Suomen eduskunnassa on käynnissä selvitys turvallisuuspolitiikan ratkaisuista. Sen arvioidaan olevan pohdittu n. kuukauden kuluessa. Kun eri tahoilta tulleita kommentteja, kansalaismielipidettä ja Euroopan turvallisuustilannetta katsoo, vaikuttaa todennäköiseltä, että Suomi päättää hakea Naton jäsenyyttä varsin pian.
Suomessa on toimittu paljon yhteistyössä Ruotsin kanssa. Ruotsissa turvallisuuskysymykset koetaan vähemmän akuutteina. Sillä ei ole maarajaa Venäjän kanssa ja Ruotsissa uskotaan sen suojelevan Ruotsia ja aikaisempi hyvä onni kannustaa edelleen liittoutumattomuuteen. Ruotsissa erityisesti sosialidemokraateille on vaikea ajatus liittyä Natoon. Ruotsi on joutumassa ahtaalle aikataulun suhteen, kun sen ja Suomen yhteinen Naton jäsenyys on nostettu tärkeäksi asiaksi.
Suomessa tietyillä tahoilla on vastustettu kaikkia sellaisia hankkeita, jotka toisivat Suomelle turvallisuutta lännestä. Myös Suomen puolustuksen vahingoittaminen on tuntunut olevan ideologisesti miellyttävää noille tahoille. Erityisesti tuossa ovat profiloituneet entinen presidentti Halonen ja entinen ulkoministeri Tuomioja.
EU-ratkaisua tehtäessä ja kansanäänestystä järjestettäessä korostettiin sen tuovan Suomelle turvallisuutta. Suomihan on EU:ssa poikkeuksellisessa asemassa, koska se on ainoita Natoon kuulumattomia EU-maita, jolla on pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa. Nato-maiden ympäröimillä liittoutumattomilla EU-mailla Venäjän uhka ei vaikuta kovin suurelta ongelmalta.
EU:n sopimuksiin sisältyy periaatteessa lausekkeet keskinäisestä turvallisuustakuista, mutta ne on käytännössä vesitetty merkityksettömiksi. Mielenkiitoista on, että tuon vesittämisen aktiivisimpana ajajana on ollut Suomi - oikeastaan ainoa maa, jolle tuo turvallisuusasia olisi merkittävä. Ja julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella tuota vesittämistä ovat ajaneet erityisesti presidentti Halonen ja ulkoministeri Tuomioja keskeisissä viroissaan.
Sama parivaljakko on myös aktiivisesti vastustanut Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta siinä ei ole nähty konkreettisia jarrutustoimia. Suomettumisen peruina asenneilmasto Suomessa on tähän asti ollut sellainen, että asia ei ole oikeasti noussut esille ennen kuin nyt.
Samalla parivaljakolla on myös ollut jotakin hampaankolossa sitä vastaan, että Suomella on tehokas puolustus Venäjän mahdollisen aggression varalta. He ajoivat aktiivisesti jalkaväkimiinoista luopumista, jotta "Suomi toimisi esimerkkinä" joillekin afrikkalaisille heimopäälliköille, jotka eivät koskaan ole Suomesta kuulleetkaan. Kun Suomi Halosen kaudella uusi panssareitaan, vanhat panssarit määrättiin hävitettäväksi. Ne olisivat olleet monella tapaa modernimpia kuin suurin osa nyt Ukrainan sodassa nähdystä kalustosta. Kun seuraavan kerran panssareita uusittiin, Halosen preisidenttikausi oli ohi ja vanhat panssarit siirrettiin aluepuolustusjoukoille.
Entä nyt, kun Suomen Nato-jäsenyyttä vakavasti pohditaan? Tuomioja (tunnettu luottamuksellisten salaisuuksien vuotaja) vuotaa, että Ruotsin puolustusministeri on ehdottanut Suomen puolustusministerille, että Suomen Nato-jäsenyyden sijasta Suomi ja Ruotsi tekisivät puolustusliiton ja siihen hankittaisiin mukaan jossakin roolissa esimerkiksi USA. Sekä Suomessa että Ruotsissa Tuomiojan lausuntoa on ihmetelty ja ministerit kieltäytyneet kommentoimasta luottamuksellisia keskusteluja.
Tuomioja kannattaa Suomen ja Ruotsin puolustusliittoa ja hänen mukaan kyseessä voisi olla vain muutaman vuoden väliakaisjärjestely. Ehkä siksi ajaksi, että Venäjä ehtii toipua Ukrainassa kokemastaan sotilaallisesta katastrofista? Mikähän järki Suomella olisi lyhytaikaisiin järjestelyihin? Ja Ruotsilta puuttuvat käytännössä kokonaan maavoimat, joten mitä hyötyä tuosta järjestelystä olisi Suomelle?
Asiaan liittyy monelaisia kummallisuuksia. Kuten edellä todettiin, puolustusministerit ovat kieltäytyneet kommentoimasta luottamuksellisia keskusteluja. Miten Tuomioja on niistä tiennyt? Hänellä on pääsy luottamuksellisiin tietoihin ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana, mutta luottamuksellisesti saatujen salaisten tietojen vuotaminen on laitonta ja periaatteessa syytteen alaista toimintaa. Tuomioja ottaa siis riskin, että poliittinen korrektius ei suojelekaan häntä ja hän voisi joutua syyteeseen asiasta. Kovat on panokset pelissä.
Vaikuttaa siis siltä, että Suomen päätöksentekoelimet käsittelevät Nato-jäsenyyttä vakavassa hengessä ja myönteisellä lähtökohdalla. Vallitseva kansainvälinen tilanne huomioon ottaen asetelma on ymmärrettävä. Tuomiojan ja ehkä hänen hengenheimolaistensa Naton vastustuksessa tuntuvat heitettävän peliin kaikki keinot. Miksi asia on Tuomiojalle ja hänen taustajoukoilleen niin tärkeä, että ovat valmiita tuollaisiin riskeihin?
Tuomiojan lausunto puolustusliitosta herättää ihmetystä - MTVuutiset.fi
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Avoin kirje Suomen medialle
su 26.11.2023 21:40Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä
to 30.11.2023 14:08Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan
ke 22.11.2023 17:48Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Totuus murtautuu esiin
la 25.11.2023 20:22Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44