Blogi: Olli Pusa, su 16.08.2020 23:40

Sanoma iski, mutta onko se valhetta?

Luin ihmetellen Ilta-Sanomissa olleen Pipsa Havulan 15.8 kirjoittaman jutun Grönlannin jäätiköiden sulamisesta. Siinä peloteltiin, että jäätiköt sulavat pikaisesti ja rannikolla asuvat ihmiset hukkuvat. Vertasin jutun tietoja suhteessa faktoihin ja hämmennyin entistä enemmän.

Jutussa kerrottiin, että Grönlannin jäätiköt sulavat kesäisin 450 miljardia tonnia. 1980 ja 1990 luvuilla kuulemma lumien sataminen talvella korvasi sulamisen, mutta kirjoitus väittää, että ei enää. Eri lähteistä löytyy tietoja, jonka mukaan jäätiköt pikemminkin kasvavat.

Paljonko on 450 miljardia tonnia jäätä? Karkeasti voinee pyöristää, että tonni jäätä vastaa 1 kuutiometriä jäätä. Siis 450 miljardia kuutiometriä jäätä.

Entä kuinka suuri on Grönlannin jäätikkö? Wikipedian mukaan se on 2500 km pitkä, 1000 kilometriä leveä ja keskimäärin 2 kilometriä paksu. Siis Grönlannin jäätikön massa on karkeasti 5 miljoonaa kuutiokilometriä. Se vastaa kuutiometreiksi muutettuna 5 miljoonaa miljardia kuutiometriä jäätä eli n. 5 miljoonaa miljardia tonnia jäätä.

Hetkinen. Vuotuinen sulaminen on 450 miljardia tonnia jäätä ja jäämassan suuruus on n. 5 miljoonaa miljardia. Sulaminen vastaa 0,009 prosenttia Grönlannin jäämassasta. Ja tuo on vain kesän sulaminen. Onkohan tuollaista edes mahdollista havaita? Talvella satava uusi lumi ja jää vähentää sitä ja viimeisten tietojen mukaan nuo mannerjäätiköt vain kasvavat.

Eli kirjoitus on tyypillinen median roskajuttu, joita syötetään vähän välin julkisuuteen. Milloin kerrotaan, kuinka dramaattisesti jäätä sulaa x Kheopsin pyramidin ta y olympia-altaan verran vuodessa. Nuo jutut on yleensä kirjoitettu kesän lopulla ja niissä yritetään vähätellä jään kasvua talvella.

Eli valehdellaanko meille taas ”ilmastonmuutoksen kauheuksista”?
 


https://www.is.fi/tiede/art-2000006603494.html

 

Olli Pusa su 16.08. 23:40

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Eläkekeskustelusta

su 07.04. 15:15

Ahneuden henki?

ti 02.04. 11:13

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44