On kulunut reilu puoli vuotta siitä, kuin Nato kutsui Suomen (ja Ruotsin) jäsenikseen. Muutamassa kuukaudessa 28 Naton 30 jäsenmaasta oli ratifioinut liittymisen. Ratifiointi puuttuu Unkarista ja Turkista.

Unkari ei ole esittänyt mitään esteitä Suomen jäsenyydelle. Silti jäsenyyden ratifioinnin viivyttäminen on arveltu taktiseksi pelaamiseksi. Unkari on monessa suhteessa sukset ristikkäin muiden eurooppalaisten maiden kanssa. Myös sen läheiset suhteet ja riippuvuudet Venäjästä mahdollisesti vaikuttavat asiaan. Unkari mahdollisesti haluaa säilyttää käyttää ratifiointia jatkossa pelimerkkinä neuvotteluissa.

Unkari on luvannut ratifioida sopimuksen helmikuussa. Unkarin lupauksiin suhtaudutaan yhä epäilevämmin, mutta asia tiedetään kohtalaisen pian. Asetelma on erikoinen, koska Suomen ja Unkarin suhteissa ei ole esiintynyt erityisiä ongelmia, pikemminkin päinvastoin. Prosessi on vaiheessa, jossa se alkaa pysyvästi vahingoittaa maiden välisiä suhteita. Pelaaminen suomalaisten eksistentiaaliseksi katsoman asian kanssa ei unohdu helposti. Se saattaa tulla Unkarille eteen jossakin tilanteessa.

Toinen ratifiointia lykännyt maa on Turkki. Sekin varsin erikoinen asia, koska Suomen ja Turkin suhteet ovat pitkään olleet ongelmattomat. Kun presidentti Niinistö keskusteli Turkin presidentin kanssa ennen Nato-hakemuksen jättämistä, Turkin presidentti ilmoitti, ettei Turkilla ole mitään Suomen jäsenyyttä vastaan. Kun hakemus jätettiin, Turkki alkoi kiristää Suomea (ja Ruotsia). Milloin puhuttiin asekaupoista, milloin Turkin terroristeiksi julistamiensa henkilöiden luovuttamisesta Turkkiin. Suomalaiseen ajatusmaailmaan tuollainen Turkin presidentin valehtelu ei istu, meillä ei ole tuollaista basaarikauppiaskulttuuria.

Turkin vaatimukset ovat suorastaan tökeröitä, vaikka viralliset tahot tietenkään roolinsa vuoksi eivät sitä suoraan sano. Turkki esittää vaatimuksia, että Suomen ja Ruotsin pitää poliittisesti puuttua tuomioistuinten toimintaan ja muuttaa lakejaan Turkin vaatimusten mukaiseksi. Suomen lainsäädäntö ei poikkea tässä suhteessa muiden Nato-maiden laeista. Turkki itse tuntuu vähät välittävän mistään oikeusperiaatteista. Presidentti Erdoganin pahimmat uhkaajat presidentinvaaleissa blokataan oikeuskikkailuilla. Menetelmä muistuttaa Putinin toimia Venäjällä.

Natolla on jäsenten hyväksymä periaate, että järjestön kriteerit täyttävät eurooppalaiset maat voivat liittyä järjestöön. Turkki (ja piilotetummin Unkari) rikkovat noita periaatteita. Turkki pelaa jäsenyyksillä omien vaaliensa takia, vaatii muita maita muuttamaan lakeja Turkin vaatimusten mukaiseksi, kiristää asekaupoilla ym. Tämä prosessi tulee varmaan käynnistämään jonkinlaisen uudistumisen Naton sisällä.

Entinen USA:n presidentin neuvonantaja Bolton on ottanut asiaan varsin jyrkästi kantaa. Hän vaatii kovia otteita ja Turkin sulkemista pois Naton toiminnasta. Säännöt tuollaisesta ovat toki epäselviä. Hänen käsityksensä tosiasiassa on, että Turkki ei nykyisellä toimintamallillaan sovi Naton jäseneksi. Siinä vaihtoehdossa USA ei myisi Turkille moderneja aseita ja Turkki joutuisi tyytymään esimerkiksi vanhempaan ja tehottomampaan venäläiseen aseistukseen. Ratkaisu tuosta asekaupasta suuntaan tai toiseen syntynee aika pian.

Suomelle tuollainen ratkaisu merkitsisi sitä, että muodollinen Naton jäsenyys lykkääntyisi, toisaalta siinä ei enää olisi merkitystä Turkin mielipiteellä. Mitä se merkitsisi Suomen turvallisuudelle? Ei Suomessa turvallisuutta ole koskaan laskettu Turkin varaan miltään osin. Prosessi antaa Turkista kuvan varsin epäluotettavana ”liittolaisena”, jonka uskottavuus kriisitilanteissa on varsin kyseenalainen.

Suomen turvallisuus pohjautuu omaan puolustuskykyyn, jota pyritään lisäämään erilaisilla yhteistyökuvioilla. Naton tarkkailijajäsenenä Suomen tilanne on jo muuttunut olennaisesti. Putinin propagandatorvet Suomessa julistavat Suomen Nato-jäsenyyden peruuntuvan ja vanhan Venäjän määräysvallan palaavan. Se on turhaa haaveilua. Muodollisen Nato-jäsenyyden selvittelyn ajaksi Suomi on kasvattanut turvallisuuttaan ns. JEF-maiden kanssa sekä parhaillaan käynnissä olevissa neuvotteluissa kahdenkeskisestä puolustussopimuksesta USA:n kanssa. Kuinka pitkälle Suomen kannattaa leikkiä Turkin vaaliteatteria?

Suomi ja Ruotsi voisivat ilahduttaa Turkkia esimerkiksi muutamalla räväkällä päätöksellä. Syyriassa ISIS:n vallan murskaamisessa ratkaisevassa asemassa olivat Syyrian kurdijoukot, jotka käytännössä hallitsevat omaa aluettaan Syyriassa. Samoin Irakissa kurdit käytännössä hallitsevat omaa aluettaan. Suomi ja Ruotsi voisivat tunnustaa nuo kurdialueet itsenäisiksi valtioiksi ja sopia niiden kanssa erilaisista asioista. Asevientiä Turkkiin ei varmaankaan enää tulisi, mutta sen voisi korvata aseviennillä kurdivaltioille. Suomi ja Ruotsi voisivat ryhtyä ajamaan noiden valtioiden tunnustamista EU:ssa. Samoin ne voisivat vastustaa EU:n erilaisia sopimuksia Turkin kanssa.

Turkki varmaan raivostuisi asiasta, mutta mitä merkitystä sillä olisi Suomelle ja Ruotsille? Turkki itse käynnisti prosessin tökeröllä kiristyksellä tärkeässä asiassa. Kaupalliset suhteet Turkkiin ovat aika rajalliset ja suomalaisille ja ruotsalaisille varmaan löytyy lomakohteita muualtakin kuin Turkista? Turkki kiristää niin paljon kuin sille annetaan periksi. Siksi Turkin osalta prosessille on syytä laittaa loppu. Sillä kestääkö Suomen Nato-jäsenyyden ratifiointi 2 kuukautta tai 2 vuotta ei ole kovin keskeistä merkitystä. Lähivuosina Venäjällä ei ole kykyä uhata Suomea, vaikka Putinin trollit sellaista uhkailevat estääkseen Nato-prosessia.

Viralliset elimet Suomessa eivät ainakaan julkisesti voi julkisuudessa pohtia tuollaisia asioita, mutta avoin kansalaiskeskustelu asiasta on mahdollista – vaikka Turkki haluaakin rajoittaa kansalaiskeskustelua Suomessa ja Ruotsissa.

Valkoisen talon ex-neuvonantaja kypsyi Turkkiin ja esittää Natolle kovaa ratkaisua – ”Ei käyttäydy kuin Nato-maa” | Uusi Suomi