Media on täynnä uutisia siitä, kuinka länsimaiden Afganistaniin pystyttämä hallitus romahti kuin korttitalo ja ääri-islamilainen Taliban valtaa maan. 20 vuotta maahan on syydetty miljardikaupalla rahaa, länsimaat ovat rahoittaneet maalle uutta armeijaa ja on kehitetty demokratiaa ja naisten oikeuksia. Ja kaikki ponnistelut ovat kadonneet tuulen viemänä. Mikä meni pieleen?

Sama asia koettiin vuosia sitten arabikeväässä. Länsimaat USA:n johdolla lähtivät viemään demokratiaa arabimaihin. Tuloksena oli sotaa, kaaosta ja kurjuutta. Irak, Syyria, Egypti, … Koko ajatus demokratian viemisestä islamilaisiin maihin oli länsimaiden ylimielisyyttä. Demokratian tie esimerkiksi Euroopassa on ollut monella tapaa tuskallinen ja kaiken sen jälkeen on päästy jonkinlaiseen kompuroivaan demokratiaan. USA:ssa on taisteltu maan linjasta verisestikin.

Silti ylimielisesti kuviteltiin, että demokratia siihen liittyvine oikeuksineen on helppo viedä islamilaiseen maailmaan. Milloin islamilaisissa maissa on kyetty luomaan demokraattinen vapaa valtio? Monia vapauksia oli silloin, kuin noita maita hallitsivat autoritääriset diktaattorit yleensä länsimaiden tuella. Iranissa oli shaahi, Afganistanissa kuningas, useissa islamilaisissa maissa usein sotilastaustaiset diktaattorit.

Ainoa merkittävä islaminuskoinen maa, jossa on ollut suhteellisen kehittynyt hallinto, on ollut Turkki. Siellä sata vuotta sitten Kemal Ataturk loi länsimaista muistuttavan maallistuneen yhteiskunnan – sotilaiden tuella. Sotilaat ovat myös vahtineet Kemalin perinnön säilymistä, kun uskonto on pyrkinyt kaappaamaan vallan maassa. Vasta nykyinen presidentti on onnistunut horjuttamaan tuota tasapainoa.

Kun erilaiset diktaattorit kaadettiin islamilaisista maista, ei tuloksena ollutkaan länsimaiden haaveilema demokratia. Sotilasdiktaattorien tilalle tulee erilaisia islamilaisia hirmuhallitsijoita. Miksi kehitys on ollut tällainen ja länsimaiden kuvitelmat demokratian viemisestä islamilaisiin maihin ovat järjestään epäonnistuneet?

Taustalla on käsittääkseni totaalisen väärä käsitys islamista. Länsimaissa kuvitellaan, että islam on uskonto samalla lailla kuin esimerkiksi kristinusko, eristettävissä maallisesta elämästä ihmisten yksityiselämäksi. Kristinusko yritti pitkään pysyä Euroopassa vallan kahvassa, mutta lopulta menetti asemansa. Se alistui maallisen vallan apulaiseksi, joka huolehti ihmisten henkisestä elämästä. Vanha raamatun ohje: ”antakaa keisarille, mikä keisarille kuuluu ja jumalalle mikä jumalalle kuuluu” pätee länsimaissa.

Islamissa on tässä suhteessa olennainen ero kristilliseen maailmaan. Islam ei ole vain uskonto vaan myös maallinen hallintojärjestelmä. Maallisen elämän periaatteet on kirjattu koraaniin, jonka katsotaan olevan suoraa jumalan sanelua, jota ei saa kyseenalaistaa. Kun koraanissa esimerkiksi määritellään, että naiset eivät ole yhdenvertaisia miesten kanssa, ei sitä asiaa voi mitenkään muuttaa. Kun länsimaat julistavat haluavansa parantaa naisten asemaa, tiukan linjan islamilaisten näkökulmasta he toimivat islamin määräyksiä vastaan. Vastaavanlaisia törmäyskohtia on useita.

Se, että länsimaissa ei ymmärretä tätä perusasetelmaa, on hämmentävää. Islaminuskoisten kyvyttömyys tai haluttomuus sopeutua länsimaisiin tapoihin, näkyy hyvin esimerkiksi länteen muuttaneissa islamilaisissa maahanmuuttajissa. He pyrkivät eri maissa luomaan omia islamilaisia hallintojaan, jos maissa on riittävän paljon islaminuskoisia. Tämä sopeutumattomuus tuntuu helposti periytyvän maahanmuuttajien lapsiin ja lapsenlapsiinkin.

Länsimaiden naiivius asian suhteen näkyy voimakkaasti esimerkiksi feministien suhtautumisessa islamiin. Samaan aikaan kun he vaativat naisten aseman parantamista lännessä (joka on jo monessa suhteessa varsin hyvä), he samalla ylistävät islamia, joka pyhässä kirjassaan määrittelee naiset toisen luokan kansalaisiksi. Tällaisella epärealistisella pohjalla toimittaessa ei ole ihme, että demokratiahankkeet islamilaisissa maissa kaatuvat yksi toisensa jälkeen.

Arabialainen maailma oli joskus kauan sitten varsin kehittynyt. Sen jälkeen uskonto on pystynyt kahlitsemaan noiden maiden maallisen kehityksen. Euroopassa ja Amerikassa uskonto ei sellaiseen pystynyt ja niissä maissa on koettu valtava kehitys. Samaan aikaan islamilainen maailma on taantunut menneisyyteen – nyt siis Afganistan on kokemassa tuon kehityksen. Tuo kehittymättömyys näkyy hyvin esimerkiksi siinä, paljonko tieteen Nobeleita myönnetään länsimaissa verrattuna islamilaiseen maailmaan. Määrä on islamilaisissa maissa mitätön.

Valtavalla arabiankielisellä alueella julkaistaan vähän kirjallisuutta. Hyvä kun julkaistujen kirjojen määrä on sama kuin pienessä Suomessa. Islamilaisessa maailmassa arvostettuja ovat koraanikoulut, joissa opetellaan ulkoa koraania. Sillä pohjalla ei helposti tieteen Nobeleita saada. Kuvataide on suurelta osin islamilaisissa maissa kiellettyä, mikä ei estä monia länsimaisia taitelijoita ylistämästä islamia.

Ja taas on Afganistanin tapausten myötä saatu taas yksi muistutus siitä, että länsimaiden kuvitelma demokratian viemisestä islamilaisiin maihin on puhdasta suuruudenhulluutta. Esimerkiksi Kiina (joka vainoaa omaa islaminuskoista uiguuriväestöään), vähät välittää islamilaisten maiden hallintotavasta. Sille riittää, että se saa ajettua konkreettisia poliittisia ja taloudellisia etujaan.

Olisiko jo vihdoinkin aika tunnustaa tosiasiat ja lopettaa länsimaiden loputon sekoilu?