Blogi: Pauli Vahtera, la 11.04.2020 20:23

Suomen köyhät elättävät Irakin rikkaat

On Suomi köyhä, siksi jää

Suomessa tärkein luonnonvara on metsät. Suomen metsissä on puuta 2.500 miljoonaa m3. Vuodessa puuta kaadetaan noin 94 miljoonaa m3. Yhden tukkipuukuution hinta on noin 50 euroa (mänty 57 euroa, kuusi 59 euroa, koivu 45 euroa).

Suomen metsien puiden arvo on 125 miljardia euroa. Suomessa on lisäksi arvokkaat malmivarat, mutta ne on käytännössä lahjoitettu ulkomaisille kaivosyhtiöille. Kun valtio ja kunnat ylivelkaantuvat lisää, tulee myytäväksi myös vesi. Vettä ei juurikaan voi viedä ulkomaille, vaan suomalaiset joutuvat sähkönsiirtohinnan tavoin maksamaan omasta vedestään ulkomaisille toimijoille. Siksi vesi ei ole rahallisesti arvokas luonnonvara suomalaisille.

 

Irak on valtavan rikas maa

Irakin tunnetut öljyvarat ovat 145 miljardia barrelia. Yhden raakaöljybarrelin hinta maaliskuussa 2020 on ollut noin 30 US dollaria. Öljyvarojen arvo on 4350 miljardia dollaria. Koronakriisi on alentanut raakaöljyn hintaa merkittävästi tänä vuonna. Jos kriisi voitetaan, nousee öljyn hinta ja myös Irakin luonnonvarojen arvo.

Irakin tunnetut kaasuvarat ovat 3729 miljardia m3. Tuhannen kaasu-m3:n hinta on noin 60 dollaria. Irakin kaasuvarojen arvo on ainakin 238 miljardia dollaria.

Irakin öljy- ja kaasuvarojen arvo on 4600 miljardia dollaria eli 4200 miljardia euroa.

Irakin öljy- ja kaasuvarojen arvo on 34 kertaa suurempi kuin Suomen puuston kokonaisarvo. Öljy- ja kaasuvarat eivät uudistu, mutta Suomen metsät kasvavat vuodessa uutta puuta 107 miljoonaa kuutiometriä eli noin 5 miljardin euron arvosta. Suomen metsät kasvavat 843 vuodessa Irakin luonnonvarojen arvon määrän.

 

Irakilaiset ovat itse tuhonneet oman maansa

Vuonna 1960 Irakissa oli 7,3 miljoonaa asukasta, tänä vuonna ylitetään 40 miljoonan asukkaan raja. Suomessa asukkaita oli vuonna 1960 4,4 miljoonaa ja nyt 5,5 miljoonaa. Jos Suomen väestönkasvu olisi ollut yhtä holtitonta kuin Irakissa, olisimme maailman köyhimpien maiden joukossa.

Toissa vuonna Irakin bruttokansantuote (BKT) asukasta kohden oli 5030 USD, Suomen 47820 USD. Suomen koko BKT on vähän suurempi kuin Irakin, mutta Irakissa rahan ostovoima on miltei 3-kertainen Suomeen verrattuna. Irak ei millään mittarilla ole kehitysapua tarvitseva maa. Esimerkiksi suosikkimaani Etiopian BKT/asukas on 772 USD.

BKT valehtelee. Bagdadin keskustassa 1 makuuhuoneen asunnon vuokra on euroissa 436 euroa. Helsingin keskustassa yksiön vuokra olisi 1000-1200 euroa.

 

Suomalaiset köyhät elättävät rikkaan Irakin asukkaita

Suomessa asuu 32.000 arabian kielistä ja 15.000 kurdinkielistä asukasta. Turvapaikkaprosessissa olevia ja laittomasti täällä olevia ei tilastoida Suomessa asuviksi. Yhteensä yli 50.000 Suomessa olevista arabeista ja kurdeista Suomeen on tullut lähinnä Irakista. Heidän lisäkseen on arabiaa puhuvia tullut lähinnä Syyriasta ja Marokosta.

Suomi maksaa Irakin kriisinhallinnan menoja tänä vuonna 8 miljoonaa euroa. Vuosina 2014-2018 Suomen kehitys- ja humanitaarinen apu Irakille on ollut yhteensä noin 30 miljoonaa euroa. Lukuihin voi suhtautua kuin koronalukuihin alkuvuodesta Suomessa. Osa rahasta piilotetaan Lähi-Idän tukeen. Loppuvuonna 2018 annettiin pelkästään Irakin vakauttamisrahastoon 5 miljoonaa euroa. Ulkoministeriön rahankäyttö on periaatteessa julkista, mutta se on piilotettu niin hyvin, että esimerkiksi Irakin rahojen selvittäminen olisi valtava urakka kenelle tahansa.

Upporikkaan Irakin valtion asukkaita Suomessa elättävät 5,2 miljoonaa suomen ja ruotsin kielistä suomalaista. Arabiankieliset ovat Suomessa parempaa väkeä, koska heiltä ei edellytetä edes kesällä mansikan poimintatyötä. Kaikki pitää antaa ilmaiseksi ja vastikkeetta.

Suomeen tulevista nuorista miehistä suuri osa on luku- ja kirjoitustaidottomia sekä kieli- ja ammattitaidottomia. Irakin öljyvaroilla voitaisiin kaikki asukkaat kouluttaa vaikkapa koneinsinööreiksi, jos todellista halua työntekoon irakilaisilla olisi.

Jos rahaa on pakko antaa Irakille, niin miksei vastikkeena vaadita öljyä. Sitä Irakissa riittää Suomellekin.

 

Lähteet:
Maa- ja metsätalousministeriön metsäsivut
Metsälehti: https://www.metsalehti.fi/puunhinta/puunhintalaskuri/
OPEC: https://www.opec.org/opec_web/en/about_us/164.htm
https://markets.businessinsider.com/commodities/oil-price?type=wti
https://um.fi/irak-ja-syyria#ApuIrakille
https://www.macrotrends.net/countries/IRQ/iraq/gnp-gross-national-product

 

 

Pauli Vahtera la 11.04. 20:23

Pauli Vahtera

Olen kansakoulun loppuun käynyt kauppatieteiden kandidaatti ja KHT-tilintarkastaja. Asun Vantaalla, osa-aikaisena Ristiinassa ja reppumatkailijana eri puolilla maailmaa.

tuoreimmat

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10. 22:57

Miljoonien eurojen polkupyörät

ke 09.09. 22:18

Maahanmuuttovero

ma 17.08. 23:55

Mistä saadaan 750 miljardia euroa?

to 23.07. 00:44

Sovelletaanko intersektionaalista feminismiä jo Suomen oikeusjärjestelmässä?

to 16.07. 13:17

Suuri pudotus

su 12.07. 23:50

Jos Suomessa olisi 3 miljoonaa asukasta

la 13.06. 00:01

Arvonlisäveron alentaminen lisää työllisyyttä

su 07.06. 23:35

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05. 23:28

EU sitä, EU tätä - ihanko totta

la 16.05. 23:17

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44