Blogi: Jukka Hankamäki, la 18.01.2020 22:56

Pysäköinnin kallistaminen seis! Ja polttoaineen hinnankorotuksille pakki päälle

Vihervasemmiston epävirallisena pää-äänenkannattajana esiintyvä Helsingin Sanomat ihmettelee ja päivittelee, että Töölössä on kaupallinen pysäköintiluola tyhjillään samalla, kun asukkaat pitävät autonsa mieluummin kaupungin ruudussa. Toimittaja Kaisu Moilanen puhuttaa haastateltaviaan päätelmiin, joiden mukaan kaupungin asukaspysäköinti ei ole tarpeeksi kallista, kun (vielä kalliimpiin) pysäköintiluoliin ei löydy käyttäjiä!

Lehti selitti ilmiötä niin, että hallien ”käyttö on [...] vähäistä, koska asukaspysäkönti on huomattavasti halvempaa.” Lisäksi lehti argumentoi asiaa siihen suuntaan, että asukaspysäköinipaikkoja on vähennetty liian hitaasti ja liian vähän.

Lehti vetosi siihen, että kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2012 pysäköintihallia koskevan päätöksen yhteydessä toivomusponnen, jonka mukaan kaupunki vähentäisi kadunvarsipysäköintiä alueella. Tämä oli tietenkin vihervasemmistolaisten valtuustoryhmien toiveiden mukaista – ei alueella asuvien töölöläisten itsensä esittämä toivomus.

Lehti lypsi luolaa omistavan P-Töölön toimitusjohtajalta kommentin, jonka mukaan ”[o]lemme [...] yllättyneitä kaupungin hitaasta toiminnasta kadunvarsipaikkojen vähentämisen suhteen.”


Autoilijoiden laskuttaminen ylittänyt sietokyvyn rajat

Minäpä kerrron, miten asia oikeasti on. Ihmiset eivät jätä käyttämättä pysäköintihallipaikkoja vain niiden kalleuden vuoksi, vaan siksi, että vihervasemmisto on tehnyt autoilun kokonaiskustannukset Suomessa hävyttömän kalliiksi. Ihmisillä ei siis ole ylimäärisiin pysäköintimaksuihin kerta kaikkiaan varaa eikä myöskään maksamishalukkuutta.

On autovero, ajoneuvovero, käyttövoimavero ja sitten nuo sikamaisesti korotetut asukaspysäköintimaksut. Tätä nykyä maksu on Helsingissä 28 euroa kuukaudessa, ja vuonna 2021 se nousee jo tehdyn päätöksen mukaan 30 euroon. 360 euroa vuodessa on kuin jatkuvaa sakkoa saisi ihan koko ajan, aivan niin kuin julkisen vallan harjoittama autoilun laskuttaminen ja verottaminen yleensäkin.

Asukaspysäköinnin korotukset ovat olleet 360-prosenttisia, sillä aiemmin maksu oli 100 euroa vuodessa. Inflaatiota korkeammat korotukset ovat olleet läimäytyksiä autoilevien ihmisten naamatauluun, ja siksi läimäyttäjien tulee varautua vastaavanlaisiin takaisinläimäytyksiin.

Perussuomalaisena vaadin, että seuraava hallitus alentaa autoveroa ja ajoneuvoveroa sekä poistaa käyttövoimaveron kokonaan ilman dieselpolttoaineen hinnan nostoa. Tämä perustuu siihen, että dieselin hinta on noussut sekä öljyn hinnan nousun vuoksi että dieselin hinnassa kannettavien veronkorotusten takia ja vastaa jo bensiinin hintatasoa. Dieselvero on nostanut monien dieselautoilijoiden kokonaiskulut bensiiniä käyttävien yli.


Liikkumisen vaikeuttaminen on tulenarkaa politiikkaa

Käyttövoimaveron poistamiseksi tehtiin suosittu kansalaisaloite vuonna 2018, mutta se torpattiin eduskunnassa. Mainittakoon, että myös Vihreä Liitto on esittänyt jo vuonna 2007 käyttövoimaveron poistamista dieselautoilta, mutta puolueen ollessa hallituksessa asia on päässyt unohtumaan. Toinen vaihtoehto olisi dieselpolttoaineen verotuksen alentaminen.

Vihervasemmistolaisen hallituksen porsastelu kuitenkin jatkuu sen nostaessa bensiinin hinnan lähelle 1,75 euroa. Dieselin käyttäjiä rangaistaan bensaakin suuremmalla lisäverolla.

Vaadin, että nestekaasuautot sallitaan rekisteröitäviksi Suomessa, aivan kuten esimerkiksi Saksassa, Virossa ja Ruotsissa. Pelkkä biokaasu ei riitä kaasutalouden lisäämiseen.

Vaadin myös, että Helsingissä asukaspysäköinnin hinta pudotetaan takaisin 100 euroon kuukaudessa. Mikäli tyhjyyttään kaikuvat parkkihallit haluavat kilpailla asukkaiden pysäköintikolikoista, alentakoot omistajayhtiöt hintansa ihmisten ostovoimaa ja maksamishalukkuutta vastaavalle tasolle. Kaiken logiikan mukaan niiden olisi järkevämpää myydä halvalla paljon kuin kalliilla ei yhtään.

Nyt on autoilijoilla kaikki syy kiittää hallitusta siitä, että saavat osallistua vihervasemmiston johtamiin ilmastotalkoisiin! Nyt on syytä näyttää, kuinka suomalaiset pelastavat maailman! Ja nyt on vihervasemmistolaisilla autoilijoilla kaikki syy lähettää kiitoskortti hallitukselle, kun saavat osallistua vastuun kantamiseen!


Muutama sana vasemmistolaisuuden ja oikeistolaisuuden erosta

Ihmisiä ei ylipäänsä pitäisi pakottaa eikä taivutella vaihtamaan kulutustottumuksiaan julkisen vallan tekemillä hintojen korotuksilla, kuten vihervasemmisto aina haluaisi, vaan kuntalaisten pitää voida itse vaikuttaa julkisten palvelujen hinnanmääritykseen ja päättää itsenäisesti siitä, mitä he ostavat yksityisiltä tahoilta ja millä hinnalla, vai ostavatko mitään.

Ero vasemmistolaisuuden ja oikeistolaisuuden välillä onkin juuri siinä, että vasemmistolaiset pitävät julkista valtaa oikeutettuna päättämään yksilöiden tarpeista, kun taas meillä täällä oikeistossa katsotaan, että yksilöiden pitää olla itse suvereeneja päättämään asioistaan vapaasti. Lyhyesti sanoen: holhousta kannattavat ovat röyhkeitä, epäkunnioittavia ja aina jonkin verran tyhmiä.

Helsingin Sanomien markkinoima pakottaminen on samanlaista kuin se, että julkisia terveyspalveluja leikkaamalla ja ulkomaalaisille kohdentamalla taivutellaan kantaväestöä kääntymään yksityisten terveyspalvelujen puoleen. Nyt kuntalaisia taivutellaan maksamaan yksityisille pysäköintiyhtiöille poistelemalla pysäköintiruutuja kaduilta kiilusilmäisten ympäristöfanaatikkojen ja fillarikommunisten iloksi.

Se on samanlaista kuin osuuskaupan harjoittama pakottaminen käyttämään muovikassien sijasta kotimatkalla hajoavia biokasseja myymälöiden poistettua perinteiset muovikassit tiskeiltä. Tekniikan Maailma todisteli äskettäin tieteellisen tutkimukseen viitaten, että muovikassien korvaaminen biohajoavilla ekokasseilla on järjetöntä. Hajoavat biokassit eivät kelpaisi edes kondomeiksi Afrikkaan, jonka väestönkasvusta pitäisi ympäristö-Angstia potevan vihervasemmiston olla ensisijaisesti huolissaan.

 

 

Jukka Hankamäki la 18.01. 22:56

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01. 18:08

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11. 16:56

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

ti 03.11. 00:00

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09. 22:46

Mitä on tieteen medioituminen?

ti 01.09. 22:59

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

ma 24.08. 22:24

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Keskuspankit ja tullit keskiössä

ma 05.05.2025 10:37

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?

su 12.01.2025 00:48

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04.2025 19:38

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta

la 19.04.2025 15:06

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04.2025 11:23

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44