Uutiset kertovat professori Markku Jokisipilän kirjasta perussuomalaisista eli ”persuista”. Jokisipilä on mielestäni ollut rohkea ja kriittinen tutkija, joka uskaltaa lausua julki tuloksia, joista joku poliittisesti sitoutunut tutkija vaikenisi. Kirja analysoi persuja lähdemateriaalin ja haastattelujen perusteella tutkimuksellisin kriteerein. En ole ehtinyt kirjaan vielä tutustua ja tietoni pohjautuvat julkisuudessa olleisiin tietoihin. Käsitykseni mukaan Jokisipilä on erittäin ammattitaitoinen tutkija, enkä epäile etteikö tutkimus täyttäisi hänen väittämiään johtopäätöksiä. Mahdollisesti johtopäätökset eivät miellytä kaikkia? Yritän kuitenkin alustavasti pohtia kirjaa, ennen kuin Jokisipilä ehditään lynkata väärinajattelijana.

Jokisipilä kertaa persujen historiaa ja nousua sekä sen syitä: kansallismielisyys, EU-kriittisyys ja maahanmuuttovastaisuus. Niiden pohjalta puolue nousi suurten puolueiden joukkoon. Jokisipilä ei löydä persuista natsismia tai äärioikeistolaisuutta, jota siellä väitetään olevan. Tuollaisia aatteita edustavat pyörivät eri puolueiden ympärillä etsien vaikutuskanavia. Kun sellaisia ei persuista ole löytynyt, ovat persut joutuneet näiden haukkujen kohteeksi ”luopioina”.

Jokisipilä kieltäytyy pohtimasta mitä oikeasti tapahtui 2017 puolueessa, kun Jussi Halla-aho valittiin puheenjohtajaksi. Sen seurauksen puolue heitettiin hallituksesta, vaikka Halla-aho ilmoitti hallitusohjelman kelpaavan puolueelle. Puolueen ministerit loikkasivat ja perustivat uuden puolueen säilyttääkseen hallituksen ja ministerinpaikansa. Puolue kuoli pian äänestäjien päätöksellä. Jokisipilän mukaan tapahtumat ovat liian lähellä puolueettoman tutkimuksen kannalta. Sellaista pitää odottaa 10-15 vuotta.

Persujen ongelmallisuus pohjautuu siihen, että he edustavat monia sellaisia ajatuksia, jotka muiden puolueiden merkittävät kannattajaryhmät kokevat omikseen. Demarit kyselevät suomalaisen työväestön etujen ajamisesta, kokoomuslaiset minne kansallinen kokoomus on hylännyt kansalliset intressit ja kepulaiset, miksi kepu ei ole enempää kiinnostunut maaseudun ja syrjäseudun ihmisistä ja heidän ongelmistaan?

Silti heidän oma puolueensa ei niistä piittaa. Kannattajat ihmettelevät, kenen käskyjä puolueet todellisuudessa kuuntelevat toimiessaan omien kannattajiensa etujan ja tahdon vastaisesti? Onko meillä taas suuria salaisuuksia politiikassa, samaan tyyliin kuin oli Kekkosen ajan lopulla, jonka Tamminiemen pesänjakajat puhkaisi. Se luo persuihin vetovoimaa niin kauan kuin he pysyvät linjallaan. Se selittää, miksi suuri joukko demarien, kokoomuksen ja keskustan kannattajista on vaaleissa äänestänyt persuja.

Sinänsä on hyvin ymmärrettävää, että muissa puolueissa ilmiö raivostuttaa, mutta on eri asia, millä tavoilla asiaan reagoidaan. Kyse on demokratiassa varsin normaalista ilmiöstä. Siihen puolueet normaalisti reagoivat muuttamalla linjaansa kannattajiensa tahdon suuntaan. Nyt niin ei tapahdu. Siis mikä estää linjan muuttamisen? Yleiset syyt? Mitä ne tällä kertaa ovat?

Toinen tapa reagoida on hyökätä uuden puolueen (tässä siis persut) kimppuun julkisesti. Värvätään mediat ja poliittisesti oikeaoppiset tutkijat haukkumaan uutta puoluetta järjestelmällisesti. Tätähän olemme nyt nähneet. Jo Göbbels kuvasi, kuinka ihmisiä aivopestään. Kerrotaan vain tietyistä asioista ja vaietaan toisista. Sitä toistetaan päivästä toiseen mediassa ja aina haetaan joku oikeaoppinen tutkija vahvistamaan, että persut ovat natseja, fasisteja, rasisteja ym. Sillä lailla leimaantuminen vähitellen leviää. Voin kuvitella, kuinka Jussi Halla-ahoa on harmittanut, kun jotkut puolueen laidoilla olevat höyrypäät ovat auliisti tarjonneet aseita tuollaiseen kampanjointiin.
 

Demokratia ei ole vain oikeus asettaa ehdokkaita eikä siihen riitä rehellinen äänten laskentakaan. Demokratiaan kuuluu myös ihmisten oikeus saada oikeita ja monipuolisia tietoja eri asioista, erityisesti poliittisten päätösten seurauksista. Kun esimerkiksi maahanmuuton tuottamia ongelmia eri verukkeilla pimitetään, taustalla on tietenkin halu estää persujen menestys ja samojen aatteiden leviäminen omiin kannattajiin. Mutta ihmisten oikeus saada tietoja poliittisten päätösten seurauksista on demokratian kovaa ydintä. Puoluelehdet toki toimivat omien moraaliohjeidensa mukaisesti, mutta esim. verorahoitteisen Ylen vinoutunut poliittinen toiminta on vakava hyökkäys demokratiaa vastaan. Saa nähdä, miten yhtiön johdon ja toimituksen johdon toimintaa tullaan tulevaisuudessa arvioimaan?

Persut ovat arvostelleet mm. maahanmuuttoa ja väittäneet sen olevan valtavan kallista. Ihan asiantunteviakin laskelmia ovat asiasta esittäneet, mutta silti mitään uskottavia tutkimuksia kustannuksista ei virallisesti ole tehty saati että olisi julkaistu asiaan liittyviä tietoja. Kielteisten lieveilmiöiden kuvaamista on syytetty rasismiksi ja sellaisten olemassaolo kiistettiin pitkään. Eri puolilta maailmaa mm. Ruotsista vyöryvät tiedot ovat vetäneet pohjaa tuolta propagandalta. Nyt EU:ssakin linja tuntuu olevan ”persuuntumassa” maahanmuuton suhteen. Oliko siis niin, että persut olivat asiassa oikeassa ja muut puolueet taustavaikuttajineen väärässä?

Samanlaista keskustelua on viriämässä myös EU-politiikasta ja siitä, kuinka paljon Suomi on valmis maksamaan muiden EU-maiden kustannuksia ja kuinka pitkälle liittovaltioon ollaan valmiita menemään. Tässäkin kansalaisten mielipide tuntuu olevan aivan muuta kuin perinteisten puolueiden linjat. Persut vastustivat EU:n elpymispakettia ja kokoomuksen rivitkin hajosivat tässä asiassa. Taustaohjeita jouduttiin muuttamaan kesken prosessin, jotta tukipaketti olisi saatu läpi. Onko siinä maahanmuuton jälkeen seuraava seikka, jossa persut julistavat olleensa oikeassa?

Kun asiaa julkisten lähteiden puitteissa seuraa, persut vaikuttavat demokratian pelisääntöihin sitoutuneelta puolueelta, jolla on oma muiden puolueiden taustavoimien agendasta poikkeava linjansa. Puolueille ongelmaksi muodostuu se, että niiden kannattajista monista persujen linja on lähempänä heidän ajatuksiaan. Jotta nykyistä suurempaa siirtymää kannatuksissa ei tapahtuisi, halutaan persut leimata natseiksi ja rasisteiksi. Sinänsä ihan loogista toimintaa, mutta ei istu demokratian periaatteisiin. Ilmiö ei toki ole uusi. Samanlaista toimintaa näkee esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa. Toiminnalla saattaa siis olla laajemmat eurooppalaiset juuret.

Jokisipilän kirja on varsin rohkea veto edellä kuvattuja ongelmia vastaan. En ihmettele, etteikö Jokisipilä ole huolissaan siitä, millaisia seurauksia kuplan puhkaisemisesta hänelle tulee. Muistakaamme, millainen raivo seurasi Tamminiemen pesänjakajien paljastettua silloisen Suomen vinoutuneita rakenteita. Me olemme ilmeisesti sokeita nykyisille kummallisuuksillemme ja siksi niitä pitää tutkimuksellisesti avata. Sinänsä kirja edustaa parhaimmillaan vanhaa yliopistollista periaatetta tutkimuksen vapaudesta. Kiusallisiakin aiheita pitää olla oikeus tutkia.

Pitää antaa tunnustus Jokisipilän rohkeudelle ja sitoutuneisuudelle demokratian periaatteisiin. Asian voisi nähdä myös toisenlaisesta näkökulmasta. Ehkäpä esiin astuu henkilö, jolla on eväitä vastuullisimpiinkin tehtäviin Suomessa?