Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 20.02.2018 17:42

Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn

Suomessa näyttäisi toimivan vahva liike sen puolesta, ettei Irakista Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita palautettaisi lainkaan kotimaahansa. Hyvä esimerkki siitä saatiin aamun Helsingin Sanomista, jossa jo aiemminkin heikosti perusteltuja väitteitä esittänyt kolumnisti Anu Kantola piti irakilaisten turvapaikanhakijoiden kokonaismäärää vaatimattomana.

Kantolalta näyttäisi jääneen kuitenkin huomaamatta se, ettei tulijoiden lukumäärä ole laissa mainittu syy turvapaikan myöntämiselle, koska se annetaan ainoastaan arvioidun tarpeen mukaan. Nyt on vain käynyt niin, että samaan aikaan kun vuonna 2015 maahamme saaneiden turvapaikanhakijoiden anomuksia on tarkasteltu, on myös Irakin turvallisuustilanne parantunut. Tämän vahvisti maahanmuuttovirasto viimeksi tänään Ylelle, eikä yksi Irakissa tuntemattomasta syystä kuollut entinen turvapaikanhakija muuta asiaa miksikään.

Kantola kertoi jutussaan myös siitä, kuinka Suomeen tulleiden irakilaisten määrä on vuoden 2015 jälkeen vähentynyt. En tietenkään tiedä varmuudella mistä se johtuu, mutta veikkaan Suomesta tulijoille annettujen palautuspäätösten ja muiden EU-maiden kiristyneen turvapaikkapoliittisten linjausten vaikuttaneen asiaan. Suomen kannalta hyvä oli myös uutinen, jonka mukaan Ranskasta ei haluttu palauttaa Suomeen täältä sinne matkannut irakilaista Dublin-tapausta.

Myös kirkonmiehet ja -naiset ovat olleet jo pitkään mukana Suomen irakilaistamisyrityksessä. Niinpä monet turvapaikanhakijat ovat viimeisenä keinonaan päästä lihapatojen ääreen ilmoittaneet vaihtaneensa uskontoaan. Eikä pelkästään luterilaisuuteen vaan myös esimerkiksi helluntailaisuuteen.

Esimerkkinä pappiemme sinisilmäisyydestä valitti kirkkoherra Kari Kanala Ylen jutussa siitä, ettei eräs irakilaismies saanut uutta valituskierrosta negatiiviselle turvapaikkapäätökselleen aiemmin ilmoittamatta jääneen (ja siten mitä todennäköisimmin keksityn) kunniaväkivaltapelon takia.

Tässä tilanteessa on vain toivottava, että maahanmuuttovirasto pysyy laillisuuden tiellä. Ja että poliitikkomme ymmärtävät, etteivät julkista näkyvyyttä saavat kantolat ja kanaset aja äänestävän kansan näkemystä vaan omaa maailmanparannusideologiaansa. Sekä vaalien pelossa huolehtivat siitä, ettei turvapaikkapolitiikkaamme jatkossa kehitetä ainakaan elintasopakolaisia suosivaan suuntaan. 

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?
Kehitysmaasta tulleen lapsen etu
Helluntaiseurakunnat muutoksen edessä

Professorin Ajatuksia ti 20.02. 17:42

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Mitä Sipilä ja Kekomäki jättivät kertomatta?

ma 14.01. 23:35

Uusi ulottuvuus totuuden jälkeiselle ajalle

su 13.01. 10:25

Oulun tapahtumien poliittinen jälki on vahvempi kuin Turun terrori-iskun

pe 11.01. 23:59

Valehteliko poliisi virkavastuulla Oulun raiskaustapauksissa?

to 10.01. 23:41

Väkivaltaa Bremenissä

ke 09.01. 23:13

Feministisiä kulttuuriuutisia

ti 08.01. 22:26

Populistista harhaanjohtamista

ma 07.01. 22:29

"Ei tarvitse olla vihainen maahanmuuttajille, vaikka he välillä raiskaavat yhden tai kaksi pikkutyttöä"

su 06.01. 22:32

Kimmo Laakso - vapaa toimittaja - älyllisesti epärehellisenä raiskauksista

la 05.01. 22:56

Ollako sosialisti vai ei, kas siinäpä vasta kysymys!

pe 04.01. 22:36

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Mitä Sipilä ja Kekomäki jättivät kertomatta?

ma 14.01.2019 23:35

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomesta tulossa Espanjaa afrikkalaisempi

ma 14.01.2019 23:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suvakkilan samba

ti 15.01.2019 23:25

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Me tiesimme, mutta emme estäneet

ke 16.01.2019 14:28

Olli Pusa

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01.2019 22:51

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Memento

ti 15.01.2019 23:23

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40