Blogi: Olli Pusa, ti 26.05.2020 23:21

EU-huijaus ja laittomuus etenee

Huomenna EU esittelee suunnitelman, jolla kynitään 8,5 miljardia suomalaisten rahoja. Ministeri Tuppurainen on jo etukäteen ylistänyt asiaa saamiensa ennakkotietojen perusteella. Kuulemma lahjoituksen saajien on kerrottava jotakin, mihin raha käytetään. Mitähän iloa suomalaisille siitä on, kun 8,5 miljardia meidän rahaamme lahjoitetaan? Välimeren maissa on vuosikymmenien rutiini häivyttää muualta saatujen lahjoitusten jäljet. Italiassa tässä auttaa asiantuntijaorganisaatio nimeltä Mafia.

Toistaiseksi kukaan ei ole kertonut, keneltä Suomessa tuo raha pihistetään. Summahan on valtava. Asia etenisi ilmeisesti niin, että EU ottaa budjettejaan (ja siis kuviteltuja ”verotulojaan”) vastaan lainaa, jota se jakaisi eri maille. Kun rahoja ei odoteta takaisin, syntyy EU:n budjetteihin varsin erikoinen tilanne. Sillä on valtava velka, mutta sen vastineeksi ei rahaa. Sellainen ei taida olla laillista ja siksi EU:n pitäisi kirjata vastineeksi itselleen saaminen jäsenmailta. Suomelta sillä olisi saamista tuo 8,5 miljardia, joka pitäisi kirjata myös Suomen valtion velkaan. Kun Suomi joutuu elvyttämään kriisissä olevaa talouttaan, sillä on tuo 8,5 miljardia vähemmän omiin kuluihinsa ja ”elvytykseen”.

Perinteisesti EU on jakanut rahaa lainoina. Silloin niille on asetettu ehtoja, joilla ainakin kuvitellaan korjattavan lainan saavan maan talouden. Se turvaisi teoriassa lainan takaisinmaksun. Tuolla on yritetty rakentaa oikeudellista kulissia. EU sopimukset kieltävät selkeästi erilaisen yhteisvastuun. Noita sopimuksia / lakeja on yritetty kiertää erilaisilla epämääräisillä tulkinnoilla. Niissä tuo lainarahan ehdollisuus on ollut perustemppuja, joilla on haettu EU-tuomioistuimen hyväksyntää asioille.

Nyt ollaan hylkäämässä ajatusta lainojenkin ”ehdollisuudesta”. Viimeisimmässä virityksessä ollaan hylkäämässä laina-ajatus kokonaan ja siirrytään suoriin avustuksiin. Samalla EU on koko ajan ajautunut yhä kauemmaksi oikeudellisista perusteistaan. Epämääräisillä perussopimusten tulkinnoilla yritetään peittää oikeusvaltioperiaatteen romutuksen. Se on varsin kiusallista, kun EU on suureen ääneen julistanut oikeusvaltioperiaatteen noudattamista joidenkin jäsenmaiden suhteen.

Miksi EU ja Suomi sen mukana on noin innokkaasti lähdössä tuohon järjettömyyteen? Ainoa looginen syy on se, että tätä yritetään käyttää tekosyynä EU:n ajamiseen liittovaltioksi keinoja kaihtamatta. Poliitikot ovat tässä pelkästään juoksupoikia. Taustalla on muutaman yritysmaailman vaikuttajan halu ajaa liittovaltiota. Hinnasta välittämättä tuota ajetaan. Suomessa tappion kärsivät veronmaksajat ja yhteiskunnan tuista riippuvat ihmiset. Se ei koske tuota asiaa ajavia yritysjohtajia. Heidän yrityksissään saattaa 90% tuotannosta olla Suomen ulkopuolella.

Tämän eurooppalaisen hulluuden taustoja pohdin 3 vuotta sitten blogikirjoituksessa. Kauhistuttavaa on se, että kuluneet vuodet eivät ole kumonneet silloisia päättelyjä, pikemminkin päinvastoin. On mahdollista, että tämä suuruudenhullu seikkailu päätyy umpikujaan ja koko euron hajoamiseen, mitä on ennustanut mm. tohtori Tuomas Malinen. Siitä tulee varsin likainen episodi ja mikä tahansa on mahdollista. Suomen asioista tuo liittovaltio ei pätkääkään välitä. Nyt saatetaan elää itsenäisen Suomen tuhoutumisen tai säilymisen kannalta keskeisiä aikoja. Korona on tässä vain tekosyy.

Olli Pusa ti 26.05. 23:21

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Looginen ongelma

pe 11.09. 10:53

Valheella on lyhyet jäljet

to 10.09. 17:50

Selityksen velkaa kansalaisille?

ma 07.09. 12:17

Vihreää unelmaa

la 29.08. 10:14

Vihreää terroria

to 27.08. 19:50

EU:n kadotettu uskottavuus

ke 26.08. 09:52

Sanoma iski, mutta onko se valhetta?

su 16.08. 23:40

Ovatko puolueet vain teatteria?

pe 07.08. 11:30

EU-tukipaketin todelliset taustat?

ke 15.07. 12:29

Valheiden verkko

ke 08.07. 10:04

blogit

Vieraskynä

Euroopan islamisaatio ei ole näennäistieteellinen salaliittoteoria

ma 21.09.2020 22:51

Juha Ahvio

Valheellisen valkoinen Jeesus hävitettävä ja tilalle nynny queer?

ma 21.09.2020 22:49

Professorin Ajatuksia

Väkivaltaa Myyrmannissa?

ma 21.09.2020 22:41

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09.2020 22:46

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kunniakansalaisia tunkee busseihin lipuitta Espoossa

la 22.08.2020 00:46

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09.2020 22:45

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Tiedolliseen relativismiin perustuva identiteetti-ideologia uhkaa länsimaita

ti 11.08.2020 11:45

Heikki Porkka

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07.2020 10:55

Tapio Puolimatka

Nuorten transhoidot - lääketieteellinen skandaali?

ke 09.09.2020 22:21

Olli Pusa

Looginen ongelma

pe 11.09.2020 10:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Miljoonien eurojen polkupyörät

ke 09.09.2020 22:18

Timo Vihavainen

Sitkeä pärjää

ma 21.09.2020 22:43

Matti Viren

Kumma, kun rikkaat aina vaan rikastuvat

la 22.08.2020 23:52