Blogi: Vieraskynä , su 28.04.2024 17:57

Tutkintapyyntö Suomen journalismista

Teksti on kirjoitettu kaksi päivää ennen Iranin hyökkäystä Israeliin.

 

Suomen medioiden Israel-uutisoinnista on tehtävä rikostutkimus

”Journalismissa sepite on kerrottava lukijalle avoimesti ja niin, että se irrotetaan selkeästi tosiasioista ja uutistekstistä.”

Näin toimittaja Mona Haapsaari valisti lukijoitaan (kommenttipalsta mtvuutiset.fi –sivustolla 26.3.2024) toimittaja Matti Kuuselan jäätyä kiinni juttuihinsa ujutetuista sepitteistä. Palkitun Kuuselan jäätyä kiinni sepitteistä suomalainen journalismi joutui pienen identiteettikriisin pyörteisiin. Asiaa puitiin kuitenkin enemmän journalismin kulisseissa ja korkeilla palleilla kuin suuren yleisön keskuudessa, mikä itsessään on iso tragedia.

Tapaus ei saanut suomalaista journalismia tekemään todellista, rehellistä ja kattavaa itsetutkiskelua.

Isompi tragedia on, että suomalainen journalismi saa jatkossakin uskottavuuden nimissä uutisoida paljon suurempia asioita. Suomen kärkimediat kiillottelevat ”Vastuullista journalismia” –merkkiä paperi- ja netti-sivuillaan, ja saavat edelleenkin julkaista sen alla virheellistä tietoa, joka ajoittain on suorastaan valheellista ja tarkoitushakuista. Rahan tekemisen nimissä sokeudutaan myös omien tekojen kauaskantoisille
seurauksille.

Vastuullista journalismia -merkki lupaa että Julkisen sanan neuvoston laatimat Journalistin ohjeet ohjaavat median toimintaa. Merkki lupaa, että media korjaa virheensä asianmukaisesti. Merkki lupaa, että pohjimmiltaan Journalistin ohjeet ovat minun ja lähimmäiseni oikeuksia. Merkki lupaa, että saan totuudenmukaista tietoa siitä, mitä maailmassa tapahtuu (Lähde: vastuullistajournalismia.fi).

Mikään näistä lupauksista ei toteudu Israel-uutisoinnissa eikä siten täytä journalistisia ohjeita. Kaiken lisäksi se on suoraa kiihottamista kansanryhmää, juutalaisia, kohtaan. Se on selvä rikos. Suomen median rakenteellinen asennevaikuttaminen ja piilonarratiivi edistää etnisen ryhmän, koko kansan systemaattista vainoamista. Suomen media edistää juutalaisvihaa ja antisemitismiä.

Annatteko te tämän toteutua?

Suomen journalismista tulee tehdä rikostutkimus. Vähintäänkin kattava, puolueeton tutkinta. Kyseessä on avoimen länsimaisen demokratian ja sen tiedotusvälineiden maine. Suomen mediaa pidetään yhtenä vapaan maailman laadukkaimpana. Jos se kykenisi tällaiseen oman pesän putsaukseen, ehkä muutkin demokratiat ryhdistäytyisivät ja seuraisivat esimerkkiä.

Jos journalismin ruorinpitäjät eivät tähän kykene tai uskalla ryhtyä, Suomen liikenne- ja viestintäministeriön tulee tehdä aloite yhteistyössä viranomaisten kanssa. Suomalainen journalismi on menettänyt uskottavuutensa. Nyt kyse on siitä, pystytäänkö se enää palauttamaan. Kykeneekö se todelliseen, totuutta salatuimpaan asti etsivään rohkeaan ja pystypäiseen journalismiin?

Tämä on valtava kolaus uskottavalle, avoimelle demokratialle, jollainen Suomikin vielä toistaiseksi on.

Ohessa (vain joitain) faktoja, joita ei koskaan kerrota Suomen medioissa:

- Fakta: Israel on Lähi-idän ainoa demokratia, ja myös toimii kaikessa sen mukaisesti. Sen taistelu on aina eksistentialista taistelua. Se ei ole ”miehittänyt” mitään vuoden 2005 jälkeen, jolloin se lähti Gazasta.
Israelin lähdettyä sieltä Hamas nousi mafiatyylin teloituksilla valtaan, toki virallisesti ”vaaleilla” valittuna. Siksi Israel on nyt tässä tilanteessa.

- Fakta: Hamas, Palestiinalainen islamilainen Jihad (PIJ) ja Hizbollah ovat tappaneet enemmän arabeja ja muslimeja kuin ne ovat tappaneet juutalaisia. Hamas ja PIJ ovat terrorisoineet ja pelotelleet mafiatyyliin ihmiskilpinään käyttämiä gazalaisia vuosikausia lukemattomissa konflikteissa Israelin kanssa.

- Valtaosa palestiinalaisista kannattaa yhä Hamasia hallinnoivana elimenä. Se johtuu kaikista seuraavista faktoista: a) vuosikausien systemaattinen Israel-vastainen opetus kouluissa ja Hamasin ”kesäleireillä” on
radikalisoinut palestiinalaisten enemmistön, b) Hamas maksaa valtavia summia terroritekoja tehneiden marttyyrien perheille lopun elämää, c) palestiinalaisilla ei ole näkyvissä muuta vaihtoehtoa ellei Hamas
tuhota, d) pelosta Hamasia kohtaan.
Gazan sodan alkuvaiheissa nähtiin some-videoita palestiinalaisista jotka halusivat Hamasin pois Gazasta. Tämä vähemmistö on tehokkaasti sittemmin hiljennetty. Lisäksi: islamistit ja jihadistit ovat äärimmäisen
tehokkaita disinformaation levittäjiä somessa.

- Fakta: Gazan ja Länsirannan alueille päästetään journalisteja, joilla pitää olla akkreditointi alueelle. Nämä kulkevat alueella aina saattajien ohjauksessa. Kokeneet länsimaiset toimittajat ovat jo oppineet, että mikäli
alueilla ei toimi näiden saattajien tahdon mukaisesti, keikka alueille jää viimeiseksi. Jos joukkoon ilmestyy idealistinen, kokematon toimittaja joka haluaa raportoida totuudenmukaisesti, hänen keikka jää viimeiseksi. Toimittajan keikat näille alueille ovat yleensä organisoituja haastateltavineen, ympäristöineen ja aiheineen. Fakta: useimpien kansainvälisten uutistoimistojen levittämät kuvat ovat arabi- ja
muslimitaustaisten ”kuvajournalistien” ottamia.

- Al-Jazeera –uutiskanava. Faktoja: Qatarissa perustettu arabimaailman juutalais- ja demokraattisten arvojen vastainen äänitorvi. Qatar on vuosikausien aikana antanut miljardeja dollareja rahaa Gazaan, joka on valunut/mennyt suoraan sitä hallinnoivan Hamasin kassakaappeihin. Qatar isännöi Hamasin miljardööri-johtajia pääkaupungissaan Dohanissa. Se toimii yhtenä ”neuvottelijana” Hamasin ja Israelin välillä panttivankineuvotteluissa, mutta ei tosiasiassa saa mitään aikaan muuta kuin julkisuutta Hamasin näkemyksille. Samalla USA pitää sitä ”merkittävänä ei-Nato-liittolaisenaan”, ja sillä on siellä tukikohta.
Al-Jazeeran materiaalia käytetään laajasti länsimaisissa johtavissa medioissa. Suomen mediat puolestaan siteeraavat paljon ko. medioita. Tämä on yksi osa Israel-vastaista rakenteellista narratiivia.

- Fakta: Hamas on peruskirjassaan ilmoittanut mustaa valkoisella tavoitteekseen tuhota Israel ja juutalaiset. Samaa toistavat kaikki islamistiset terroristiryhmät ja sotilaalliset järjestöt. Samaa toistaa Iranin hallinto, jota islamistinen ajatollah kontrolloi. Silti Hamasia pidetään mm. Suomen medioissa uskottavana tietojen antajana.

- Hamasin terveysministeriö. Faktoja: Helsingin sanomat ja kumppanit siteeraavat jatkuvasti tätä terveysministeriötä. Se on jättänyt viime aikoina jopa etuliitteen ”Hamas” pois. Sen sijaan siitä puhutaan enää Gazan terveysministeriönä. Helsingin sanomat on jopa julistanut että ”Gazan terveysministeriö on tällä hetkellä ainoa taho, joka pystyy laskemaan sodan uhreja” (HS, 12.11.2023). Se siis nojaa juutalaisen kansan tuhoamiseen tähtäävän terroristijärjestö Hamasin ”ministeriöön” niin kuin se olisi ainoa luotettava tietolähde. Tämä jatkuu tänä päivänä yhä systemaattisesti.

- Gazan kuolonuhrit ja apartheid. Gazassa on yli 2 miljoonaa asukasta.
Faktoja: Hamas rakensi koko Gazan alueen alle Qatarin, Iranin ja YK:n (!) rahoituksella kokonaisen vahvasti linnoitettujen tunnelien verkoston syvälle maan alle. Jokainen ammattisotilas ja jokainen asiaan rehellisesti perehtynyt, joka tuntee Israelin sotavoimien toiminnan, tietää faktana, ettei Israelin puolustusvoimat (IDF) tarkoituksella tapa siviilejä. Kuolleet siviilit ovat terrorismin uhreja suoraan ja välillisesti. IDF:n aiheuttamat
sivullisten uhrien määrä kestää maailmanlaajuisen vertailun kirkkaasti minkä tahansa sotivan armeijan kanssa. Tämä tiedetään faktana. Minkään muun maan konfliktissa ollut armeija ei pääse suhdeluvuissa lähellekään IDF:n lukemia.

Faktoja: Moni West Pointin kaltainen sotilasakatemia pitää IDF:n pikkutarkkaa kaupunkitaistelua poikkeuksellisen tehokkaana, ja siviilitappioita hämmästyttävän pieninä. Se, että Hamasin terroristitaistelijat sulautuvat siviilien ja siviili-infrastruktuurin joukkoon, aiheuttaa ison määrän infrastruktuurin tuhoa. Ei summittaiset pommitukset. Israel ei pommita summittaisesti, vaan varoittaa aina
etukäteen siviilejä iskuistaan.

Fakta: Sairaaloissa ja kouluissa käydyt taistelut ovat jättäneet näille alueille terroristien ruumiita. Terroristien aseistusta on löydetty tuoreeltaan niistä. Sen sijaan YLE valitsee toistuvasti julistaa terroristijärjestön narratiivia. Ylen mukaan Hamas kiistää käyttäneensä sairaalaa tukikohtanaan. Todisteet
ovat kuitenkin kiistattomia faktoja ja osoittavat päinvastoin.

En hyväksy että YLE lietsoo vihaa kansanryhmää kohtaan minun verorahoillani.

- Maanpäällinen Gaza on tarkoitettu Gazan "siviileille". Fakta: Tunnelit ovat yksinomaan Hamasia varten. Koko maanpäällinen Gaza on vain rakennusten, betonin ja 2 miljoonan ihmisen ruumiiden muodostama
este, joka on olemassa Hamasin maanalaisen tunneliverkoston suojelemiseksi. Maan alla ei sallita siviilejä. Tunneleilla on sisään- ja uloskäynnit jokaisessa koulussa, jokaisessa sairaalassa, jokaisessa moskeijassa, jokaisessa yliopistossa, jokaisessa ravintolassa ja jokaisessa asuintalossa. Kaikki siviilit, jotka yrittävät paeta yläpuolelta piiloutuakseen tunneleihin, hakataan, kidutetaan ja tapetaan. Hamas kaappaa ja vie kaiken
Gazaan tulevan avun. Kaikki ruoka, lääkkeet, polttoaine, vesi ja tietenkin aseet ovat Hamasin yksinomaista omaisuutta heti, kun ne pääsevät Gazaan. Yhdistyneet Kansakunnat on tullut Hamasiksi, kun se on suojellut jokaista rikollista tekoa ja terroritekoa, johon se on syyllistynyt sekä Israelia että palestiinalaisia vastaan. Israelissa ei ole apartheidia. Israel on apartheid-valtion vastakohta. Fakta: Länsimediat, Suomi mukaan luettuna, eivät kerro niistä kymmenistätuhansista, jotka rauhan aikana kävivät Israelin puolella töissä ja toivat elannon monihenkisille perheilleen. Tämä ei sopinut Hamasin ja Palestiinalaisen islamilaisen jihadin (PIJ) narratiiviin Gazasta. Mutta apartheid on ehdottomasti olemassa Gazassa, Hamasin ja Gazan kansan välillä.

- Fakta: Gazaa ympäröivä turva-aita ei ole apartheidia. Se on käytännön sanelema turva-aita radikalisoitunutta palestiinalaisväestöä vastaan. 7. lokakuuta 2023 oli julma muistutus tästä.

- Humanitaarinen apu. Faktoja: Gazan kaistalle toimitetaan ennennäkemättömän paljon humanitaarista apua. Ulkomaiset virkamiehet ilmaisivat muutama päivä sitten hämmästyksensä avun laajuudesta ja
sanoivat, että Gazassa on enemmän ruokaa kuin Jordaniassa.
COGAT (Israelin rajatoiminnoista vastaava organisaatio) sanoi, että 7.4. Gazaan vietiin 322 rekkakuormaa ruokaa ja muita tarvikkeita. Se on lähes yhtä paljon kuin normaalioloissa sinne viedään kaikkea mahdollista
tavaraa. Ruokamäärä (228 rekkaa) vastaa monien päivien normaalikulutusta. On Hamasin edun mukaista että toimitukset eivät päädy (ainakaan kameroiden edessä) kansalle.
YLEn uutisoinnin vastaisesti Erezin raja-aseman kautta on avustuskuormia ajettu Pohjois-Gazaan aiemminkin, nyt sitä vain lisätään.
Esimerkki: Eräs kansalainen kommentoi YLE:lle virheellistä uutisointia ja sai vastauksen ettei uutisessa korostettu sitä, että Israel olisi kieltänyt kaikkia lääkkeiden ja ruuan viemistä Gazaan. Uutinen oli kuitenkin sanatarkasti: "Israel on estänyt lääkkeiden ja ruuan viennin Gazaan sodan alusta asti".

Myös YLE on jättänyt pois sanat "Hamasin alainen" vaan sanoo; Gazan terveysministeriö. Terroristeilla ei ole ministeriöitä vaan propagandatoimisto.

Nyt, kun operaatiossa on hiljaisempi vaihe (10.4.), tavaraa kuljetetaan Israelista Gazaan jo normaali rauhan arkielämän määrä, noin 500 rekkaa päivässä. Tästä mediat eivät kerro mitään edes normaaliaikojen osalta.

-Fakta: USA:n politiikkaa ohjaa pelko kansan mielipiteen edessä (jota median rakenteellinen narratiivi ohjaa). Tänä vuonna ovat presidentin- ja kongressivaalit. Ne vaikuttavat USA:n toimintaan myös Lähi-idässä.
Tiivistetysti:
*Hamas: me kieltäydymme.
*Valkoinen talo: Lisää Israeliin kohdistuvaa painostusta.
*Hamas: kieltäytyy edelleen.
*Valkoinen talo: lisää edelleen Israeliin kohdistuvaa painostusta.
*Hamas: ME TAISTELEMME.
*Valkoinen talo: Presidentti on raivoissaan Netanjahulle. He harkitsevat asetoimitusten lopettamista.

- YK. Fakta: Se on tuominnut Israelin lukuisin eri tavoin, keinoin ja sanoin. Mutta se ei ole kertaakaan tuominnut Hamasia sen 7. lokakuun hirmuteoista. Ei lasten silpomisia, paloitteluja, uunissa elävältä paistamisia, joukkomurhia, joukkoraiskauksia, elävältä polttamisia, paloittelumurhia, panttivankien viemisiä Gazaan jne. Hamas antaa palestiinalaisväestön kuolla ja kärsiä, koska se käyttää sitä aseenaan kentällä, somessa, mediassa, diplomatiassa ja politiikassa. Strategia joka sataa median avustamana sen laariin kaiken aikaa. Täällä Suomessakin.

- Fakta: Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC), jolla on pitkäaikainen muslimituomari-traditio. Apartheidistä syytetty Etelä-Afrikka esittää Hamasin ajamana ICC:lle että Israel tuomittaisiin kansanmurhasta. En edes kommentoi näin absurdisen surrealistista vetoa. Nauraisin jos voisin.

- UNRWA. Fakta: palestiinalaisterroristien mätä julkisivu. YK:n savijalkojen symboli. En aio edes aloittaa tästä. Tästäkään Suomen media ei kerro rehellisesti. Kts. sen sijaan oheinen video: https://www.youtube.com/watch?v=kkhlPKna474

- Gazan sota. Faktoja: Ei ole vain Gazan sota. Se on Iranin sota Israelia ja länttä vastaan, mutta tätä ei nähdä lännessä eikä lännen medioissa. Ensin Israel, sitten länsimaailma. Iran, Venäjä ja Kiina ovat liitossa keskenään. Venäjä on jo rakentanut asemia Golanin kukkuloille. Venäjä ei ole muslimivaltio, mutta silläkin on intressinsä Lähi-idässä. Iran toimii kenen kanssa tahansa, jolla on sen kanssa yhteneväiset intressit. Kun muslimi on kerran astunut jalallaan jonnekin, hän näkee sen kuuluvan itselleen. Tämä pätee myös Eurooppaan tulleiden pakolaisten kohdalla. Ja heillä on oikeus valehdella sodan käynnin keinona, myös diplomatiassa.

Iran iskee Pohjois-Israeliin käyttäen lukuisia eri militantteja välikätenään kuten Libanonin Hizbollahia, Irakin Kansan mobilisointiyksiköitä, Syyriassa sijaitsevia militantteja, Jordanialaisia ryhmittymiä. Samalla Jemenin
huthit terrorisoivat meriliikennettä ja Eilatia Punaiseltamereltä käsin.
Pohjois-Israelin rintaman tapahtuvat ovat orgaanisesti kytköksissä Gazan tapahtumiin. Hizbollah pyrkii sitomaan Israelin joukkoja pohjoiseen, pois Gazasta. Tässä vain osa isommasta kokonaisuudesta. Median kertomat, Israelin tekemät iskut Damaskoksen tai Libanonin alueelle ovat aina kohdistuneet militanttien infrastruktuuriin, sekä militanttien ja Iranin Quds-joukkojen komentajiin sekä Iranin toimittamiin asekuljetuksiin. Suomen media ei kerro syytä miksi Israel iskee siellä.

- Mitä seuraavaksi. Faktoja: Israel on demokratia joka edustaa länsimaisia arvoja islamilaisessa Lähi-idässä. Se on kestänyt jo vuosikymmeniä jokaviikkoisia, ajoittain päivittäisiä terrori-iskuja ja raketti-iskuja Etelä- ja
Pohjois-Israelissa. Silti nämä harvemmin ylittävät uutiskynnystä. Jos tämä tapahtuisi Länsi-Euroopassa tai USA:ssa, huuto olisi toisenlainen. Israelissa on tällä hetkellä yli 100 000 evakuoitua (40 000 eteläisraelilaista,
61 000 pohjoisisraelilaista) Gazan sodan, jatkuvien rakettihyökkäysten ja Hizbollahin hyökkäysten takia. Ihmismäärä on poissa yhteiskunnan rattaista, työelämästä ja kouluista. Pohjois-Israelia yritetään parhaillaan saada turvallisemmaksi, jotta asukkaat voivat palata sinne. Pohjois-Israelissa on ainainen vaara 7. lokakuun kaltaisten iskujen toistumisesta. Siellä Hizbollahin tekemänä. Etelä-Libanonissa olevan UNIFIL-joukon (YK:n "rauhanturvaajat") komentaja sanoo, että etelä-Libanonin tilanne eskaloituu ellei diplomaattista ratkaisua saada aikaan. Hän ei sanallakaan mainitse, että hänen ainut oma tehtävä olisi toteuttaa YK:n päätöslauselma 1701, joka sanoo ettei Hizbollahilla ole oikeutta olla raja-alueelle perustetulla suojavyöhykkeellä. UNIFILin ainut tehtävä on ollut riisua Hizbollah aseista, mutta tätä ei ole tapahtunut niihin 20 vuoteen, jolloin UNIFIL on ollut siellä. Toisin sanoin, kyseessä on toinen YK:n
aiheuttama kriisi. Israelin opetusministeri Kisch sanoi, että "jäljellä on viisi kuukautta seuraavan kouluvuoden alkuun. Ei ole mahdollista, että Pohjois-Israelin (evakuoidut) lapset eivät pääse kouluun. Jotain on tehtävä ennen sitä, joko sopimus tai sota."
Eli Israel tulee työntämään Hizbollahin pois tuolta YK:n sopimalta suojavyöhykkeeltä, koska UNIFIL ei täytä tehtäväänsä.

Sitten näemme jälleen kuinka ulkomaisia lähteitään sokeasti seuraavat Yle, MTV, Helsingin Sanomat, STT ja kumppanit syyttävät jälleen Israelia kaikesta. Ja vahvistavat antisemitismiä tässä maassa.

Yritin pitää tämän tiiviinä, mutta pintaraapaisusta huolimatta tämäkin on jo pitkä lista.

LOPUKSI:
Islamistisessa ajattelussa Israel edustaa länsimaita. Se näkee Israelin lännen etuvartiona muslimien omaksi katsomassaan Lähi-idässä. Siksi islamilainen vallankumous ja radikaali islam on aikanaan julistanut jihadin koko länttä vastaan. Tässä on isommasta asiasta kyse. Ja tämä on fakta: Radikaali islam ei pysähdy Jerusalemiin. Siksi kahden valtion malli ei toimi. Se ei pysäytä jihadia, päinvastoin. Se on taisteluvoitto, lisävoimaa antava paukku kohti lopullista tavoitetta. Siksi mikään arabimaa ei suostu ottamaan
palestiinalaisia maahansa. Länsimaailma on seuraavana vuorossa. Me olemme seuraavat vuorossa. Ja oma mediamme tasoittaa tietä.

Vaikka länsimaailma elää jo postkristillistä aikaa, islam ei näe asiaa niin. Se näkee vain vääräuskoisuuden ja rappeutuneet arvot. Isis, Isis-K, Hamas, Hizbollah, PIJ ja monet muut islamistiset radikaali-järjestöt ovat jo
soluttautuneet Eurooppaan ja USA:han. Islamissa kaikki keinot ovat sallittuja sodassa länttä ja sen rappeutuneita arvoja vastaan. Sen kanssa on turha yrittää neuvotella. Neuvottelu nähdään heikkouden osoituksena. Lähi-idän mentaliteetti on valovuosien päässä lännen mentaliteetista, eivätkä nämä kaksi tule ikinä kohtaamaan, vaikka diplomatia olisi miten kauniisti koristeltua. Siksi länsi ei myöskään ymmärrä Israelin pakon sanelemia toimia Lähi-idässä.

USA nähdään polvillaan olevana savijättiläisenä, kun se neuvottelee Iranin ajatollahin hallinnon kanssa ydinohjelmasta. USA ei kuule, kun ajatollah julistaa jokaviikkoista tuhoa Israelille. USA ei kuule kun ajatollah julistaa Israelin pikkusaatanaksi ja USA:n isoksi saatanaksi. USA ei ymmärrä mitä on tapahtumassa sen silmien edessä. Eurooppa ei ymmärrä tätä. Nyt Iranin isku Israeliin on enää ajan (päivien?) kysymys.

Jihadistilla on kaikki oikeus ja lupa valehdella sodassa. Se on tehnyt sitä jo vuosikausia lännelle. EU:n filosofit ja arvoliberalistit syövät sen kädestä nyt. Lähi-itä ymmärtää ainoastaan voiman kieltä. Se on valitettava fakta. Lännen osalta sen ei tarvitse tarkoittaa sotaa, vaan riittävän vahvaa sotilaallista pelotetta.

Mikään edellä mainituista asioista ei ole mielikuvituksen tuotetta. Ei sisällöltään eikä mittakaavaltaan. Jos pyörittelette nyt silmiänne edellä olevaa tekstiä lukiessanne, voitte samalla pohtia miten on mahdollista että sivistyneessä ja modernissa maailmassa alkujaan pieni natsien ryhmä sai aikaan valtavan juutalaisten joukkotuhon, holokaustin, ja kokonaisen maailmansodan.

Sekin tapahtui rakenteellisen narratiivin ja mediapropagandan avustamana. Ja koska hiljainen enemmistö pysyi hiljaa. Älkää te pysykö hiljaa.

 

Terveisin,
Markus Nurmesniemi
 

 

Vieraskynä su 28.04. 17:57

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Tutkintapyyntö Suomen journalismista

su 28.04. 17:57

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44