Petteri Orpo aloitti uuden hallituksen kokoamisen. Hän esitti eduskuntapuolueille joukon kysymyksiä, joihin odottaa vastauksia ensi viikon alkupuolella. Kysymyksissä ei ollut mitään suuria yllätyksiä.

Suomessa hallituksen muodostaminen on prosessi, jossa on mukana myös paljon teatteria. Todellisuudessa hallitusohjelman rungosta 90% on taustavoimien toimesta lyöty lukkoon jo ennen vaaleja. Vaalien voittaja kokoaa hallituksen, joka alkaa toteuttaa tuota etukäteen ”jossakin” päätettyä ohjelmaa. Loppu 10% hallitusohjelmasta on varattu palkkioksi mukaan tuleville puolueille, kun se voivat saada joitakin äänestäjille esiteltäviä tuloksia perusteluksi osallistumiselle.

Suomi on viimeiset 15 vuotta ollut melkoisessa taloudellisessa syöksykierteessä. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 15 vuotta Suomea kannatteli mm. Nokian veto. Parhaimmillaan Nokian osuus Helsingin pörssin arvosta oli yli 60%. Nyt tuota pelastusrengasta ei enää ole ja Suomessa on oikeasti pohdittava, mikä on pielessä.

Suomessa totuttiin ajatukseen, että olemme maailman rikkaimpia maita, jolla on varaa leikkiä rikasta hyväntekijää. Ruotsi on tuollaista esittänyt pitkään ja Suomessa kadehditaan ja matkitaan ruotsalaisten tyyliä. Monet uutiset kertovat kyllä Ruotsista, että ruotsalainen kansankotikin on ajautumassa suuriin vaikeuksiin. Se ei ole estänyt monia suomalaisia leikkimästä jaloja maailmanparantajia.

Suomessa on maailmanparannuksen suhteen yksi ongelma: meillä ei ole siihen varaa. Aikaisemmin on taloutta kuitenkin hoidettu melko hyvin ja maa on ollut luottokelpoinen. Siksi tuota maailmanparannusta on voitu harjoittaa velkarahalla – ja ilmeisen hyvällä omalla tunnolla tuhottu tulevien sukupolvien elämän edellytyksiä. On julistettu, ettei velanotolla ole väliä koska ei valtion velkoja kuitenkaan koskaan makseta takaisin.

Suomen politiikkaa ovat muokanneet paljolti poliitikot, joiden tunnuspiirre on ideologinen haihattelu sekä taloudellisten realiteettinen puuttuminen niin koulutuksen kuin kokemuksen suhteen. Petteri Orpon tehtävänä on yrittää koota hallitusta ratkaisemaan tuota umpikujaa. Tehtävä on valtava ja käytännössä ilmeisesti mahdoton. Se näkyy myös hallitusohjelman kysymyksissä.

Suomen hallintotapa muokkautui paljon sinä puolena vuosisatana, jolloin Suomi oli Neuvostoliiton kainalossa ja jatkuvan painostuksen ja manipuloinnin kohteena. Yksi syvällisimpiä muutoksia tuona aikana oli macchiavellimäisen toimintamallin leviäminen hallintokoneistossa. Aikaisemmin arvostettiin sitä, että ihmiset toimivat monella tapaa myös yhteisen hyvän edistämiseksi.

Hallintokulttuurin rappion aikana toimijoiden keskeiseksi ohjenuoraksi tuli oman edun tavoittelu. Yhteinen hyvä oli yhä enemmän vain poliittinen iskulause. Kun tuohon yhdistettiin pienen maan pienet piirit, saatiin tulokseksi yhteiskunta, jossa asiat ovat pahasti lukossa. Brittitaustainen koomikko luonnehti Suomea niin että Suomi ei ole maa vaan klubi.

Britanniassa on tyypillistä, että vaikuttajat kuuluvat klubeihin. Niissä yksi keskeinen piirre on pitää muiden klubin jäsenten puolta. Toisten sikailuihin ei saa puuttua. Se ei välttämättä ole kansakunnan tasolla ongelma, koska maassa on ehkä kymmeniä klubeja ja ne vahtivat tavallaan toisiaan. Suomessa on oikeastaan vain yksi klubi ja siis kaikkialla on kielto puuttua toisten toilailuihin. Se tunkee läpi yhteiskunnan. Vasta jos yhdessä päätetään, että joku pudotetaan, se muuttuu hyväksytyksi.

Petteri Orpon kysymyspatterista puuttuu se, miten tuota suomalaista yhteiskuntaa kahlehtiva pakkopaita saataisiin purettua? Se ei ole kysymyspattereissa, koska veikkaan ettei Petteri Orpolla ole valtuutusta puuttua siihen. Julkinen hallinto on täynnä poliittisesti nimitettyjä johtajia. Osa todella päteviä ja merkittävä osa politiikalla asemaansa nousseita tumpeloita, joilta puuttuu edellytykset johtaa merkittäviä organisaatioita. Niiden kompuroinnista eri asioissa tietotekniikkahankkeista yksinkertaisiin palkanlaskentoihin voimme seurata mediastakin.

Elinkeinoelämästä on hävinnyt normaali kontrollimekanismi, kun palkkajohtajat ovat ottaneet vallan itselleen. Kuka heitä kontrolloi? Valtavista mokistakaan kukaan ei vastaa. Ay-liikkeen järjestäytymisaste syöksyy, mutta ay-johto on säätiöinyt valtansa erilaisiin rakenteisiin. Monen ns. jäykkyydet ovat lähinnä heidän suojelemisekseen.

Esimerkiksi Suomen vähittäiskauppa on paljolti kahden mammutin näennäiskilpailua, jossa ne pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja kasvattamaan osuuttaan. Esimerkiksi osuuskaupalla on omat ideologiset juurensa, mutta osuustoiminnalliset mammutit ovat palkkajohtajien johtamia jättejä, joissa palkkajohtajat pohtivat, mihin tunkevat valtavat voitot. Mitenhän mahtaa menestyä osuuskauppa rajan itäpuolella, jossa se ilmeisesti palveli jäsenistönsä etuja? Kietomalla poliitikot hallintoonsa ne saavat etuja kauppapaikoissa, mikä on aseman säilyttämisen kannalta keskeisen tärkeää.

Seurakuntavaaleissa aloittelevat poliitikot pyrkivät kirkon hallintoon. En tiedä onko demarien kiintiöstä pelastetuilla erilainen taivaspaikka kuin kokoomuksen kiintiöstä? Kiinteistöalalla liikkuu Suomessa valtavat rahat ja hallinnoidaan valtavaa osuutta Suomen kansallisvarallisuudesta. Alalla on vahvat perinteet kähminnästä ja korruptiostakin.

Kun Petteri Orpo kokoaa hallitusta toteuttamaan paljolti noiden taustavoimien laatimaa hallitusohjelman runkoa, on selvää, ettei monia suomalaisen yhteiskunnan suuria ongelmia siinä ratkaista. Toki on syytä toivoa, että hän saa koottua sellaisen joukon, joka pystyy edes pitämään suomalaisen yhteiskunnan pystyssä. Maailma on täynnä esimerkkejä valtioista, jotka eivät ole siihen pystyneet vaan ovat romahtaneet.