Vuodenvaihde on ohi ja pian nähdään, mihin tilanne Euroopassa kehittyy. Vaikka lännen suurvallat ovat julistaneet, etteivät neuvottele pienten maiden yli etupiireistä, USA ja Venäjä neuvottelevat ensi viikolla. Toki niitä neuvotteluja käydään eri hengessä kuin etupiirineuvotteluja ennen toista maailmansotaa. Ainakin kohdemaihin pidetään paremmin yhteyttä.

Venäjälle jo neuvottelukontakti USA:n kanssa on tärkeää. Sen voi tulkita eräänlaiseksi tunnustukseksi maan suurvalta-asemasta. Silti tilanne on äärimmäisen vaikea Venäjälle. Se on Ukrainassa maalannut itsensä nurkkaan etupiirivaatimuksillaan. Jos se ei saa vaatimuksiaan läpi, vaihtoehtoja on vähän. Vetäytyä häntä kopien välissä tai ryhtyä sotatoimiin Ukrainassa. Molemmat vaihtoehdot ovat Venäjälle heikkoja.

Jos Venäjä vetäytyy vähin äänin, se menettää uskottavuutensa naapureiden silmissä. Se uskottavuus perustuu väkivaltaan ja pelkoon. Edessä voi olla eri puolilla Venäjän valtapiiriä irtiottoja. Toinen vaihtoehto on sota Ukrainassa, jolla on laajoja seurauksia. Sodan eteneminen on arvoitus, mutta taloudelliset sanktiot voivat olla Venäjälle vaikeita.

Saadakseen ainakin jossakin määrin etupiirivaatimuksiaan läpi Venäjä on ilmeisesti valmis heittämään neuvotteluihin aserajoitussopimukset. USA:n ja Venäjän sopimukset ovat rauenneet ja USA haluaisi uusia sopimukset. Venäjä on vaatinut esim. USA:ta poistamaan ohjustorjuntajärjestelmiä Euroopasta. Ne heikentävät Venäjän ohjuspelotetta Euroopan maita vastaan. USA joutuu miettimään, millaisiin sopimuksiin se on valmis. Todellisista sopimuksista ei ehkä edes kerrota kaikkea julkisuuteen. Esimerkiksi Kuuban kriisin selvittelyissä USA lupasi salassa ohjusten poistoa Turkista – huomaamatta jonkin ajan kuluttua.

Mikä ajaa Venäjän johtoa? Toisten mielestä he haluavat säilyttää nykyisen hallinnon, koska se mahdollistaa nomenklaturalle suurten omaisuuksien varastamisen. Toisten mielestä Venäjän johto haluavaa nostaa Venäjän imperiumia. Ainakin jälkimmäinen on yksi veruke pitää nykyinen valtajärjestelmä pystyssä rahavirtojen turvaamiseksi? Sama asetelma pätee koko Venäjän valtapiiriin. Valko-Venäjällä Lukashenko taistelee omasta ja lähipiirinsä vallasta – Venäjän tuella. Kazakstanissa syntyi kapina Venäjään nojaavaa korruptoitunutta valtaryhmää vastaan. Sen toimintatavat lienevät paljolti samanlaisia kuin Venäjällä. Yhteisen järjestön nimisisä maahan on lähetetty venäläisiä joukkoja kapinaa kukistamaan. Otteet ovat kovia: kymmeniä kuolleita, 1000 haavoittunutta ja tuhansia pidätettyjä.

Kriisin polttopisteessä oleva Ukraina on osoitus Venäjän tavoitteiden epäonnistumisesta. Venäjän nomenklaturan kanssa samaan joukkoon kuuluva Janukovich syrjäytettiin vallasta Venäjän tuesta huolimatta. Se on ollut Venään suuria epäonnistumisia ja samaa pelätään muuallakin. Nyt koko Putinin maailma kiehuu ja toiseen epäonnistumiseen ei ole varaa. Perääntyminen tulkittaisiin heikkoudeksi. Siksi uhkailusota.

Laajemminkin sodan jakolinjoja voi hahmotella. Venäjä pyrkii liittoon Kiinan kanssa. Tässä suhteessa se kuitenkin joutuu tyytymään apulaisen rooliin. Venäjälle on varmaan myös kiusallista se, että kiinalaisilla on tallella karttoja, joista ilmenee Venäjän Kiinalta ryöstämät alueet.

Kiinan laajenemishalut kulminoituvat Taivaniin, josta voi tulla uusi kriisi. USA ja Japani neuvottelevat Kiinan vastaisesta rintamasta samoin kuin muut Kiinan toimista huolestuneet Aasian maat. Vastikään USA, Britannia ja Australia solmivat sotilassopimuksia. Pelissä on siis enemmänkin kuin alueet Ukrainasta.

Estääkseen tilanteen kärjistymisen, Venäjä yrittää rauhoitella naapureitaan. Jokin aika sitten Kremlin tiedottaja uhosi, että asia koskee Suomeakin. Se nosti täällä pintaan keskustelun Suomen Nato-jäsenyydestä. Nyt venäläiset kommentaattorit julistavat, että asia ei koske Suomea, kunhan Suomi ei liity Natoon. Yleinen totuus on historiassa ollut, että kun suurvallan vaatimuksista tehdään julkisia, niistä on mahdotonta perääntyä. Siksi sota vaikuttaa edelleen todennäköisimmältä lopputulokselta.