Blogi: Olli Pusa, la 18.11.2017 09:11

Sote-agentti havainnoi

Ihmisten keskuudessa tuntuu kasvavan ihmetys sote-uudistuksen ympäriltä. Mistä tässä sotkussa oikein on kyse?

En ole terveystaloustieteen asiantuntija, mutta hieman sukulaisaiheiden kanssa olen joutunut painiskelemaan. Kunnon markkinatalousihminen muistaa todeta, että markkinat ovat tehokkain keino resurssien allokoimiseksi. Se varmaan pitää monissa tilanteissa paikkansa. Esimerkiksi leivänjakelun ongelmia esiintyy lähinnä maissa, joissa tätä periaatetta ei noudateta, esimerkiksi Pohjois-Korea.

Usein nuo markkinatalousihmiset (tahallaan?) unohtavat mainita sen, että talousteorioiden mukaan tuon toimivuudelle on ehtoja: pitäisi olla ns. täydelliset markkinat. Noita vaatimuksia löytyy listattuna taloustieteen oppikirjoista. Usein niissä mainitaan terveydenhuolto yhtenä sellaisena alueena, jossa täydellisten markkinoiden edellytyksiä ei ole. Potilaat eivät esimerkiksi ole tiedollisesti samalla viivalla lääkärien kanssa. Millä asiantuntemuksella väittää vastaan, jos halutaan teettää kutakuinkin turhia tutkimuksia tai toimenpiteitä bisneksen kasvattamiseksi?

Terveydenhuollon kustannukset ovat yleensä hyvin merkittäviä. Yksi tapa kontrolloida kustannuksia on se, että maksaja kontrolloi. USA:ssa maksaja on usein vakuutusyhtiö. Vaikka niillä on tiukatkin kriteerit, kontrollointi ei onnistu päätellen USA:n valtavista terveydenhoitomenoista. Tosiasiassahan suuret menot eivät ole vakuutusyhtiölle ongelma, jos ne voivat periä kulut vakuutusmaksuissa. Vain läpi kulkeva liiketoiminta kasvaa.

Suomessa yksi keskeinen kustannusten kontrolloija on julkinen valta. Sen kannalta rajoitteeksi tulee kysymys, paljonko pystyvät perimään veroja kustannusten kattamiseksi. Se on aina vaikeaa. Siksi tällaisessa mallissa terveydenhuollon kustannustaso yleensä pysyy paremmin kontrollissa.

Sote-uudistuksen mantroja on valinnanvapaus. Eli sen mukaan jokainen voisi itse valita palvelunsa tuottajan. Maksajana on useissa tapauksissa julkinen valta. Useat tulkitsevat valinnanvapauden synonyymiksi terveyspalveluiden yksityistämiselle. Tulkinta tuntuu melko uskottavalta senkin vuoksi, että ”valinnanvapautta” ajavan kokoomuksen liikkeelle ajavana voimana tuntuvat olevan isojen yksityisten terveyspalveluyritysten palvelukseen pestatut entiset kokoomuspoliitikot. Kun terveydenhuollossa hyvin heikosti toteutuvat täydellisten markkinoiden ehdot, pitäisi olla täsmällisesti rajattua ja määriteltyä, missä markkinamekanismia voidaan soveltaa toiminnan tehostamisessa.

Toiminnan moraali on kysymysmerkki terveyspalveluja tuottavissa yrityksissä. Sehän ei sinänsä tarkoita, etteikö niiden palveluksessa ole osaavia ja moraaliltaan kestäviä terveydenhuollon ammattilaisia. Mutta yhtiöiden toimintamallit sinänsä ovat oma kysymyksensä.

Tunnettu esimerkki on Mehiläinen. Se korostaa edelleen perinteikkyyttään, vaikka yhtiön omistus siirtyi jo vuosia sitten kansainvälisille pääomarahastoille. Yhtiö on tullut tunnetuksi aggressiivisesta verosuunnittelustaan, jonka seurauksena ei juuri ole maksanut veroja Suomeen. Mehiläinen on palkannut perusterveydenhuollon ulkoistusten johtajaksi kokoomuspoliitikko Lasse Männistön. Myös kokoomuslainen entinen ministerin erityisavustaja Joonas Turunen on yhtiön palkkalistoilla.

Terveystalosta omistaa 25% kolme suurinta työeläkeyhtiötä. Niillä on itsellään suuri intressi terveyspalvelujen yksityistämiseen. Se siirtäisi julkisella sektorilla työskenteleviä ja siellä vakuutettuja noissa yhtiöissä vakuutetuiksi. Muut suuret omistajat ovat sijoitusyhtiöitä – ja Helsingin diakonissalaitoksen säätiö. Terveystalo palkkasi julkiselle sektorille terveyspalveluja tuottavan toiminnon johtajaksi Helsingin entisen apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädyn.

Millaista yhteistyötä nuo ”kilpailevat” terveysfirmat harrastavat? Laura Räty ja Lasse Männistö muistetaan kavereina, jotka ovat ansiokkaasti suhmuroineet eri asioissa. Tunnetuin tapaus oli, kun kansanedustaja Männistö ja apulaiskaupunginjohtaja Räty yrittivät sujuvasti vaihtaa paikkaa keskenään. Tapaus herätti valtavasti närkästystä mm. eduskunnan piirissä.

Laura Räty toimi kokoomuksen mandaatilla myös Kuntien eläkevakuutuksen hallituksen puheenjohtajana. Siinä roolissa hän oli junailemassa potkut laitoksen entiselle toimitusjohtajalle ja tilalle pestattiin Jukka Männistö. Tämä sattui olemaan Lasse Männistön isä. Vuoden palveluksen jälkeen Jukka Männistö sai potkut, mutta siinä vaiheessa hän oli jo ehtinyt varmistaa itselleen toimeentuloputken eläkkeelle.

Ostaisitko käytetyn auton Laura Rädyltä ja Lasse Männistöltä? Minä en ostaisi.

Suomen terveydenhuollossa on toki ongelmia. Työterveyshuolto toimii, mutta kuntien perusterveydenhuollossa on monissa paikoissa ongelmia. Mielenkiintoinen kysymys on erikoissairaanhoito, johon uppoaa miljardeja veronmaksajien rahaa vuodessa. Sen toimivuutta minulla oli tilaisuus seurata kun olin vähän aikaa sitten polvinivelleikkauksessa.

Kun lähete prosessiin tuli, seuraavassa kuussa olin Peijaksen poliklinikalla tutkimuksissa. Kun leikkauksen tarve todettiin, leikkausaika oli kuukauden päästä. Sekin johtui siitä, että eräiden syiden takia halusin lykätä leikkausaikaa.

Prosessia hoidettiin ammattitaitoisesti ja tehokkaasti, kuin teollista prosessia. Sairaala suorittaa päivässä 10-20 tällaista leikkausta. Rajoitteena on se, että vuodeosastolla on vain 40 potilaspaikkaa. Aikaisemmin leikatut pitää kotiuttaa mahdollisimman nopeasti, jotta uusille tulee tilaa. Kaksi päivää leikkauksen jälkeen oli auto ovella odottamassa.

Toki tuollaisessa toiminnassa on ollut ongelmiakin mm. pitkien jonojen takia. Mutta prosessi oli osoitus myös siitä, että asiat voidaan saada sujumaan tehokkaasti julkisessa erikoissairaanhoidossa. Suuri leikkausmäärä myös tuottaa sairaalaan melkoisen osaamiskeskittymän. Tuota prosessiako voitaisiin tehostaa hajauttamalla se toteutettavaksi lukuisissa yksityisissä toimipisteissä? Puppua.

Tuon kierroksen aikana myös aloin miettiä kriittisesti sitä, kuinka autuaaksi tekevä asia on ihmisten valinnanvapaus. Ihmiset kun itse eivät laskuja maksa, huomio kiinnittyy epäolennaisuuksiin. Kun kirurgit Peijaksessa leikkaavat muutaman tapauksen päivässä, väliaikoina he ottavat vastaan uusia potilaita. Ihmiset narisivat muutaman tunnin odotusta, kun kirurgi sattui olemaan leikkaussalissa. Jos ihmiset itse maksaisivat hoidosta symbolisen summan sijasta esim. 17.000 euroa, pohdinta voisi olla toisenlaista ja yksityisten sairaaloiden potilaiden paapominen ei ehkä purisi yhtä hyvin.

Kun sotea on väännetty, lehtitietojen mukaan kokoomuksen neuvottelijat saivat reaaliaikaisesti ohjeita puolueen lobbareilta siitä, miten neuvotteluissa edetään. Onkohan vaikea arvata, keitä nuo lobbarit ovat olleet?

Mitä enemmän tätä sote-sekoilua seuraa, sitä kyynisempi olo tulee. Yhä todennäköisemmältä alkaa vaikuttaa, että koko sote-kohelluksesta tulee suuri pannukakku.

Olli Pusa la 18.11. 09:11

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Uusinta vuodelta 2015?

ke 14.07. 12:26

Mitä ihmettä?

ti 13.07. 22:44

Vihreää hulluutta

ma 12.07. 22:09

Elvytykseen ei tarvita valtion lisävelkaa, käytetään eläkevaroja

to 01.07. 22:15

Elokapina- Moskovasta kajahtaa?

ti 22.06. 12:14

Työperäistä maahanmuuttoa?

la 19.06. 22:39

Vihreää poliittista kulttuuria

la 12.06. 20:09

Vaiettu kuntavaaliteema

la 05.06. 03:21

Rikokset ja kelvollisuus päättäjäksi?

pe 04.06. 10:46

Hurskastelun suomenennätys?

su 30.05. 23:18

blogit

Vieraskynä

Lukijamme kirje 14.4.2021 poliittisille päättäjille sekä Husin ja THL:n johdolle

su 25.04.2021 21:19

Juha Ahvio

Bidenin USA radikaalin kumouksen kourissa

la 19.06.2021 09:03

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Ilmastopolitiikka systemaattisessa harhassa

su 23.05.2021 18:06

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jonkinlainen huimaus meitä vaivaa, kun emme itsenäisyyttä puolusta

ke 16.06.2021 18:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Terveyskeskuskokemuksia Espoossa ja lääkärituonti ulkomailta

to 10.06.2021 13:37

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Taas meni sensuuriin Usarissa - V-media jakaa CNN:n valenarratiivia suomalaisille

ti 20.07.2021 17:30

Heikki Porkka

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) antaa väärän todistuksen lähimmäisestään

ke 14.07.2021 12:01

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Uusinta vuodelta 2015?

ke 14.07.2021 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Muuan tragedia

to 13.05.2021 20:28

Matti Viren

Miten rikkaita olemmekaan!

to 13.05.2021 20:26