Blogi: Olli Pusa, ma 21.02.2022 20:57

Eläkemietteitä

Kun on työskennellyt vuosikymmeniä eläkejärjestelmän piirissä ja saanut suuren osan alan relevantista koulutuksesta, on aika selvää että eläkekeskustelua seuraa melko paljon, vaikka itse ei enää olekaan tapahtumien kesdkipisteissä mukana.

Eläkejärjestelmässä on lukuisia ongelmallisia asioita. Varallisuutta Suomen eläkejärjestelmässä on valtavasti, n. 250 miljardia euroa. Samalla Suomen eläkejärjestelmä on poikkeuksellisen keskittynyt muutamaan tosiasiallisen valvonnan ulkopuolella olevaan laitokseen. Silloin nuo laitokset sanelevat eläkekeskustelun sisällön niin mediassa kuin politiikassakin.

Suomen järjestelmä poikkeaa rakenteeltaan useimpien maiden järjestelmästä. Se ei välttämättä ole huono asia, riippuu miten järjestemän toimintaa ohjataan. Useimmissa maissa on selkeät kriteerit sille, paljonko maassa tarvitaan eläkerahastoja. Suomessa tuollaista ei ole, kyse on paljolti mielipiteistä. Eläkerahastojen haltijat ovat hieman kuin Roope-ankka, joka piirtää rahasäilönsä seinään merkin, kuinka pitkälle rahastoinnin pitää ulottua.

Eläkejärjestelmä ei ole vain eläkeläisten asia, se vaikuttaa kaikkeen yhteiskunnassa. Se on Suomen suurin pääomien keskittymä ja määrä sekä rakenne vaikuttavat siihen, miten maan rahoitushuolto toimii. Tosiasiassa se toimii useille huonosti.

Työeläkejärjestelmä vaikuttaa työelämästä poistumiseen eläköitymisen kautta. Samalla se vaikuttaa monella tapaa maan työvoiman tarjontaan.

Työeläkejärjestelmä vaikuttaa eläkeläisten toimeentuloon. Aikoinaan järjestelmän tavoite oli, että tavallinen duunari tienasi työuransa aikana eläkkeen, jolla eli kohtuullisesti joutumatta kerjäämään muilta. Nykyään yhä useampi eläkeläinen joutuu turvautumaan yhteiskunnan tukeen toimeentulonsa tai asumisensa kustantamisessa. Poliitikot toki lupailevat heille vaalien alla rahaa - velaksi.

Eläkeläisten intressi törmää eläkeyhtiöiden haluun kasvattaa hallitsemiensa rahavarojen määrää ja siis valtaansa. Kun eläkeyhtiöt sanelevat linjan mediassa ja politiikassa, asiat pidetään hiljaisuudessa. Kun 1,5 miljoonaa eläkeläistä huutaa poliitikoilta toimia, eläkelaitokset keksivät poliitikoille "kunniallisia selityksiä", miksi asioille ei voida tehdä mitään. Tyypillinen selitys on "eläkepommi", joka todellisuudessa on Suomessa suuren luokan huijausta. Eläkejärjestelmän rahoitusasema on Suomessa aivan hyvä, mutta sen toimintatapa itsekäs ja yhteiskunnan intresseistä piittaamaton. Olen joskus kuvannut tuota peliä nettikirjoissani "Renkien kaappaus" ja "Renkien valta". Ne löytää PDF-versioita maksutta netistä.

Seura lehti pyysi haastattelua eläkeasioista. Haastattelu on ohessa. Mielenkiintoista että Suomessa on vielä medioita, jotka arvostavat kriittistä keskustelua. Eläkejärjestelmän toimintatavoissa on Suomessa paljon petrattavaa.


Loppuvatko eläkkeiden maksuun varatut rahat? Tohtori Olli Pusa katsoo luottavaisena tulevaan: ”Eläkepommi on ihan keksitty pelote” (seura.fi)

Olli Pusa ma 21.02. 20:57

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Eläkesoppa kiehuu

Klo 10:59.

Suomen Nato-jäsenyydestä

ke 08.06. 13:12

Ruski mir venäläinen maailma

pe 27.05. 11:59

Putin Hitlerin saappaissa

ti 10.05. 11:12

Mikko Paunio, Putinin viimeinen fani?

su 08.05. 17:46

Kuka sabotoi Suomen turvallisuutta?

ti 03.05. 17:41

Ovatko Krista Mikkonen ja Kirsi Pimiä Venäjän agentteja?

ke 27.04. 20:32

Ukrainan sodan taitekohta?

ti 26.04. 11:00

Turvallisuuden toinen ulottuvuus

la 23.04. 05:05

Venäjän surkuhupainen propagandakampanja

pe 22.04. 15:23

blogit

Vieraskynä

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03.2022 00:04

Juha Ahvio

Voiko liberaali demokratia johtaa totalitarismiin?

pe 17.06.2022 14:45

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Miksi Yhdysvallat haluaa Suomen ja Ruotsin Natoon?

pe 20.05.2022 17:31

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Eurooppa tarvitsee kaasua!

la 04.06.2022 16:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06.2022 20:37

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Greenpeace: EU:n Vihreä Siirtymä vaarantaa maailman ja Euroopan ruokaturvan

pe 27.05.2022 13:02

Heikki Porkka

Kenen tai keiden valtaan suostut antamaan itsesi?

to 16.06.2022 12:28

Tapio Puolimatka

Jay Bhattacharaya: Sulkutoimien laillinen, eettinen ja poliittinen merkitys. Keskustelu lordi Sumptionin kanssa

pe 10.06.2022 05:34

Olli Pusa

Eläkesoppa kiehuu

ma 04.07.2022 10:59

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01.2022 23:48

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44