Blogi: Jukka Hankamäki, ma 10.08.2020 22:12

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

EU-maiden tiistaina hyväksymä 1800 miljardin budjetti ja siihen liittyvä 750 miljardin koronatukipaketti olivat menetetty mahdollisuus kaataa koko riisto-EU.

Suomi pantiin taas nettomaksamaan muiden maiden menoja (maksamme 6,6 mrd ja saamme 3,2 mrd). Tilannetta pahentaa, että tuettavissa Etelä-Euroopan maissa verotuksen aste ja periminen ovat Suomea heikommalla tasolla. Varojen hankinta on siis suomalaisia kohtaan rajumpaa kuin se olisi noissa hyötyjämaissa itsessään.

Niin sanotut nuukat maat, eli Ruotsi, Tanska, Hollanti ja Itävalta, osasivat jälleen pitää puolensa. Myös Unkari ja Puola ovat voittajia. Niissä EU-vastaisuus on korkealla tasolla muista kuin taloudellisista – lähinnä sananvapauden kahlitsemiseen ja maahanmuuton pakotukseen liittyvistä – syistä.

Viisastua osataan näköjään kaikkialla muualla paitsi Suomen hallituksessa, jota on syytä epäillä myös perustuslain rikkomisesta, perustuslakivaliokunnan sivuuttamisesta ja eduskuntakäsittelyjen ohittamisesta. Pääministeri Sanna Marinille (sd.) annettujen neuvotteluvaltuuksien ei pitäisi riittää tulosten hyväksymiseen, ja siksi Sebastian Tynkkynen (ps.) tekee oikein viedessään asian oikeuskanslerin tutkittavaksi.

Entinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka puolestaan kitisee Yleisradion jutussa, että oikeudellisin perustein ei pitäisi käydä poliittista debattia ja että valtakunnanoikeutta ei tarvita ministerinvastuun arvioimiseen. Kuinka tulikin Ylen toimittajalle mieleen kiskoa tämä lausunto Jonkalta juuri nyt, kun punavihreä hallitus ja etenkin Pekka Haavisto (vihr.) ovat ritisevillä jäillä?

Eihän ongelma ole vastuussa olevien ministerien rikosoikeudellinen arviointi saati asiasta äänestäminen eduskunnan suuressa salissa. Nehän takaavat oikeudenmukaisuuden ja poliittisen kontrollin! Todellinen ongelma on, että tuomioistuinten kannanotoilla on sekaannuttu kansanedustajien mielipiteisiin ja korvennettu myös tavallisia kansalaisia poliittisesti.

Demarien luottomedian Yleisradion uutisen mukaan Marin on ihan hirveän tyytyväinen EU-neuvottelujen tulokseen, mikä ei ole ihme. Mutta tyytymättömiä näyttävät olevan kaikki muut.

Itse en arvioi asiaa ensisijaisesti oikeudellisesta näkökulmasta vaan moraalifilosofisesta. Koronakriisi oli hyvä tilaisuus Euroopan unionin ja euroalueen purkamiseen. Sellaisella unionilla ei mitään tee, joka on hylännyt kaikki keskeiset säädöksensä, kuten no bail out -pykälän, Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen sekä Dublin II -asetuksen. Sen sijaan tukipaketin tuloksena ollaan entistä lähempänä fiskaaliunionia. Asiassa kuljetaan siis täysin väärään suuntaan.

Liittovaltion sysimusta syleily ei ole missään tapauksessa Suomen etujen mukaista – ei edes vaikka asiaa arvioitaisiin päävientimaidemme taloudellisen menestyksen ja ostovoiman kannalta. Suomen ei pidä seurata Saksaa niin kuin koiran isäntää. Suomen tuki muille maille ei vientiämme pelasta, mutta tappaa oman investointitoimintamme.

Kun en itse ole poliittisesti vaikutusvaltaisissa asemissa, en tietenkään paljoa voi tuon EU-hulluuden pysäyttämiseksi. Kriisit ovat sikäli jänniä ilmiöitä, että ne tuppaavat iskemään aina juuri silloin, kun asioista vastaavat ovat lomilla.

Nytkin eduskunnalle kuuluvaa asiaa joudutaan hoitamaan honteloin voimin kansanedustajien itsensä lomaillessa, eikä Perussuomalaisten pyyntö eduskunnan koolle kutsumiseksi taida riittää lomien keskeyttämiseen.

Tilanne on ihan samanlainen kuin julkaistessani mediatutkimukseni Totuus kiihottaa: sekin aiheutti valheellisessa valtamediassa kriisin, jota ei itseni lisäksi pystynyt kukaan kunnolla arvioimaan, kun kaikki olivat lähdössä jonnekin. Mutta sivuutettuihin asioihin joudutaan yleensä palaamaan tulevaisuudessa, sillä totuus ei pala tulessakaan. Kirjastani löytyy myös paljon analyysia siitä, miten EU-jäsenyys on ollut luomassa vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisiä.

Koronakriisi tulee jäämään pieneksi ja vähäpätöiseksi verrattuna siihen kriisiin, jonka koko EU ja sen euroalue vielä muodostavat julkisen talouden velkaantumisen kautta.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanenkin (kesk.) pesee jo käsiään ja ilmoittaa ”luopuvansa valtakunnanpolitiikasta”, koska ”opposition propaganda” on onnistunut. Vaikuttaa kuin hän olisi lukenut kirjani. Korottaapahan vallasta luopuja kuitenkin veroja vuodeksi 2022. Voin joka tapauksessa vakuuttaa, ettei ole valtiontalouden kassakriisi eikä EU-politiikan epäonni minun eikä kenenkään perussuomalaisen syytä!

EU:n ei pitäisi ratsastella heppoisilla retorisilla keppihevosilla, kuten ”ilmastotavoitteilla” ja ”oikeusvaltioperiaatteilla”, kun juuri niiden pakonomainen läpiajaminen on romuttamassa sekä ekologisesti järkevän tuotannontapamme että kansalaisten perustuslailliset perusoikeudet. Niistä tärkeimpiä on oikeus päättää verovaroistamme itse: omien kansalaistemme hyväksi.

---

Päivitys 24.7.2020:

Ehkä EU:lle käy kuten Kaivopuiston benji-nosturille, jolla on harjoitettu suisidaalisuuden symbolista performanssia jo usean vuoden ajan. – Huvittava tapahtuma tuo kaatuminen muuten. Kirjoitin jo vuonna 2003 aiheesta esseessäni ”Miten teknologia ja vauhtisokeus fasinoivat massakulttuuria? – F1-huumaa filosofisesti formuloituna” (Niin & Näin 1/2003, s. 72):

”Ja kenties myös kaupallisen TV-yhtiön makaaberit uutiset saavat jälleen herkutella pienoisella katastrofiuutisella, kun kuperapintaisen katodisädeputken kuvapinnalle ilmestyy asiansa valittaen toteava pää, joka vahinkovakuutustutkijan matalalla peruskurkkuäänellä antaa asioille yksityiskohtaisen immanentin selityksen: ’Ja sitten kävi niin, että kiinnitysköyttä pidellyt välipala irtosi ja lukituslaitteen syöttöramppi aukesi, ja henkilö yksinkertaisesti paiskautui mereen. Jatkossa asiaan kiinnitetään huomiota yhä enenevässä määrin.’”

Sillä siisti. Erona tapahtuneeseen on vain, että lento oli miehittämätön ja televisiot ovat litistyneet. Kirjoitus löytyy myös esseekokoelmastani Filosofiset viuhahdukset – Populaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofista liikkeistä.

Tämä voi olla myös EU:n rakentaman Baabelin tornin tulevaisuus.


Mitä yhteistä EU:llä ja nosturilla sitten oikein on? Se, että ihmiskunta on joka tapauksessa perin morbidia ja omaksi tuhokseen tyhmää.

Noita vanhoja kirjoituksiani lukiessani voin vain ihmetellä, miten loisteliaita analyysejä olenkaan filosofialle kirjoittanut ja vieläpä ilmaiseksi, ja eräskin tuossa lausahti, että olen varmasti kirjoittanut enemmän kuin keskivertofilosofit ovat eläessään lukeneet. Niinpä niin. Ehkä saamme piankin taivastella, miten oikeassa olenkaan ollut ennustaessani myös EU:n romahduksen hyvissä ajoin etukäteen.

 

 

Jukka Hankamäki ma 10.08. 22:12

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01. 18:08

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11. 16:56

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

ti 03.11. 00:00

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09. 22:46

Mitä on tieteen medioituminen?

ti 01.09. 22:59

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

ma 24.08. 22:24

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa

la 30.11.2024 04:21

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"

su 01.12.2024 15:43

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44