Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) on päättänyt aloittaa neuvottelut hallituksen muodostamiseksi Sdp:n, Keskustan, Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Rkp:n kesken. Palettiin kuuluisi 117 kansanedustajaa. Hallitusneuvotteluihin lähtevät puolueet ovat kuitenkin vaalikannatuksensa nettomenettäjiä.

Lisäksi koalitiota kokoamaan lähdetään pelkkien ilmiöpohjaisten asioiden kuten ”eriarvoisuuden torjunnan” ja ”ilmastonmuutoksen” pohjalta mutta ei esimerkiksi valtiontalouden, sananvapauden ja Suomen kansan perusoikeuksien pelastamiseksi.

Kalevi Sorsan pääministeriaikoina keskustasta ja vasemmistosta koottuja punamultahallituksia oli tapana sanoa kansanrintamahallituksiksi. Vuodelta 1966 juurensa juontava käsite ei kuitenkaan sovi kuvaamaan Antti Rinteen hallitusta lainkaan.

Nyt muodosteilla oleva hallitus on aidosti punavihreä hallitus, jolla ei ole mitään tekemistä kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon kanssa. Se ei ole kansanrintamahallitus siksikään, että sen osapuolet vastustavat kansallismielisyyttä ja kansallista etua.

Murskatappion kärsinyt Keskusta kehtaa lähteä hallitukseen ilmeisesti vain siksi, että kannatuksen on päätelty olevan absoluuttisessa nollapisteessä, josta se ei enää voi laskea vaan ainoastaan nousta, tekipä mitä tahansa. Tämä ei pidä paikkaansa. Keskustan kannatus voi pudota siihen samaan noin 8 prosenttiin, jossa se on Ruotsissa, ja siitä tulee pelkkä maanviljelijäväestön sekä MTK:n korporatiivinen jatke, mikä rooli puolueelle tietenkin myös sopii.

Olin oikeassa, kun arvioin, että demarien ja Kokoomuksen yhteistyöstä ei tule mitään. Oppositioon jäävät järkipuolue Perussuomalaiset ja Kokoomus, jossa talouspoliittisen realismin kipinä vielä kytee puheenjohtaja Petteri Orpon, ex-ministeri Kai Mykkäsen ja Alexander Stubbin takana.

Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat tietysti asetelmaan tyytyväisiä, koska vasemmistolaisempaa hallitusta ei voi saada aikaan. Rkp:ssä puolestaan iloitaan hihat palaen tuskallisen oppositiokauden päättymistä.

Sen sijaan vaalivoiton saanut Perussuomalaiset pelattiin nurkkaan, mikä näkyy myös eduskunnan istumajärjestyksen muutoksessa Euroopan parlamentin järjestystä mukailevaksi. Puolueemme ei ole ollut oikeistolainen ääripuolue, ja sen paikka olisi nytkin poliittisessa keskustassa. Perussuomalaiset kuitenkin siirrettiin pakolla istuntosalin oikeaan laitaan äänin 128–37, koska sieltä on pitempi matka huudella ja koska siten luodaan mielikuvaa, että puhe tulee laitaoikealta, vaikka ei tulisikaan.

Päätös hallituspohjasta syntyi niin äkkiä, että taidettiin tehdä kauppa ensin, ja vasta myöhemmin osapuolet joutuvat miettimään hintaa. Vallan hunaja näyttää kiehtovan keskustalaisia, koska jotain tärkeää jäi tekemättä: muutama valtionyritys yksityistämättä ja palkintovirat perustamatta maakuntahallintoon. Joku tarvitaan myös pitämään ovea auki pakolaisille, ja kiintoisaa onkin, pääseekö Juha Sipilä lahjoittamaan talonsa turvapaikanhakijoille toiseen kertaan.

Hallituskuvio ja eduskunnan istumajärjestyksen muutos kielivät selvästi siitä, että myös Suomessa ollaan siirtymässä Ruotsin tapaiseen blokkijärjestelmään. Muodostettava hallitus ei ole kansanrintama vaan punavihreä blokki.

Kepussa on ehkä huomattu, että tällaisessa järjestelmässä sille avautuu ratkaisijan rooli, kun sekä oikeisto että vasemmisto olisivat yksinään vähemmistössä.

Mutta hyvin muodostettu oppositio tuli! Mikäli punavihreä hallituspohja toteutuu, Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat jatkossa etenkin talouspoliittisen totuuden lahjomaton leka.

Jos kansalaiset haluavat jatkossa vaihtoehdon Juha Sipilän aloittamalle menolle, heidän on pakko äänestää oikeistoblokki seuraavaksi enemmistöasemaan. Ratkaisevia kestävän kehityksen asiakysymyksiä ovat suhtautuminen maahanmuuttoon ja kansallisen etumme mukaiseen talouspolitiikkaan.

On tietenkin säälittävää kansalaisten vaaleissa ilmaiseman tahdon kannalta, että vaalien suurin häviäjä jatkaa hallitusvallassa aiemmalta pääministeripohjalta. Itse katselen tuota hullujen teatteria mieluummin katsomosta kuin sen osapuolena.

Te, jotka ette myöskään moisesta pidä, käykäähän esittämässä mielipiteenne europarlamenttivaaleissa. Tekisin mielelläni saman kuin muutamat vinkuirmelit, eli muuttaisin hallituksenvastaisena mielenilmauksena pois Suomesta, mutta meillä perussuomalaisilla ei ole muuta pakopaikkaa kuin oma maamme.