Kun tarkastelee entistä Neuvostoliittoa, ei ole vaikea huomata sen äärimmäistä ristiriitasuutta. Puheissaan se julisti rauhaa, sen ohjukset olivat rauhanohjuksia – ja samalla se yritti asein levittää ja säilyttää valtaansa. Se julisti olevansa oikeudenmukaisuuden mallimaa ja samalla se oli äärimmäisen häikäilemätön diktatuuri ja imperialistinen valtio. Noita perusteltiin kommunismin eli vääjäämättömän maailmankehityksen ajamisella – kunnes valtio romahti omaan mahdottomuuteensa.

Suomalaisille kommunisteille tuo oli ilmiselvästi vaikea kysymys. Sen seurauksena puolue hajosi Moskovalle aina uskollisiin taistolaisiin ja ideologisiin kommunisteihin (kotikommunistit), jotka eivät hyväksyneet Neuvostoliiton rikoksia. Oli aika erikoinen tilanne, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Tsekkoslovakiaan 1968. Taistolaiset tietysti puolustivat Neuvostoliiton toimia, suurin osa puolueista ei oikein uskaltanut sanoa mitään ja kotikommunistit olivat ainoita puolueita, jotka tuomitsivat hyökkäyksen. Mielenkiintoista millaiset jännitteet tämä on jättänyt nykyiseen vasemmistoliittoon?

Ideologisesti tilanne on muuttunut siinä suhteessa, että Neuvostoliiton sijalla on Venäjä, maa joka ei ole kommunistinen eikä sellaiseksi aiokaan vaan oikeastaan fasistinen diktatuurivaltio. Vanhasta Neuvostoliitosta siellä on toki edelleen jäljellä KGB, joka tosiasiassa johtaa Venäjää. Miten suomalaiset kommunistit suhtautuvat tuohon valtioon?

Mitkä ovat Venäjän todelliset tavoitteet ja mitkä olisivat sen muodostamat uhkat. Tällä hetkellä tiedämme todellisuudessa Venäjän tavoitteet. Putin on melko avoimesti kertonut tavoitteistaan julkisesti. Hän haluaa palauttaa vanhan Venäjän valtakunnan rajat. Edelleen hän haluaa yhdistää ydin-Venäjään Valko-Venäjän ja Ukrainan, jotka hänen mielestään eivät saa olla itsenäisiä valtioita vaan Venäjän osia. Muiden suhde Venäjään voi olla erilainen.

Valko-Venäjä on ollut Venäjän marionetti ja Putin on pönkittänyt sen nykyistä valtakoneistoa. Ukraina sen sijaan ei ole ollut halukas tuohon Putinin suunnitelmaan. Vedenjakajaksi muodostui vuosi 2014. Silloin Ukraina ensin sopi kauppasopimuksia lännen kanssa. Sitten Ukrainan silloinen presidentti Janukowich hylkäsi tuon sopimuksen ja teki uuden sopimuksen Venäjän kanssa. Se herätti kapinan Ukrainassa, selvästi ukrainalaiset halusivat mieluummin länteen, eivätkä Venäjän osaksi. Janukowich menetti valtansa.

Tuon seurauksena Venäjä hyökkäsi Krimille ja käynnisti sodan Itä-Ukrainassa (Venäjän sotilastiedustelu GRU:n eversti Stelkov on kertonut julkisuudessa, kuinka käynnisti sodan). Tuota sotaa on käyty 8 vuotta, mutta asia ei ole edennyt Putinin haluamalla tavalla. Ukraina on kehittynyt ja lähestynyt länttä kulttuurisesti ja kaupallisesti. Putinille tuo kehitys on kauhistus, se tuhoaa Putinin suunnitelmat suuresta Venäjästä.

Kyse ei siis ollut mistään sotilaallisesta uhkasta vaan siitä, että Ukrainan kehitys uhkasi tuhota Putinin suunnitelman suur-Venäjän rakentamisesta. Putin päätti ratkaista ongelman hyökkäämällä Ukrainaan ja pakottamalla sen haluamaansa kehitykseen. Tuossa hän teki useita karkeita arviointivirheitä, joiden seurauksena Venäjä on kärsinyt valtavia tappioita ja on juuttunut sotaansa Ukrainassa. Nyt se joutuu voimien loppuessa uhkailemaan muita maita ydinaseilla, jotta ne eivät toimittaisi aseita Ukrainalle.

Sodan kuluessa Venäjän valtion uutistoimisto RIA Novosti julkaisi kirjoituksen, jossa kertoi tavoitteet Ukrainassa. Niitä tarvitaan asioiden selittämiseen venäläisille. Samalla paljastettiin tavoitteet lännellekin, mutta Putin ei enää välitä lännen mielipiteistä. Tavoitteet olivat käytännön toteutusohjelma Putinin julistamille suunnitelmille:

1) Ukrainan valtio pitää hävittää (Siksi hyökkäys Kiovaan, joka päätyi katastrofiin)

2) Ukrainalaiset sotilaat ja sivistyneistö pitää tappaa, jotta tilalle voidaan asettaa Putinin haluamat tahot (Samaa toteutti Putinin esikuva Stalin 1940 murhaamalla Katyninissä yli 20.000 puolalaista upseeria ja sivistyneistön edustajaa).

3) Ukrainan kansalaisia pitää ”kouluttaa” sodan terrorin avulla, kun eivät ottaneet Putinin joukkoja vastaan kukkapuskien kanssa. Jälkiä tästä on löytynyt pommitetuista kaupungeista ja paikoista, joista Venäjä on joutunut vetäytymään.

4) Ukrainalaiset alistetaan vähintään 25 vuodeksi sortoon, aivopesuun ja venäläistämiseen, jotta heidät saadaan sopeutettua Putinin Venäjään.

Tästä todellisuudessa on kysymys Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan. Toki Venäjä valehtelun suurvaltana väittää hyökkäyksen syynä olleen Venäjän vaarantunut turvallisuus. Siitähän ei todellisuudessa ole kysymys. Ukraina ei ole uhka Venäjälle ja Nato on rakenteeltaan sellainen puolustusliitto, että sekään ei ole uhka Venäjälle. Mutta Naton jäsenenä olevia naapureitaan Venäjä ei pysty uhkailemaan sotilaallisesti ja se estää Putinia toteuttamasta suunnitelmiaan.

Nyt siis ollaan Venäjän hyökkäyksen jälkeen tilanteessa, jossa Euroopassa on vallalla laaja sota. On mielenkiintoista seurata, millaisilla perusteluilla tuohon sotaan ja sen seurauksiin suhtaudutaan. Tuon sodan seurausten pohdiskelu liittyy olennaisesti myös Suomeen. Kun Venäjän suunnitelmat ovat paljastuneet, Suomenkin on mietittävä turvallisuutensa uudelleen. Eli liittyäkö Natoon?

Erityisen vaikea tuo pohdiskelu tuntuu olevan vasemmistoliitossa. Jostakin syystä se on kaikkein tiukimmin tarttunut vanhoihin rakenteisiin. Tuntuu kuin vasemmistoliitto olisi jakaantunut kahtia suhteessa Nato-kysymykseen. Osa on ryhtynyt kannattamaan Naton jäsenyyttä ja osa vastustaa sitä tiukasti. Aivan kuin olisi tapahtunut samanlainen jakautuminen kuin aikoinaan kommunisteilla. On Moskovalle uskolliset ”taistolaiset” ja eri linjaa vetävät ”kotikommunistit”. Vaikka Moskovassa ei olekaan vallassa kommunistit vaan fasistinen Putinin hallinto.

Ratkaiseva tekijä on ilmeisesti suhtautuminen siihen, miten Venäjän toimia arvioidaan. Sinänsä Venäjä on itse avoimesti kertonut tavoitteensa (kotimaiseen käyttöön). Ulkomaille se kertoo huolensa olevan sotilaallinen turvallisuus. Kuten edellä kuvailin, Venäjän käytös ei ole tuon väitteen mukaista. Venäjä väitti myös puolustavansa venäjänkielisiä Ukrainassa, mutta todellisuudessa venäjänkieliset ovat liittyneet taisteluun Ukrainan itsenäisyyden puolesta. Venäjän toimintaa pitää tietenkin arvioida sen mukaan mitä se tekee, eikä sen mukaan minkä se väittää olevan syynä, kun syy on selvästi valehtelua.

Aika harvat vasemmistoliittolaiset ovat vielä ottaneet asiaan kantaa. Yksi ”taistolaiseksi” ilmoittautunut on professori Heikki Patomäki. Hän perustelee kantojaan tutkijana, vaikka selityksensä ovat enemmänkin poliittisia julistuksia, kuten oheisessa Helsingin Sanomien kirjoituksessa. Patomäki vetoaa mielipiteessään venäläisten selostuksiin. Ongelmien syynä olisi Ukrainan Nato-jäsenyys. Hänen mielestään ei pidä tuijottaa lännen puheita vaan sitä miten ne Venäjällä nähdään. Edellä totesin, että Venäjän toimintaa ei pidä arvioida sen mukaan mitä Venäjä puhuu vaan mitä se tekee. Tämänkin sodan kuluessa se on järjestelmällisesti valehdellut. Ei Ukraina eikä Natokaan uhkaa Venäjää. Mutta epäilemättä se häiritsee Putinin imperialististen hankkeiden toteuttamista.

Eikä Suomen Nato-jäsenyys tilannetta muuta. Toki se raivostuttaa Putinia samoista syistä kuin se raivoaa Ukrainalle, mutta Naton jäsen Suomea Venäjä ei voi uhkailla sotilaallisesti. Suomi ei Venäjää sotilaallisesti uhkaa, eikä se tilanne muutu, jos Suomi on Naton jäsen. Tietenkin se raivostuttaa Venäjää, mutta se on sopeutunut Baltian maidenkin Nato-jäsenyyteen. Kieltämättä on yllättävää, että Patomäki laittaa tutkijan uskottavuutensa poliittiseen peliin Nato-jäsenyyden vastustamisessa. Hänen argumenteissaan ei ole muuta logiikkaa kuin yritys keksiä selitystä sille ettei Suomen vastoin Venäjän tahtoa tule liittyä Natoon. Tutkijan peruslähtökohdan olettaisi olevan tarkastella ensisijassa Venäjän toimia eikä sen puheita. Mutta kysymys tuntuu menevän tunteisiin ja poliitikko nousee pintaan.



Suomen jäsenyys voisi laajentaa Naton ja Venäjän välistä konfliktia - Mielipide | HS.fi