Suomessa on käynnissä lupaava riita Australian metsäpaloista. Jopa Erkki Tuomioja on herännyt horroksestaan julistamaan ilmastonmuutoksen oppia.
Riita lähti siitä, kun valtamedia eli Yle ja Hesari etunenässä alkoivat julistaa, että Australiassa riehuvat metsäpalot ovat ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen syytä. Tuollainen propaganda sai osakseen kritiikkiä, josta ilmastonmuutoksen propagoijat vetivät herneet nenäänsä.
Ilmatieteen laitoksen tutkija ja Jyväskylän ylipiston lehtori antoivat medialle lausuntoja, joissa haukkuivat Australian palojen väärinkäytöstä kritisoineita alatyylisesti. Syytiivät valehtelijoiksi ym. Noissa päästöissä ei kuitenkaan ollut mitään tieteellisiä argumentteja, vain eri mieltä olevien haukkumista.
Kun noiden "tutkijoiden" rähjäämisestä kritisoitiin, syytettiin hyökkäyksestä tieteellisiä ajatuksia vastaan. Valitettavasti vain heiltä puuttui tieteelliset argumentit, he vain heittivät poliittisia mielipiteitään tieteentekijöiksi naamioituneina.
Mistä Australian metsäpaloissa pohjimmiltaan on kyse? Jo useita vuosia sitten paikalliset asiantuntijat ovat arvostelleet noudatettua politiikkaa. Australiassa on ikiajat raivattu kulottamalla tms. tavoilla palokäytäviä, jotka estävät tulipalojen leviämistä. Sitä ovat harjoittaneet jo mantereen alkuasukkaat ja uudisasukkaat ovat omaksuneet saman tavan.
Mutta ympäristönsujelijoiden ja ilmastoihmisten vaatimuksesta tuosta käytännöstä on luovuttu, vaikka monet paikalliset asiantuntijat ovat varoittaneet vaarallisesta toiminnasta. Kun palot ovat alkaneet, niiden leviämisen estäminen on äärimmäisen vaikeaa, ehkä mahdotonta. Tällä hölmöilyllä ei ole mitään tekemistä "ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen" kanssa.
Toiseksi Australian hallitukset ovat väristä riippumatta laiminlyöneet sammutusvalmiuksien kehittämisen. Paloja sammuttavat usein vapaaehtoiset omalla kustannuksellaan. Ei ole riittävästi palokuntia, ei sammutusvälineitä, ei Suomen kaltaisia metsäautoteitä, joita pitkin palokunta pääsisi lähelle palopesäkkeitä. Asiasta on riidelty maassa pitkään. Tälläkään hölmöilyllä ei ole mitään tekemistä "ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutosen" kanssa.
Kolmanneksi 87% paloista perustuu ihmisen toimintaan, joko huolimattomaan tulenkäsittelyyn tai tahallisiin tuhopolttoihin. Suomessa tiedetään, että viranomaiset asettavat tarvittaessa rajoituksia avotulen käytölle. Niitä määräyksiä myös noudatetaan melko hyvin. Suomessa enää harvoin näkee, kuinka auton ikkunasta tai muulla tavoin heitetään tupakan tumppi kuivaan metsään.
Australiassa on pidätetty lukuisia ihmisiä tuhopoltoista. Määrästä riidellään, mutta se on useita kymmeniä tai satoja. Jos ihmiset eri syistä alkavat sytytellä metsää palamaan, seuraukset eivät ole miellyttäviä. Motiiveja voi olla monenlaisia hölmöilystä, vahingoittmishalusta vakuutuspetoksiin. Tälläkään ei ole mitään tekemistä "ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen" kanssa.
Kun jo nuo tekijät summaa, alkaa käsillä olla pommi kuivaa kautta varten. Siitä on varoitettu jo vuosia.Kun palot eri syistä pääsevät vauhtiin. niitä ei palokäytävien puuttuessa pystytä rajaamaan eikä ole sammuttajiakaan. Katastrofi on valmis. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä "ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen" kanssa.
Meidia on jo pitkään yrittänyt kehittää dramaattisia kauhukuvia eri asioista, joiden syyksi on väitetty ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos. Sellaista levitettiin Kalifornian metsäpaloista, joissa todellisiksi syiksi paljastui paljolti samat asiat kuin nyt Australiassa. Samanlaisia satuja levitettiin mm. Brasilian Amazonasin paloista, jotka suurimmaksi osaksi olivat viljelysmaan normaalia kulotusta, joka oli tehtävä ennen sadekausien alkua.
Samanlaista huijausta suomalainen valtamedia harjoitti, kun kesällä se väitti Grönlannin jäätiköiden sulavan ja ihmiskunnan hukkuvan sulamisvesiin. Todellisuudessa Grönlannin jäätiköiden pieneneminen ja kasvaminen tapahtuu vaihdellen. Sulamiskausi päättyi muutama vuosi sitten ja nyt jäätiköt jopa kasvavat. Eri tahot ennustivat, että pohjoisen jäätiköt sulavat 2010-2015 ja napa-alue on jäästä vapaa. Parhaillaan jotkut tuohon uskoneet ovat laivoineen juuttuneet pohjoisiin jäätiköihin.
Jäätiköt ja lumet sulavat ainakin osittain kesällä jopa Suomessakin. Sama ilmiö on Grönlannissakin. Kesäinen sulamisvauhti olisi ollut sellainen, että 1000 vuodessa olisi sulanut 4% jäätiköistä. Tuolla perusteella julistettiin taas kuinka meret nousevat sulavan jään vuoksi ja ihmiskunta on vaikeuksissa.
Mutta talvella jäätiköt taas jäätyvät. Nyt Grönlannissa on mitattu ennätysmäiset 66 asteen pakkaset ja varmaankaan jäätiköt eivät siellä nyt sula... Samalaista puppua on kirjoitettu Etelämantereen jäätiköistä. Jotkut jäätiköt siellä todella sulavat, koska niiden alla kulkee tulivuorijono. Se tuskin liittyy ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutoseen. Kokonaisuutena Etelämantereenkin jäätiköt kasvavat.
Mikään noista ei puolla ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Ilmasto on aina muuttunut, mutta meille yritetään selittää, että sen aiheuttaa se hiilidioksi, jota ihmiset päästävät ilmaan. Se on 4% maapallon vuotuisesta hiilidioksidin tuotannosta. 96% johtuu luonnon toiminnasta.
Media on useita kertoja yrittänyt tuollaisilla puppu-uutisilla todistella ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Se, että asiaa joudutaan propagoimaan tuollaisilla saduilla viittaa siihen, että ilmastonmuutoskupla on lähestymässä puhkeamispistettään.
Kun Australian paloja yritettiin käyttää propagandavälineenä, media jäi kiinni huijauksesta. Muistutettiin, miksi Suomessa metsäpalojen määrä on paljon pienempi kuin useissa muissa maissa. Metsä on arvokas hyödyke, jota kannattaa suojella. Sitä raivataan, hakkuujäte viedään pois jotta ei synny metsäpaloja edistäviä palokuormia. Palovartiointi on melko tehokasta ja sammutusväki osaavaa. Metsäautotieverkosto paitsi auttaa metsien hyödyntämisessä, myös auttaa sammuttajia pääsemään lähelle palopesäkkeitä.
Tuo hyvä tulee sivutuotteena siitä, että Suomessa metsiä järjestelmällisesti hyödynnetään. Siitä huolimatta metsien puuvaranto kasvaa jatkuvasti. Kuten on käynyt ilmi, ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen lahkon tavoiteena on lopettaa metsien hyötykäyttö. Suuria hankkeita on jo kaadettu. Noista metsistä halutaan tehdä valtavia luonnosuojelualueita. Toki sitä ajavat raitiovaunureittien varrella asuvat viherkomunistit siellä harvemin liikkuisivat, mutta kyse ei olekaan oikeasta metsässä liikkumisesta vaan "oikean identiteetin" vaalimisesta.
Kun media jäi kiinni Australian metsäpalojen väärinkäytöstä ilmastonmuutoksen propagoinnissa, joitakin "tutkijoita" ilmaantui haukkumaan kriitikoita. Perustelut hyökkäyksilleen, syyttelylle valehtelusta ym. olivat ala-arvoisia. Mistään tieteellisen keskustelun argumenteista ei ollut vilahdustakaan. Oikeastaan pitää tuntea myötähäpeää noiden "tutkijoiden" toiminnasta. He vähät välittivät tieteen periaatteista vaikka väittivät olevansa tiedemiehiä.
Jos tämän ala-arvoisen näytelmän haluaa nähdä myönteisessä valossa, se todennäköisesti kertoo, että ilmastonmuutoshulluus on lähestymässä lakipistettään ja kupla alkaa puhjeta. Sen ymmärtävät nuo ilmastohörhötkin ja siksi he reagoivat asioihin niin raivokkaasti. Suomi on selvinnyt pahemmistakin kuin viherkommunistien hyökkäyksestä. Tarvitaan vain päättäväisyyttä ja kärsivällisyyttä.
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44