Blogi: Olli Pusa, la 08.02.2020 14:21

Suuri puhallus

Ilmastonmuutoksesta riidellään. Harva kiistää, etteikö ilmasto muutu ajan mukana, mutta mikä on ihmisen rooli siinä? Onko hiilidioksidi oikeasti mikään merkittävä tekijä siinä? Riitely asiasta on käynnissä. Suuremmat otsikot saavat ne, jotka väittävät hiilidioksidin olevan tuhoisaa ihmiskunnalle. Heillä on takanaan tutkimusrahoitus ja media.

Hiilidioksidin päästöt Suomessa ovat laskeneet viime vuosina. On siirrytty asteittain tehokkaampiin menetelmiin hoitaa asioita. Samaan aikaan Suomen metsät kasvavat erinomaisen metsähoidon vuoksi enemmän kuin koskaan.

Tilanne Suomessa ei ole huono. Arviolta 30% ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä tulee Kiinasta, jolla ei ole mitään aikomustakaan hillitä päästöjään. Se tulee avaamaan lähivuosikymmeninä enemmän uusia hiilivoimaloita kuin mitä EU:n alueella on yhteensä. Samanlaisia suunnitelmia on Intialla ja monella muulla suurella hiilidioksidin tuottajalla.

Suomessa nykyinen hallitus on julistanut ilmastonmuutoksen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisen tärkeimmäksi tehtäväkseen. Sen rinnalla suomalaisten elinolosuhteilla ei ole mitään väliä. Halutaan olla maailman ykkönen, jotta poliitikot voivat kansainvälisissä kokouksissa esiintyä suurina sankareina aatetovereidensa keskuudessa.

Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on jo nyt laskeva ja määrältään olematon, mutta se ei riitä viherkommunististen poliitikkojen identiteettikohotukseen. Suomen pitää olla maailman paras ja siinä ei suomalaisten kohtalolla ole mitään merkitystä.

Oheiseen artikkeliin on koottu joitakin seurauksia tästä politiikasta.

"Ilmastonmuutoksen hillintäpyrkimykset nostavat elinkustannuksia epätasaisesti’’, alkaa tuoreen Politiikkapaperin 2020–2030-lukujen kaupungistumisen ajureita käsittelevä kappale. Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Dokumentissa kerrotaan fossiilisista polttoaineista luopumisen vaativan tiukempia ohjauskeinoja, kuten bensiinin ja dieselin korkeampaa verotusta tai myyntikiintiötä, öljylämmityksen kieltämistä ja muiden energiavarojen nostamista."

"Julkaisun mukaan investointitarpeet ja kustannusten nousu osuu eniten pitkät työ- ja asiointimatkat omaaviin ja suuret vanhat asunnot omistaviin, mikä voi vähentää yksityisautoiluun perustuvaa työmatkaliikennettä ja edelleen pienentää työssäkäyntialueita. Tämä ohjaa ihmisiä entistä voimakkaammin muuttamaan kaupunkeihin."

Eli poliitikkojen identiteettiposeeraus ilmastoasioissa johtaa todellisuudessa siihen, että suurin osa Suomea autioituu. Jo nyt 3 miljoonaa suomalaista eli enemmistö elää alueilla, joissa heidän asuntonsa menettävät arvonsa. Noille alueille ei sallita uutta työpaikkoja tuottavaa toimintaa, kuten havaittiin jokin aika sitten kun maailman puhtaimmaksi suunniteltu sellutehdashanke kaadettiin.

Noiden alueiden asukkaiden asunnot menettävät arvonsa eivätkä kelpaa edes remonttilainojen vakuudeksi. Samaan aikaan niitä pakotetaan luopumaan öljylämmityksestä, mikä on kallis muutos. Sähkölämmitys on äärimmäisen kallista, kun esimerkiksi sähkön siirtohintojen on annettu karata käsistä. Lisäksi näiden seutujen asukkaiden pitäisi uusia paskalain mukaisesti jätevesijärjestelmät, jonka remontit ovat usein kalliimpia kuin asuntojen hinnat.

Auton käyttö ollaan lopettamassa noilla seuduilla. Se voidaan toteuttaa polttoaineiden veroratkaisuilla tai myyntikiintiöillä. Sähköautot ovat suurimmalla osalla noiden alueiden asukkaista mahdollisuuksien ulkopuolella. Siis työssäkäynti muuttuu monin paikon mahdottomaksi, kun autoilu tehdään mahdottomaksi. Julistetaan, että ihmisten pitää käyttää julkista liikennettä, mutta suuressa osassa alueita se on ajettu käytännössä alas. Ja kaikki tämä joidenkin spekulatiivisten hiilidioksidipäästöjen vuoksi, jotta Kiinassa ja Intiassa voivat tupruttaa hiilidioksidia vapaasti.

Varmaan jossakin Helsingin Kallion viherkommunistisessa kuplassa tuollainen sokeus voi vallita kun ajellaan raitiovaunulla muualle Helsinkiin. Mutta suurelle osalle suomalaisista tuo tuottaa mahdottomuuksia. Asian identiteettipoliittinen tausta tulee hyvin näkyviin, kun samalla vaaditaan ihmisisä siirtymään kasvissyöntiin.

Monet julistavat etteivät ikinä suostu sellaiseen, mutta kun tuollainen hulluus pääsee irti, se vääntää yhteiskunnat uskomattomille mutkille. Eivät Neuvostoliittoon muuttaneet suomalaiset arvanneet, mullainen murha-aalto maassa oli laskettu irti ideologisen sokeuden nimissä. Tai Saksassa eivät arvanneet, millaisen kaaoksen natsien opit saavat aikaan.

Siis tavoitteena on selvästi keskittää suomalaiset asumaan muutamaan kaupunkiin. Asuminen niissä on kuitenkin niin kallista, että suurella osalla ei ole siihen varaa ilman yhteiskunnan tukea. Siihen taas ei ole rahaa, veroasteet ovat jo nytkin piikissä.

Tällaisessa muutoksessa on toki myös voittajansa. Moni rikastuu tällaisessa murroksessa samalla kun yli puolet suomalaisista menettää tosiasiassa käytännössä kaiken minkä omistavat. Nuo hyötyjät ovat Suomessakin perustaneet oikein yhdistyksen edistämään ilmastonmuutosbisneksiään. Mukana on hyvin vaikutusvaltaista väkeä Suomessa ja siksi porvaripuolueetkin kiltisti toteuttavat tuota politiikkaa. Kuten jo Al Gore aikoinaan totesi: "Ilmastonmuutos on suuri bisnesmahdollisuus". Toki ne voitot revitään joidenkin selkänahasta.

Ihmeen rauhallisesti suomalaiset tuntuvat marssivan teuraaksi. Viime aikoina on ollut näkyvissä hermostumista asiassa. Useiden perinteisten puolueiden kannatus on romahtanut ja erityisesti maaseudun puolestapuhujaksi julistautunut keskusta on syöksymässä kuiluun. Ilmeisesti kannattajille ei enää riitä, että puheenjohtaja sovittelee eri keskustelutilaisuuksiin huulipunan väriä ja korkokenkiä ja hokee kymmentä puoluetoimiston opettamaa fraasia.

Taustapelureille tämä kehitys sopii. Sen jälkeen Suomi on entistä helpompi muiluttaa haaveiltuun EU-liittovaltioon. Toki EU on siksi suurissa vaikeuksissa, että liittovaltiohanke ehtii kaatua jo ennen kuin Suomi on sinne ryntäämässä.


https://moottori.fi/liikenne/jutut/politiikkapaperi-hallituksen-paastotavoitteet-voimistaa-maaseutujen-autioitumista/?fbclid=IwAR1JuwU00u-MKm6tK6IeDsjQCiltQC5PTf8Wi1fEWS6YTvEqEwDC1mi20ZE

 

 

Olli Pusa la 08.02. 14:21

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44