Blogi: Jukka Hankamäki, to 09.03.2017 09:39

Yleisradio ostaa mielipidetiedustelut kokoomuksen kansanedustajalta

Moniakin on saattanut kiinnostaa, miksi hallituksen kannatuksen lasku ei koettele yhtä kovakouraisesti kokoomusta kuin perussuomalaisia, vaikka vastuu jakautuu puolueiden kesken melko tasan. Eräs selitys voi löytyä siitä, että valtiontalouden leikkaukset eivät koettele yhtä rajusti kokoomuksen kannattajia, jotka yleensä ovat parempituloisia kuin perussuomalaiset.

Mutta myös tutkimuksia voidaan epäillä puolueellisuudesta. Yleisradio, jonka tavantakaisiin mielipidemittauksiin mediassa viitataan, teettää tutkimuksensa Taloustutkimus Oy:llä (tässä tammikuuntässä helmikuun ja tässä eilisen lukemia). Taloustutkimuksen puolestaan omistaakokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti, joka toimii firmansa hallituksen puheenjohtajana ja on istunut vuodesta 2015 asti myös Yleisradion hallintoneuvostossa!

On epäreilua, suorastaan korruptiomaista, että Yle tilaa jatkuvasti, yksipuolisesti ja kilpailuttamatta kaikki mielipidetiedustelunsa hallintoneuvostonsa jäsenen firmalta. Olisi mielenkiintoista tietää, millä tavoin Yle selittää tämän. Vai menikö taas poistoraastetta tuulettimeen?

Tutkijana tiedän oikein hyvin, kuinka helposti survey-tyyppisten kyselytutkimusten tulokset ovat manipuloitavissa kohdistamalla kyselyt tietyllä tavoin, kysymällä tiettyjä asioita sekä tekemällä kyselyjä tiettyinä päivinä ja tiettyihin kellonaikoihin. Kun tutkimuslaitoksella on poliittisesti sitoutunut omistaja, joka vaikuttaa tilaajatahon päättävässä toimielimessä, on selvää, että tutkimuksen puolueettomuus, luotettavuus ja tutkimusetiikka vaarantuvat.

Kiusaus tehdä puolueellista tutkimusta on suuri, vaikka sitä ei eri erityisesti pyydettäisikään, sillä tutkimuslaitoksen henkilökunnan riippuvuus työn- ja toimeksiantajastaan on ilmeinen.

Siinä olisi märehdittävää Ylen korkeasti palkatulle etiikkajohtajalle, jolla oman käsitykseni mukaan ei ole tieteellistä eikä tutkimuksellista kompetenssia. ”Journalististen standardien ja etiikan päällikkö” Riitta Pihlajamäki on ollut naimisissa kepulaisten kiintiössä Yleisradioon nimitetyn Hannu Lehtilänkanssa, mikä sekin tuottaa mahdollisuuden, jossa neliapilan muotoista flooraa humahtaa poistoraasteen keskipakoissuuttimeen.

Taloustutkimus on alun perin perustettu immanentteja kysymyksiä, kuten kuluttajatutkimuksia ja markkinatutkimuksia varten, eikä kyseinen laitos ole menestynyt älyllisesti motivoitujen ja tieteellisesti kiinnostavien tutkimusasetelmien rakentelussa. Sama pätee luonnollisesti myös Suomen Gallupiin ja moniin muihin haastattelututkimuksia tekeviin.

Huomiota Taloustutkimuksen mielipidetiedusteluissa herättää kantansa kertovien vähäinen määrä, joka on kieppunut 50 ja 60 prosentin välillä. Taloustutkimus on koettanut kiskoa vastauksia hohtimilla kysymällä vastaamattomilta myös jatkokysymyksen, mikä puolue kiinnostaa eniten. Vaikka myös tähän kysymykseen on saatu suoraan vastanneiden puoluevalintoja vastaavia tuloksia, huomiota herättää edelleen vastaamattomien suuri määrä: yli puolet puoluekantaansa määrittelemättömistä.

Itse otaksun, että empivien ja vastaamattomien suuri määrä ei kerro vain siitä, ettei politiikka kiinnostaisi, vaan se kertoo samasta, mikä on nähty muutamissa Keski-Euroopan yllätysvaaleissa: maahanmuuttokriittiset eivät kerro kantaansa puhelimessa eivätkä lomakekyselyissä kenellekään, koska haluavat pitää näkemyksensä omana tietonaan peläten julkisen sanan ja oikeuslaitoksen tuomioita. He paljastavat ratkaisunsa vasta äänestyskopissa. Voi olla, että Perussuomalaisten alle 9 prosentin gallup-kannatuksen takana muhii jälleen jatkojytky.

Jukka Hankamäki to 09.03. 09:39

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Kulttuuriministeriö kouluttaa lapsista kavaltaja-agentteja

ma 19.11. 21:33

Mikä GCM? Vähemmän on enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

pe 16.11. 23:36

Olen Perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa

ke 14.11. 23:18

Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita

ti 13.11. 23:11

Demokraattien voitto USA:ssa vaarassa viedä taantumuksen aikaan

su 11.11. 01:11

Totuus ulos yliopistoista - vaikka palavilla seipäillä

to 08.11. 22:29

Vasemmisto ja EU:n arvopohja

ti 06.11. 22:20

Vihatotuuksia ja vastuuvalheita

la 03.11. 23:28

Miksi Perussuomalaiset on ainoa kansanrintamapuolue?

pe 02.11. 22:43

Miten muslimien lapsiavioliittoja piilopuolustellaan?

ke 31.10. 23:06

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

YK:n GCM-sopimus uhkaa sekä kansallisia rajoja että sananvapautta

to 15.11.2018 23:38

Professorin Ajatuksia

Eläkkeistä kannustin lastenhankintaan

ti 20.11.2018 22:00

Jukka Hankamäki

Kulttuuriministeriö kouluttaa lapsista kavaltaja-agentteja

ma 19.11.2018 21:33

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Synnytyssairaalassa näet Suomen tulevaisuuden

ti 13.11.2018 23:33

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

GCM maan myynti vai maanpetos?

ma 19.11.2018 21:34

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Zuckerbergiläinen sananvapaus

ti 20.11.2018 23:22

Olli Pusa

Vertailu Obama Trump

ma 19.11.2018 17:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Siperia opettaa myös HS-Pravdaa

ti 20.11.2018 16:39

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Homo Venäjä

ti 20.11.2018 22:01

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40