Noin tokaisi vuosisatoja sitten ruotsalainen valtiomies pojalleen, joka oli huolestuneena menossa tärkeisiin rauhanneuvotteluihin. Oppi on edelleen toimiva.
Suomi ja Ruotsi hakivat Naton jäsenyyttä. 28 maata 30:stä on ratifioinut sopimuksen. Kaksi puuttuu: Turkki ja Unkari. Molemmat ovat tunnettuja siitä, että pelaavat välillä Venäjän pussiin. Suomi, Ruotsi ja Turkki solmivat sopimuksen, jonka mukaan neuvottelevat Turkin turvallisuushuolista.
Suomelle ja Ruotsille oli lähtökohtaisesti hölmöä suostua tuollaiseen sopimukseen. Ne täyttävät kirkkaasti Naton jäsenyysehdot ja Nato on yhdessä linjannut, että jäsenehdot täyttävät maat voivat liittyä järjestöön. Turkin toiminta rikkoi siis räikeästi Naton periaatteita. Ilmeisesti tuo sopimus katsottiin välttämättömäksi, jotta tietty vaihe jäsenyysprosessista voitiin hoitaa kuntoon. Asia on siis perusteltavissa.
Sitten maat ovat neuvotelleet tai ainakin olleet neuvottelevinaan ongelmista. Suomi ja Ruotsi ovat olleet kohteliaita, jotta prosessi etenisi. Turkki on vaatinut maiden muuttavan lakejaan sellaisiksi, mitä Turkki vaatii. Täysin absurdi vaatimus. Turkille prosessi on ollut herkullinen tilaisuus potkia Suomea ja Ruotsia, mutta se on myös aiheuttanut ongelmia Turkille. Turkki on halunnut hankkia aseita (esim. hävittäjiä) USA:sta, mutta vastaus on ollut ei. Yksi ehto hävittäjien myynnille on Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien ratifiointi. Muullakin alkaa hermostuneisuus Turkin sooloiluun kasvaa. Paine Turkkia kohtaan on suuri. Turkin talous on surkeassa tilassa ja se tarvitsee liittolaisiaan. Tuen sijasta edessä saattaa olla erilaisia painostuskeinoja Turkkia kohtaan.
Tässä tilanteessa esiin hyppää Putinin peli. Ruotsissa on järjestetty mielenosoituksia Turkkia vastaan ja taustat näyttävät johtavan Moskovaan. Niillä annetaan Turkille tekosyitä vastustaa Ruotsin jäsenyyttä. Ruotsin hallitus voi varmaan perustella toimintaansa laillisuusnäkökulmilla, mutta tässä kyse on todellisuudessa Venäjän tiedustelupalvelun sabotaasista. Ruotsilla olisi varmaan ollut keinoja häiritä rettelöintiä, vaikkapa hybridihyökkäyksenä maata vastaan.
Ruotsi ei tehnyt mitään, siellä tuntuu edelleen olevan vallalla bessrwisser-henki. Hyväuskoinen ja naiivi suhtautuminen asioihin. Lähtökohtaisesti tapahtumissa ei ole mitään sellaista, joka Naton periaatteiden mukaan antaisi Turkille oikeutusta toimilleen. Ruotsi vain hoiti asiat ylimielisesti ja taitamattomasti eikä tahti ole paljoa parempi. Nyt ruotsalaiset puolueet syyttelevät toisiaan, kun sääntöjen rikkoja on Erdoganin Turkki. Olennaista olisi pitää ainakin ulospäin kuva yhtenäisenä.
Nyt Turkki vihjailee, että Turkki voisi hyväksyä Natoon Suomen, mutta ei Ruotsia. Suomessa jotkut ovat jopa innostuneet asiasta, esimerkiksi Pekka Haavisto on intoa täynnä. Ei Turkilla ole sellaista asemaa, että se päättää ketkä liittokuntaan liittyvät. Natolla on omat periaatteensa. Jos Turkki ei niitä noudata, se pitää laittaa järjestykseen tai potkia pois liittokunnasta. Tuollainen liittokunta ei voi toimia Turkin tyylillä, se rapauttaa Naton uskottavuutta.
Venäjän intresseissä on tietenkin yrittää iskeä kiilaa Nato-maiden riveihin. Sen hyväksi Turkki nyt työskentelee. Turkin oikuttelun lisäksi pitää muistaa, että Unkari ei ole ratifioinut Suomen ja Ruotsin jäsenyyksiä. Unkari ei ole esittänyt mitään muodollisia syitä, mutta vetkuttaa asiaa. Se lupailee ja siirtää tulevaisuuteen. Unkari on Turkkiakin tiukemmin Venäjän otteessa. Nyt on jo todettu, että Unkarin puheisiin ei voi luottaa. Turkin hyväksyntä Suomen jäsenyydelle ei ehkä edes muuttaisi mitään?
Turkin puheita kannattaisi kuunnella hieman tarkemmin kuin naiivi ulkoministerimme, joka hihkuu Turkin hyväksyvän Suomen. Kyse on Naton jäsenyydestä, jossa Turkki rikkoo Naton sovittuja periaatteita. Turkki julistaa, että se voi hyväksyä Suomen, jos Nato, Suomi ja Ruotsi niin pyytävät. Silloin Turkki laittaa Naton ja Suomen julistamaan, että Ruotsi ei täytä Naton ehtoja ja Turkin pitää niitä vielä tutkia. Silloin Naton rivien hajottamista ei tekisikään Turkki vaan Nato ja Suomi. Hajaannus olisi valmis ja Turkki voisi onnistua luikertelemaan ulos siitä kansainvälisestä paineesta, johon se on temppuilullaan ajautunut.
Turkki ei ole sanonut, että se oma-aloitteisesti hyväksyisi Suomen jäsenyyden, mutta ei Ruotsin. Jos sellainen päätös Turkissa tehtäisiin, Suomi ei siihen voi vaikuttaa eikä sitä tietenkään estää. Mutta silloin yritys hajottaa Naton rivejä on Turkin manööveri eikä Naton tai Suomen manööveri. Se ei helpottaisi Turkin paineita samalla tavalla. Siksi Turkki julistaa, että Naton ja Suomen pitää hakea tuota Turkilta. Sellaiseen ei missään tapauksessa pidä mennä. Suomen kytkeytyminen eri tavoin läntiseen puolustusjärjestelmään on jo niin pitkällä, että Suomi on luiskahtanut Venäjän kuristusotteesta. Kunhan vielä Suomessa henkisesti vapaudutaan Venäjän otteesta, Suomi on täysi länsimaa.
Pää kylmänä ja katsotaan miten tilanne kehittyy.
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Alistamisemme menetelmät
ma 08.08.2022 23:48Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet
ma 21.08.2023 11:14Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma
ti 19.09.2023 16:25Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?
to 03.08.2023 15:45Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Presidenttipeliä?
la 09.09.2023 19:52Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44