Tammikuu alkaa lähestyä loppua ja lähiviikkoina nähdään, mihin sodan uhka Euroopassa kääntyy. Prosessin kuluessa on eri puolilla saatu kommentteja, jotka kertovat, ettei menneistä ole paljoakaan opittu.

Eniten ihmetystäni on herättänyt se, kuinka vähän eri puolilla on vähin äänin unohdettu se, kuinka paljon Putinin vaatimukset muistuttavat vaatimuksia, joita Hitler esitti ennen sotaa 1930-luvun lopulla. Hitler liitti Saksaan Itävallan perustellen sitä, että asukkaat olivat saksankielisiä. Edelleen hän vaati Tsekkoslovakian sudeettialueiden liittämistä Saksaan, koska suuri osa asukkaista oli saksankielisiä. Neuvotteluissa silloiset suurvallat Britannia ja Ranska halusivat hinnalla millä hyvällä välttää sodan ja suostuivat Hitlerin vaatimuksiin. Tsekkejä ei neuvotteluihin kutsuttu. Britannian pääministeri Chamberlein heilutti sopimuspaperia ja julisti sen takaavan rauhan ”meidän elinajaksemme”. Kulissi romahti muutaman kuukauden kuluttua.

Nyt Putin vaatii tosiasiassa Ukrainan liittämistä Venäjän imperiumiin. Itä-Ukrainassa hän vetoaa alueen venäjänkieliseen väestöön – samaan tapaan kuin Hitler vetosi saksankieliseen väestöön. Ukrainalaiset hän laskee samaan kansaan venäläisten kanssa – samaan tapaan kuin Hitler vetosi germaaniseen väestöön. Putin muotoilee vaatimuksensa etupiirien muotoon. Samalla termillä Hitler ja Stalin jakoivat itäistä Eurooppaa.

Miten siis lännessä osataan nyt suhtautua tällaisiin vaatimuksiin? Putin esittää joukon uhkavaatimuksia ja uhkaa sodalla, jos ei saa vaatimuksiaan läpi. Yllättävän monet poliitikot Euroopassa ovat reagoineet säikähdyksellä ja julistavat että Putinille pitää antaa ainakin joitakin hänen vaatimuksistaan – jotta Putin ei hyökkäisi. Chamberlainilaisuus ei siis ole mitenkään kuollut aate. Erityisesti ihmetyttää, että monet vasemmistolaiset loputtomasti ymmärtävät Putinin ”hitleriläistä” politiikkaa. USA-vastaisuus sumentaa kaiken ajattelun.

USA:n presidentti Bidenin puheita seurataan huolellisesti. Jossakin puheessaan Biden totesi, ettei Venäjän ”pieni tunkeutuminen Ukrainaan” ole syy vakaviin vastatoimiin. Käytännössä se tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että jos Venäjä miehittää Itä-Ukrainan alueita, se ei johtaisi kovin vakaviin vastatoimiin. Mitähän salaisia neuvotteluja asian taustalla on? Ukrainassa on kommentteja hämmästelty.

Suomessa on usein selitetty EU:ta merkittävänä turvallisuuden takaajana Suomelle. Taloudellisesta turvallisuuden tarjoamisesta voi olla hyvinkin eri mieltä. Esimerkiksi EU:n elpymispaketti aiheuttaa Suomelle tappion, jolla olisi maksanut puolet kohutuista hävittäjistä. Muutenkin EU:ssa suuret valtiot pelaavat aivan omia pelejään.

Esimerkiksi Saksa on tehnyt itsestään riippuvaisen Venäjän energiasta. Kun esimerkiksi baltit haluavat tukea Ukrainaa panssarintorjunta-aseiden ja ilmatorjunta-aseiden toimituksilla sekä tykistöaseilla, Saksa haluaa estää ne. Saksalainen kenraali ”kärähti” vaatiessaan keskustelussa liittoutumista Putinin kanssa. Sen hintana olisi varmaan ollut ”etupiirijako” kuten oli Molotov-Ribbentropp sopimuksen mukaan. Se koskisi Suomeakin. Suomessa on samaan aikaan julistettu Saksan olevan Suomen ”henkinen liittolainen” EU:ssa. Ei ihme, että kenraali sai potkut virasta. Kaikkiaan EU:n kyvyttömyys yhteiseen linjaan ja Itä-Euroopan maiden intressien huomioon ottamiseen käy hyvin ilmi.
 

Sotilasasiantuntijat ovat hahmotelleet useita vaihtoehtoja Venäjän operaatioille. Koko ajan Venäjä on lisännyt joukkojaan ja useat erilaiset ja eri laajuiset operaatiot ovat mahdollisia. Putin ei kuitenkaan ole saanut uhkailuistaan muuta kuin pääsyn keskusteluihin USA:n kanssa. Se ei ehkä riitä pelastamaan Putinin kasvoja. Hän on esittänyt kovia uhkailuja ja niistä peruuttaminen veisi hänen uskottavuuttaan.

Suomessa voi vielä olettaa tilanteen säilyvän rauhallisena ja puolustusvoimat seuraa varmaan tilannetta tarkasti. Kannattaa kuitenkin muistaa vanha totuus: salamasota on nopea leviämään. Toivottavasti ei Suomeen asti.