Blogi: Olli Pusa, ti 20.04.2021 22:35

Mikä Göraniin ja Pelleen on mennyt?

Suomessa media on kertonut, kuinka Ruotsissa on muutaman viikon aikana tapettu miesten toimesta viisi naista. Synkkä syyllisyys leijuu ruotsalaisten miesten niskassa. Ruotsissa on kuulemma leimahtanut keskustelu miesten sikamaisesta käytöksestä. Jotkut ovat huolissaan, että aihe jää jengiväkivallan alle. Jengiväkivalta on leimahtanut erityisesti maahanmuuttajaväestön keskuudessa.

Ihmisiltä kysytään nykyään medialukutaitoa. Pitää osata lukea uutisia myös rivien välistä. Onko tässä uutisoinnissa jotakin rivien väliin piilotettua?

Miten ruotsalaiset miehet ovat näin villiintyneet?

 

Viisi naista tapettiin kolmessa viikossa Ruotsissa (iltalehti.fi)

 

Ja pianhan löytyi toisenlainen näkökulma asiaan.

PT-Median mukaan kyseisissä 5 murhassa neljässä pidätettynä ovat maahanmuuttajataustaiset miehet. Yhdessä tekijä on ilmeisesti kantaruotsalainen.

Eli media sensuroi uutisia. Viime aikoina myös sosiaalisen median alustat ovat kiihtyvällä vauhdilla sensuroineet mm. tätä aihetta koskevaa uutisointia.

Jos Ruotsissakin olisi rehellisesti ja avoimesti puhuttu ongelmista, olisi monilta vaikeuksilta ehkä vältytty. Suomessa ei ole syytä toistaa tuota ruotsalaisten virhettä

 

Viisi naissurmaa muutaman viikon sisällä • Pt-media (pt-media.org)

Olli Pusa ti 20.04. 22:35

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Kansanedustajat ja muunneltu totuus

ma 10.05. 11:44

Euroopan idea

la 08.05. 13:20

Kai Mykkänen - puppua koko rahalla?

ti 27.04. 23:45

Sekaisin kuin seinäkello?

ti 27.04. 22:56

Demokratia vaarassa

la 24.04. 23:46

Matti Vanhanen ja 10 miljardin lahjoitus?

pe 23.04. 00:04

Mikä Göraniin ja Pelleen on mennyt?

ti 20.04. 22:35

Kuinka Ruotsi tyrmäsi hyväuskoiset suomalaiset poliitikot?

su 18.04. 14:57

Ennustajaukkojen ja -eukkojen valtakausi?

su 11.04. 13:18

Sanat eivät riitä kertomaan?

ke 31.03. 21:34

blogit

Vieraskynä

Lukijamme kirje 14.4.2021 poliittisille päättäjille sekä Husin ja THL:n johdolle

su 25.04.2021 21:19

Juha Ahvio

Uusi maailmanjärjestys: Mitä käsite oikeasti tarkoittaa?

su 11.04.2021 21:33

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Äänekkäästi vaiettu väestökato

pe 09.04.2021 17:23

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Mielisairas ilmapiiri 2020

to 31.12.2020 18:54

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Puolta Espoosta ollaan kaavoittamassa maahanmuutolle

pe 07.05.2021 15:19

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Usarin sensuroima blogi: Valokuva, jonka maailman vihreät haluaisivat hävittää

la 27.03.2021 12:12

Heikki Porkka

Onko pääministeri Sanna Marinilla taipumus valehdella?

ke 14.04.2021 12:24

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Kansanedustajat ja muunneltu totuus

ma 10.05.2021 11:44

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Muuan tragedia

to 13.05.2021 20:28

Matti Viren

Miten rikkaita olemmekaan!

to 13.05.2021 20:26