Blogi: Olli Pusa, to 12.11.2020 12:21

Katainen sekoilee jälleen

Jyrki Katainen petasi itselleen EU-komissaarin paikan ja jätti konkurssipesän muiden hoidettavaksi. Komissaarikauden jälkeen Katainen palasi Suomeen ja hänelle järjestettiin puolueen toimesta Sitran (suomeksi shitra) yliasiamiehen paikka.

Nyt ajatusten tonava on alkanut haukkumaan suomalaista metsäteollisuutta ja vastustaa avohakkuita.

"Sitra on nostanut luonnon monimuotoisuuden uuden strategiansa kärjeksi.

Sitran yliasiamies Jyrki Katainen perustelee valintaa sillä, että Sitra rakentaa tulevaisuustalona menestyvää Suomea. "Ilman luontoa ei ole tulevaisuuden menestystä. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja kuudes sukupuuttoaalto horjuttavat koko nykymuotoisen sivilisaation perusteita."

Maa- ja metsätalous on ollut luontokadon ja uhanalaisten arvioinnissa syytettyjen penkillä. Suomen ympäristökeskuksen valmistelemassa Punaisessa kirjassa metsätaloutta on pidetty pahimpana uhkana monimuotoisuudelle.

Sitraa on viime vuosina arvosteltu yhteiskunnallisista kannanotoista, muun muassa liiallisesta vihreydestä. Sitra on muun muassa ottanut kantaa hakkuukeskusteluun ja ehdottanut turpeen käytön erittäin nopeaa vähentämistä."

Lausunto on aiheuttanut hermostumista ja se on aiheuttanut mm. uutisessa mainittuja eroamisia kokoomuksesta. Ajatusten tonavan viemäriin on hermostuneet monet kokoomuslaisetkin.

Samaan aikaan metsäyhtiö Stora Enso ilmoittaa:

"Teemu Luukka HS

11.11. 14:12

METSÄYHTIÖ Stora Enso harkitsee suurta investointia Ruotsiin.

Yhtiö ilmoitti keskiviikkona aloittavansa kannattavuusselvityksen ja ympäristölupaprosessin sellun ja kartongin tuotannon kehittämisestä ja kasvattamisesta Skoghallin tehtaallaan Ruotsissa.

Jos investoinnit päätetään kannattavuusselvityksen ja ympäristöluvan saamisen jälkeen toteuttaa, Stora Enso investoisi tuotannon uudistamiseen ja laajentamiseen noin 800–850 miljoonaa euroa."

Samaan aikaan Suomen hallitus ilmoittaa metsien käytön vähentämisestä Suomessa "maailman kunnianhimoisimman ilmasto-ohjelman" vuoksi. Silloin metsien käyttöä pitäisi vähentää vaikka ne kasvavat paljon enemmän kuin mitä niitä käytetään.

Ilmeisesti "käveleväksi katastrofiksi" luonnehdittu Katainen on löytänyt hengenheimolaisia Suomea taloudelliseen ym. konkurssiin ajavien vihreiden joukosta. Näköjään kaikki kokoomuslaiset eivät asia siedä, mutta ilmeisesti Petteri Orpo hyväksyy edeltäjänsä puheet. Ainakaan ei ole sanoutunut niistä irti.

Entinen sahateollisuuden toimitusjohtaja Jukka-Pekka Ranta eroaa kokoomuksesta – "Kamelin selän katkaisi Jyrki Kataisen lausunto metsien avohakkuista"

MAASEUDUNTULEVAISUUS.FI

Entinen sahateollisuuden toimitusjohtaja Jukka-Pekka Ranta eroaa kokoomuksesta – "Kamelin selän katkaisi Jyrki Kataisen lausunto metsien avohakkuista"

Ranta lukee Jyrki Kataisen synniksi myös pääministerikauden ´sixpacin` kaatamisen kokem

Olli Pusa to 12.11. 12:21

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Kuka varasti hiilidioksidin?

su 17.01. 23:44

Sananvapauden rajat

ke 13.01. 16:06

Demokratian kujanjuoksu

to 07.01. 14:10

Eikö mikään riitä?

to 17.12. 00:37

Paniikki komentosillalla?

la 12.12. 12:47

Haavisto ja perustuslakivaliokunta

ti 08.12. 20:10

Tarina hiilidioksidista

ti 24.11. 21:44

EU:n liittovaltio vaikeuksissa

su 22.11. 21:27

Varkaiden paratiisi?

to 19.11. 00:55

Valehtelua ja aivopesua verovaroilla?

la 14.11. 11:28

blogit

Vieraskynä

Poistettu kirjoitus: Kiusaamisen vastustamisen varjolla

pe 08.01.2021 22:01

Juha Ahvio

Presidentti Trump toistamiseen virkarikossyytteeseen

la 16.01.2021 11:50

Professorin Ajatuksia

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12.2020 01:26

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Onko judaismin arvostelu antisemitismiä?

ti 19.01.2021 00:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Mielisairas ilmapiiri 2020

to 31.12.2020 18:54

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Autetaan Afrikkaa velkaantumatta

su 10.01.2021 03:02

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Petteri Taalaksen epätieteelliset jorinat Osa 11b

to 12.11.2020 21:34

Heikki Porkka

"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa

pe 09.10.2020 13:52

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Kuka varasti hiilidioksidin?

su 17.01.2021 23:44

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Ankkalammikon Augustinus?

la 19.12.2020 01:29

Matti Viren

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11.2020 17:06