua. Yksityistämisen tuloksena verovaroja päätyy ostopalveluiden maksusuorituksina yksityisille terveysfirmoille, jotka puolestaan ovat päivä päivältä enemmän ulkomaisten yhtiöiden omistuksessa. Näin suomalaisten ihmisten veroeuroja päätyy ulkomaisten pääomasijoittajien taskuihin, eivätkä ne jää kartuttamaan ja elvyttämään omaa talouttamme. Tyypillisen epäisänmaallista, globalistista ja internatsistista politiikkaa.

Kun asiasta päätettiin syksyllä 2015 Kepun ja Kokoomuksen kesken, Perussuomalaiset jäivät siinä soitimessa statisteiksi. Tilanne ei ole paljon parempi nykyisinkään. SDP räksytti Sote-uudistusta vastaan ollessaan oppositiossa, mutta nyt demarit ajoivat uudistuksen läpi pääministeripuolueena keulien. Kokoomus taas on tehnyt aktiivista ja äänekästä oppositiopolitiikkaa vaatien muun muassa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) eroa.

Perussuomalaiset ovat tehneet melko honteloa oppositiopolitiikkaa, eikä eduskunnassa ole pidetty Sote-uudistuksesta ponnekkaita ja kovaäänisiä puheita. Jopa Kokoomus on ollut äänekkäämpi. Ilmeisesti asiantuntemus ei Perussuomalaisissa oikein riitä, ja sosiaali- ja terveysala muodostaakin sotkuisen syherön, jonka hallinta edellyttäisi huomattavaa asiantuntemusta.

Perussuomalaiset ovat kyllä puhisseet kiitettävästi koronan hoidosta ja turvallisuustekijöistä, mutta talouden suurissa suuntaviivoissa käytännön oppositiopolitiikka on jäänyt kauaksi periaate- ja vaaliohjelmien sinänsä loistavista linjauksista. Eduskuntaryhmästä ei löytyne riittävästi valtiotieteellistä ja taloustieteellistä ekspertiisiä, ja Kokoomuksella on vanhana valtionhoitajapuolueena paljon omia kellokkaita hallintoviroissa, joten tieto kulkee.

Perussuomalaiset tarvitsivat kiireesti puoluekannatustaan vastaavan edustuksen virkamieskuntaan, tai muutoin tulokset jäävät laihoiksi myös hallituksessa. Viimeksi hallituksessa ollessaan perussuomalainen puolue meni lähes aina Kokoomuksen tueksi talousasioissa, kun kyse oli julkisten menojen leikkauksista. Säästäminen on omalla tavallaan vastuullista, mutta hyödyn korjasivat porvarit, kun taas sosiaaliturvan heikennyksistä kärsivät pieni- ja keskituloiset, joiden joukossa on paljon Perussuomalaisten entisiä, nykyisiä ja potentiaalisia äänestäjiä.

Perussuomalaiset olisivat voineet vaatia nyt myös opetus- ja kulttuuriministerin eroa, mutta jostakin syystä puolue ei niin tehnyt. Sen sijaan Hanna Kosonen (kesk.) pääsi iloitsemaan Twitterissään, että opetus- ja kulttuuriministeriön päätös periä Suomen Perustalta kirjani Totuus kiihottaa tuotantokuluja koskevan valtionavustuksen pois, oli ”tärkeä päätös ja viestii siitä, mitä julkisilla varoilla rahoitetaan”. – Törkeä päätös, sanon minä.

Ministerinä toimineen Hanna Kososen kannanotto oli ennennäkemättömän häpeällinen ja röyhkeä tutkimustoiminnan vapauden ja sananvapauden loukkaus. Päätöksen sai aloitteellaan aikaan puolikoulutettu ministerinplanttu, joka pitäisi laittaa takaisin koulunpenkille opiskelemaan kriittisen tutkimustoiminnan periaatteita ennen kuin ryhtyy jakelemaan nypläysohjeita meille.

Kantelukirjelmäni oikeuskanslerille löytyy täältä, ja käsittääkseni se on sekä tieteellisesti että juridisesti vastaansanomaton. Laissa ei ole kohtia, jotka velvoittaisivat edistämään arvovapaassa tutkimustoiminnassa mitään tarkoitusperiä, kuten ”tasa-arvoa” tai ”yhdenvertaisuutta”, joiden käsitesisällöt ovat jo sinänsä filosofisesti kyseenalaisia. 

Myöskään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain määritelmiä ”häirinnästä” ja ”syrjinnästä” ei voida ulottaa koskemaan tutkimustulosten ajatussisältöjä syyllistymättä itse tutkimustoiminnan häirintään ja syrjintään. Sellainen sossupuhe ei kuulu tieteeseen eikä tutkimustoimintaan vaan poliittiseen retoriikkaan, jonka tulisi olla tutkijakunnan arvostelun kohteena. Tutkijakunnan puolestaan ei pitäisi olla ministerin harjoittaman paimennuksen ja taloudellisen kiristyksen kohteena.

Yksi rikos on jo siinä, että ministeriö pyrkii rahoitusta kiistämällä vaientamaan opposition, johon pakotetun puolueen ajatuspajassa tuottamani tutkimus on kirjoitettu tieteellisin perustein. Näin siis tavallisen äänestäjän, joskin sensuroidun, näkökulmasta.