Blogi: Jukka Hankamäki, to 05.07.2018 21:15

Kansantaiteilijan tuomitseminen on kansanryhmän vastaista

Kun lauma Demla-juristeja jätti 1990-luvun alussa oikeusministeriöön selvityspyynnön, loukkaavatko Kari Suomalaisen somaleista tekemät pilapiirrokset painovapauslakia ja sisältävätkö ne ”kiihottamista kansanryhmää vastaan”, asia ei johtanut jatkotoimiin. Piirtäjä itse olisi halunnut oikeuteen, sillä hän olisi ollut ensimmäinen 1900-luvun pilapiirtäjä, joka joutuu Suomessa vastaamaan töistään tuomioistuimessa.

Yhteiskuntamme ja sen oikeuslaitos ovat taantuneet, sillä kansantaiteilija Jussi ”Jösse” Järvenpää haastettiin poliisikuulustelujen jälkeen oikeuteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta valtakunnansyyttäjänviraston syytemääräyksellä alkuvuodesta 2018. Ja tietenkin myös tuomittiin lähes kaikkien niiden ihmisten tavoin, jotka viime aikoina ovat Suomessa esittäneet maahanmuuttokritiikkiä, arvostelleet ja paljastaneet valtavirtapoliitikkojen väärinkäytöksiä sekä saattaneet Euroopan unionista satelevan ripityksen naurettavaksi.

Vaihtoehtomedia kertoi kesäkuun lopulla, että kansantaiteilija Järvenpää tuomittiin 26.6.2018 Vantaan käräjäoikeudessa 2320 euron sakkorangaistukseen, 80 euron rikosuhrimaksuun sekä poistamaan ja hävittämään kahdeksan musiikkivideotaan YouTube-kanavalta ja kaikilta muilta sivustoilta, joilla niitä on ollut saatavilla. Syyttäjä oli päätynyt vaatimaan Järvenpäälle jopa vankeustuomiota. Valtavirtamedia puolestaan ei oikeudenkäynnistä juttuja tehnyt, vaan myös asian käsittely ja sensuroiminen koetettiin salata.

En puutu tässä yhteydessä tarkemmin siihen, miksi ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta” tai ”uskonrauhan rikkomisesta” annettujen tuomioiden jakeleminen on perusteetonta, yhteiskunnallisesti toimimatonta ja loukkaa kantaväestön ihmisoikeuksia, esimerkiksi oikeutta sanoa vastalauseensa mitä tahansa itseään miellyttämätöntä poliittista tendenssiä vastaan.

Olen esittänyt perusteluni kymmenissä muissa kirjoituksissani, joissa olen puolustanut oikeuteen haastettujen ihmisten mahdollisuuksia lausua todelliset mielipiteensä julki. Kiteytän ajatukseni myös tässä kirjoituksessani, sillä minkään yhteiskunnallisen totuuden etsiminen ja esittäminen ei lopulta käy päinsä, mikäli asioiden käsittelyä varjostaa rangaistusten uhka.

Ihmisten vapaus näyttää nykyisin rajoittuvan mahdollisuuteen valita jonotusnumero tuomiolle, jos ei ole maahanmuutosta samaa mieltä kuin ovia apposen auki pitävä EU-johteinen sätkynukke-eliitti. Tuomiolle pääsyä tehostaa, jos on Perussuomalaisten jäsen.

Syyttäjät ja tuomioistuimet näyttävät liittoutuneen suomalaisia ihmisiä ja heidän poliittisia mielipiteitään vastaan ymmärtämättä, että niin tehdessään oikeusviranomaiset itse esittävät kansalaisia kohtaan vihapuhetta sekä kiihottavat ihmisiä kansanryhmää vastaan.

Juristinnujien pitäisi ymmärtää, miten toimimattomia heidän tuomionsa ovat myös heidän omien päämääriensä kannalta. Ylenkatseellisuudessaan ne vain lisäävät kantaväestön aggressiivisuutta etnisesti erilaisia ihmisiä kohtaan, ja sille myöskään viranomaiset eivät voi lopulta mitään, niin kuin eivät ihmisten joukkokäyttäytymiselle yleensäkään.

Miksi vallankäyttäjät pelkäävät naurunalaisiksi joutumista?

Eräs Helsingin ylipormestarina toiminut poliitikko totesi Kari Suomalaisen päivinä lakonisesti: ”Suomessa ei ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat.” Lausahdus osoittaa, missä ongelmien juurisyy on: laajat väestöjensiirrot ovat strateginen virhe.

Meidät pakotetaan maksamaan maahanmuuton hintaa myös henkisen vapautemme menetyksillä.

Vasemmistolaisilla asenteilla varustetut syyttäjät voivat ehkä katsoa, että omien kansalaisten taluttaminen käräjille on ”vapaan ja hyvinvoivan” yhteiskunnan merkki. Onhan heidän unelmansa Neuvostoliitto.

Kaikenlaiset kansanvallan kavennukset tosiasiassa vain lisäävät kantaväestön pahoinvointia ja korventavat pois vapautemme. Sivutuotteena syntyy myös tuota vihaa ja rasismia, joita ei ilman löysää maahanmuuttopolitiikkaa ja kriitikoiden tuomitsemista esiintyisi lainkaan.

On muistettava, että Jösse Järvenpää on Kari Suomalaisen tavoin humoristi. Huumorin sietäminen ja ymmärtäminen osoittaisivat yhteiskunnallista luottamusta.

Huumorin tuomitseminen taas kuuluu DDR:ään ja osoittaa yhteiskunnallisen luottamuspääoman sulamista pois. Vitsillä on yhteys alitajuntaan, ja huumori laukaisee yhteiskunnallisia konflikteja, kun todelliset asenteet paljastuvat. Paras ase tekopyhyyttä vastaan on nauru.

Ihmisten psykodynamiikkaa ja joukkokäyttäytymisen sosiodynamiikkaa ymmärtämättömät oikeustieteilijät sytyttelevät fasismin soihtuja omalla tuomiomielellään. Aivan niin kuin Harvardin yliopiston sosiologian professori Robert D. Putnam totesi käydessään Suomessa 2015: suomalaisten arvokkainta kansallista pääomaa olisi yhteiskunnallinen luottamus toinen toisiaan kohtaan, mutta monikulttuurisissa yhteiskunnissa tuo luottamus karisee pois. Enää edes kantaväestöön kuuluvat eivät voi luottaa toisiinsa, sillä maahanmuutto luo eripuraa niin kansalaisten keskuuteen, politiikkaan, mediaan, työpaikoille kuin leipäjonoihinkin.

Humoristeja on tuomittu aiemminkin länsimaissa, mutta tuomiot ovat harvoin olleet virallis-formaaleja. Kukapa ei muistaisi muslimiyhteisön Kurt Westergaardille langettamaa kuolemantuomiota hänen Mohammed-pilapiirroksistaan?

Jösse Järvenpään lauluissa on arvosteltu juuri sellaista rikollista hulluutta ironian ja sarkasmin keinoin. Jopa Tanskan valtakunnansyyttäjältä löytyi järkeä olla aloittamatta oikeustoimia kuvat julkaissutta Jylland-Postenia vastaan ”uskonrauhan rikkomisesta” vuonna 2006; olivathan uhreina omat kansalaiset ja länsimainen sananvapaus.

Miksi muslimiyhteisö ei voi nauttia rajoituksetonta uskonnon- ja sananvapauden suojaa?

Uskontososiologian näkökulmasta muslimiyhteisön kyvyttömyys ja haluttomuus ymmärtää tai hyväksyä itseensä kohdistuvaa kyseenalaistamista ja pilkkaa on merkki uskonnon totalitaristisuudesta. Nauru voisi saattaa sen valtarakenteet kyseenalaisiksi.

Islamin kehittymättömyys ja pysähtyneisyys keskiaikaiselle tasolle perustuvat juuri siihen, ettei islamin sisällä ole sallittu eikä edelleenkään sallita kriittistä Koraanin tutkimusta, kuten kristinuskossa, jossa kriittinen Raamatun tutkimus on johtanut reformaatioprosessiin, sekularisaatioon ja uskonnon näkemiseen profaanina ideologiana.

Islamin lietsoman tosikkomaisuuden tueksi ei juristien pitäisi hurahtaa missään tapauksessa mukaan, tai muutoin meitä uhkaa myös lakikirjojen muuttuminen koraaneiksi ja lainkäytön ajautuminen huomaamatta sharia-prosessin syliin. Tuomitsijoiden omaa tuomittavuutta lieventää vain se, että he eivät ilmeisesti tiedä, mitä he tekevät.

Oikeusfilosofisesti katsoen islamin ei tule nauttia rajoituksetonta uskonnonvapauden suojaa, sillä islam ei itse salli rajoituksetonta uskonnonvapautta sen enempää muun uskoisille kuin omille jäsenillekään, joita kohtaa eroamistapauksissa kuolemanrangaistuksen uhka.

Toisella tavalla sanottuna: muslimiyhteisön olisi hyväksyttävä uskonnonvapauden ideaali ennen kuin uskonnonvapaus voi rajoituksetta kohdistua muslimiyhteisöön itseensä. Lähtökohtana on tällöin länsimaisessa filosofiassa yleisesti hyväksytty kultaisen säännön etiikka, jonka mukaan yksittäisten tekojen oikeutus perustuu niiden universalisoitavuuteen, toisin sanoen mahdollisuuteen hyväksyä ne kaikkia ihmisiä velvoittaviksi periaatteiksi, ja jota siis myös kantilainen etiikka seurailee.

Islamin langettaman kuolemanrangaistuksen uhan ollessa vailla lain suojaa, se puolestaan täyttää rikoksen tunnusmerkit. Ollessaan järjestelmällistä se merkitsee kiihottamista islamista luopuneiden kansanryhmää vastaan, jolloin uhkauksen tehosteena on rikoksista julmin: murha.

Miksi loukkaavuus ei voi olla tuomitsemisen peruste?

Uskonnonvapaus ja siihen nojaava pyrkimys taata uskonrauha ja kansanryhmien loukkaamattomuus eivät voi olla minkäänlaisia absoluutteja eivätkä apriorisia periaatteita, joita ei voitaisi kyseenalaistaa.

Koska uskontojen kautta käytetään huomattavaa valtaa, on uskonnollisten yhteisöjen arvosteleminen moraalisesti ja eettisesti perusteltua toimintaa, joka saattaa olla hyväksi myös niitä kannattaville ja uskontojen uhreiksi joutuneille kansanryhmille itselleen.

En lainkaan ihmettele, miksi muslimiterrorismin ja jihadismin nousuun liittyy uskonnollista fundamentalismia. Muslimien tekemät rikokset ovat olleet niin räikeitä, että ihmisistä itsestään ei olisi inhimillisyytensä vuoksi moisiin veritekoihin. Tueksi tarvitaan jokin uskonnollinen ideologia, aivan kuten osoitin käsitellessäni erään eurooppalaisen filosofin uskontokritiikkiä jo ensimmäisessä väitöskirjassani vuodelta 1997.

Myöskään henkilökohtainen loukkaamattomuus tai uskonrauhan rikkomattomuus ei voi olla mikään itseisarvo, sillä loukkantuminen on subjektiivista ja signaloi samanlaista narsismia ja vallanhalua kuin diktaattoreille tyypillinen hienohipiäisyys. Kuvitelkaa Kim Jong-un, Idi Amin tai Pol Pot meikkipeilin eteen laittamassa puuteria naamaansa ja allekirjoittamassa toisella kädellään teloitusmääräyksiä toisinajattelijoille.

”Vihapuheena” pidetty argumentaatio ei ole yleensä merkki toisinajattelijoiden ja yhteiskuntakritiikin esittäjien aggressioista vaan vastaanottajien ja kritiikin kohteiden kyvyttömyydestä ja suvaitsemattomuudesta sietää itseensä kohdistuvaa arvostelua sekä heidän halustaan projisoida oma yhteiskunnallinen vihansa kriitikoiden ominaisuuksiksi.

Juuri tässä näkyy se, miksi sen enempää vihapuheen, kansanryhmän kuin loukkaavuudenkaan käsitteitä ei ole voitu määritellä: ne liittyvät vuorovaikutukseen, joka jo sinänsä on rajoiltaan häilyvää ja jossa peilautuvat narsistisesti loukkaantuneiden ihmisten kostonhimo ja oma aggressiivisuus.

Subjektiivinen loukkaavuus ei voi olla filosofisesti katsoen peruste tuomitsemiselle eikä sensuurille, sillä jokainen saa tässä maailmassa sellaista palautetta kuin ansaitsee. Mikäli palaute on kriittistä, ei pidä loukkaantua vaan korjata käyttäytymistään, jos se ei arvostelua kestä.

On mahdotonta ajatella, että kansanryhmiä ei saisi arvostella ilman, että arvostelu tuomitaan oikeudessa. Kansanryhmien arvostelemisen tuomitseminen ”kansanryhmää vastaan kiihottamisena” kestää kuin kerjäläistytön kelkkanaru, sillä ei ole voitu osoittaa, että kansanryhmät eivät ansaitsisi kovaakin kritiikkiä.

Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole myöskään minkäänlaista sopimusta valtiovallan kanssa siitä, että he olisivat sitoutuneet noudattamaan sen tai oikeuslaitoksen edustajien näkemyksiä, vaan tuomitseminen perustuu pelkkään ideologiseen pakottamiseen. Ajatusten kuohimiseen valtiovallalla ei puolestaan ole mitään moraalista privilegiota.

En minäkään ole sitoutunut noudattamaan minua vastaan mahdollisesti kohdistettavaa aatteellista painostusta, vaan Adam Smithin tavoin katson, että jokainen ihminen on suhteessa omiin ajatuksiinsa ja sanomisiinsa niiden ehdoton valtias. Ajatuksen voi lausua myös niin, että valtiovallalta puuttuu oikeutus ihmisten mielipiteiden ohjailuun, ja siksi mielipiteistä tuomitseminen on yksiselitteisesti ihmisarvon vastaista. Tämä on huomioitu jo Magna Chartassa, jonka ajoista asti on sananvapauden tehtävä ollut puhtaasti vertikaalinen: suojata ”hallintoalamaisiksi” nähdyt kansalaiset valtiovallan poliittiselta despotialta.

Sama mikä koskee sananvapauteen sisältyvää ilmaisunvapautta, koskee myös yleisöjen tiedonsaantioikeutta. Ainakin minä pidän tärkeänä tietää, mitä minusta tai viiteryhmistäni ajatellaan, vaikka näkemykset olisivat joltakin kannalta ongelmallisia. Vääriksi tai virheellisiksi todetut näkemykset pitää voida esittää ilman niiden pois jynssäämistä tai rangaistuksen uhkaa, sillä se on sekä tieteellisen totuuden tavoittelun että yhteiskuntamoraalin elintärkeä edellytys.

Kuin sensuuriasetuksen aikana

Muutamat ovat jo keränneet sakkokassan kuitatakseen kansantaitelijan sakot, ja myös minä pidän langetettua tuomiota kunniamerkin antamisena rintaan, vaikka en olekaan hänen taiteensa minkäänlainen fani. Harmillista asiassa ovat tuomion ennakolta vaikuttavat preventiiviset vaikutukset, joiden vuoksi ihmiset alkavat sensuroida itseään oikeusprosessien pelossa. Näin rikoslaillisen jälkikäteissensuurin vaikutukset kiertyvät perustuslaissa kielletyksi ennakkosensuuriksi.

Koska lex superior derogat legi inferiori ja koska lakia on sovellettava perusoikeusmyönteisesti, olisi myös rikoslaillinen sananvapauden rajoittaminen kiellettävä ja rajoittamaton sananvapaus turvattava a fortiori. Sananvapauden rajoittamattomuutta puoltaa myös sen olemus: koska yleispäteviä ja kaikkien hyväksymiä kriteerejä ei voida muodostaa, vain valta voisi määritellä sananvapauden rajat. Tällöin sananvapaus valtapolitisoituisi, mikä puolestaan johtaisi siihen, että sananvapautta ei ole. Aivan kuten tsekkiläinen elokuvaohjaaja Milos Forman totesi: ”Ei ole olemassa mitään osittaista sensuuria. Joko sensuuria on, tai sitä ei ole. Mistäkö tiedän tämän? Asuin maassa, jossa oli sensuuri.”

Filosofian näkökulmasta ainoa oikeutettu sensuurin muoto on sellainen, jolla sensuroidaan sensuuria vaativaa vihapuhetta.

Humoristien tuomitseminen on yhtä hupsua kuin lyötäisiin pirstaleiksi kansantaiteilija Irwin Goodmanin vinyylejä, tai niin kuin kommunisti Herra Kuusinen teki pääjohtajakaudellaan Yleisradiossa: särki vasaralla Hiski Salomaan savikiekon ”Lännen lokareita”.

Myös Kari Suomalaisen piirrokset sensuroitiin ennen pitkää Helsingin Sanomista, mikä aloitti lahjomattomana tunnetun lehden alamäen. Sensurointi ei johtunut päätoimittaja Janne Virkkusen mukaan ”itse aiheesta” vaan ”saman aiheen toistumisesta liian usein lyhyen ajan sisällä”. Mutta entäpä, jos se olikin seuraus maahanmuuton toistumisesta ”liian usein lyhyen ajan sisällä”? Todellisuudesta ei kuitenkaan saa parempaa kuvaa kuin on malli.

Ja kaikki tämä vain siksi, että lehden kilpailija Hufvudstadsbladet oli vaatinut ylimielisyydessään ”piirtäjän panemista aisoihin” ja töidensä saattamista ”käsiteltäviksi”. Klassinen kavallus siis, josta on tullut muutamien päästään vinksahtaneiden ihmisten yleinen toimintamenetelmä nykyisissä kunnianloukkausten kansanhuveissa.

Käsitykseni mukaan nykyinen sensuurin Suomi ei ole sortokausien aikaa parempi. Kun Nikolai II oli antanut keisarillisen manifestinsa 15.2.1899, Päivälehti onnistui julkaisemaan 18.2. vielä Eino Leinon runon, joka alkaa seuraavasti:

Sumu Suomenlahden päältä hiipii,
peittää kaupungin ja kadut, kirkot,
ilma myrkyllinen maata myöten
kulkee, vierii, suun ja keuhkot sulkee,
kansa astuu katuvieriänsä,
astuu hiljalleen ja hiljaa kuiskii:
tullut turman on ja taudin aika.

Tämän jälkeen läpi meni vielä muutama runo, mutta jatkossa lehteen ilmestyi ilmoitus: ”Painoasiamies pyyhki pois runomme Voi konsuleita!”. Roomalaiseen historialliseen analogiaan turvautunut yritys kiertää sensuuri ja arvostella valtaapitäviä ei siis onnistunut, ja suut tukittiin historiaan jäävällä tavalla. Niin kuin nytkin.

Jukka Hankamäki to 05.07. 21:15

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

Miksi filosofit katosivat julkisuudesta - ja mitä tehtävää filosofeilla voi olla?

su 07.06. 23:26

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05. 23:13

Pidä varasi kansalainen, tai muuten henkilöpaperisi revitään

la 16.05. 23:14

Mitä kaikkea ilman tullaankaan toimeen

ma 11.05. 23:20

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika

su 03.05. 22:23

Turvapaikkapoliittinen kuolemalla huijaus? - Lavasteet kuin Shakespearen tragediassa

ti 28.04. 23:28

Business Finland - Korruptiivisen Suomen kuva ja kukkanen

to 23.04. 18:36

Koko Suomi sairastaa

su 19.04. 22:50

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Kaksi kansainvälistä sopimusta

ke 01.07.2020 22:48

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05.2020 14:06

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Pohjoiskorealaiset - pakotettu nauramaan kommunismin kärsimysten keskellä

to 02.07.2020 18:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

Demokratian torjuntavoitto

la 27.06.2020 09:46

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Jos Suomessa olisi 3 miljoonaa asukasta

la 13.06.2020 00:01

Timo Vihavainen

Ennen oli paremmin

ke 01.07.2020 22:49

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52