Työperäisestä maahanmuutosta ennustetaan yhtä kriittistä asiaa hallitusneuvotteluihin. Työvoiman riittävyys on tärkeää, ilman sitä työvoiman kustannukset helposti karkaavat käsistä ja kasvu hiipuu. Kun kuuntelee hallitustunnustelijan ja puolueiden vastauksia, herää tunne, että kiinnitetään huomiota siihen, kuinka toimintaa eri puolilla tehostamalla saadaan työvoimaa vapautettua muihin tehtäviin. Ei ole poliittisesti helppo juttu, mutta varmaan järkevää. Samaan aikaan pohditaan, kuinka kannustetaan tai pakotetaan työelämän ulkopuolella olevia työmarkkinoille. Jos siinä ei onnistuta suomalaistenkaan suhteen, kuinka se onnistuisi maahanmuuttajien suhteen?
Keskustelussa loistaa kuitenkin poissaolollaan se, että työelämässä on tapahtumassa valtava murros. Sellainen koettiin esimerkiksi teollistumisen yhteydessä, kun työvoimaa siirtyi valtavat määrät maa- ja metsätaloudesta teollisuuteen. Lähimpien vuosikymmenten kuluessa robotiikkaa ja sitä ohjaava tekoäly tulee syrjäyttämään monia ammatteja työmarkkinoilta. Onko heille enää käyttöä työmarkkinoilla tulevaisuudessa ja jos on, millaista? Tulevaisuuden suhteen näkymä on sen verran sumea, että täsmällisesti ei kehitystä voida ennustaa edes 10 vuoden aikajänteellä, saati sitten pitemmälle.
Mitä ammatteja robotiikka ja tekoäly tulee korvaamaan? Ilmeisiä kohteita voivat olla mekaaniset suorittavat työt. Niistä monia on jo automaatio korvannut ja kehitys jatkuu. Ainakin toistaiseksi ihmisillä säilyy roolia toiminnan ohjaamisessa ja valvomisessa. Esimerkkinä tästä on liitteenä oleva juttu siivousroboteista kaupoissa. Osin asia johtuu myös psykologiasta. Jo vuosia sitten puhuttiin metroliikenteen täydellisestä automatisoinnista. Se olisi varmaan ollut mahdollista, mutta junissa tarvittiin silti ihmistä valvomassa – koska ihmisten luottamus sitä vaati.
Tekoäly tulee korvaamaan myös monia pitkää koulutusta vaativia tehtäviä. Juridiikka on pykälissä melko pitkälle säännösteltyä. En ihmettelisi, jos suuri osa juristien tehtävistä korvattaisiin tekoälyllä. Millaiseksi muotoutuu jäljelle jäävien juristien toimenkuva? Nyt tekoäly jo haastaa lääkärien kyvyn diagnostisoida sairauksia. Varmaan kokenut lääkäri vielä tekoälylle pärjää, mutta kuinka kauan? Mikä on tilanne 20 vuoden päästä? Millaiseksi muotoutuu lääkärien toimenkuva? Shakkia on aiheesta pidetty osaamista ja kokemusta vaativana urheilulajina. Silti jo vuosien ajan tietokoneet ovat pärjänneet parhaille shakkimestareille. Parhaiten tekoälyn painetta kestävät ammatit, joissa luovalla toiminnalla on suuri merkitys.
Emme pysty hahmottamaan tilannetta edes 10 vuoden päähän, saati sitten pitemmälle. Siksi herättää kummastusta vaatimukset valtavasta ja erittelemättömästä työperäisestä maahanmuutosta. Vaikka joitakin ammatteja tarvitaan juuri nyt, entä 10 vuoden kuluttua tai 20-30 vuoden kuluttua? Entäpä jos suuri osa niistä ammateista, joihin suunnitellaan nyt työperäistä maahanmuuttoa, korvautuukin tekoälyllä? Mitä silloin tehdään niille työperäisille maahanmuuttajille, joita ei enää tarvita? Lähetetäänkö heidät pois maasta ja olisiko se edes mahdollista? Vai elätämmekö heitä sosiaaliturvalla 50 vuotta? Miten sellainen vaikuttaa Suomen tulevaan kilpailukykyyn, kun sellaisia varmaan tulee kantasuomalaistenkin keskuudesta yllin kyllin. Vai koulutetaanko tulijat uusiin ammatteihin? Miten tulohetkellä varmistetaan, että tulijat ovat sellaisia, että he pystyvät kouluttautumaan uusiin ammatteihin ja haluavat tehdä sen?
Kun puhutaan työperäisestä maahanmuutosta, se perustuu joihinkin yritysgalluppeihin hyvin lyhyeltä ajalta. Tuosta pohdinnasta puuttuu täysin hiemakin pitemmälle suuntautuva analyysi. Laajamittainen maahanmuutto on kuitenkin ilmiö, joka muokkaa yhteiskuntaa pysyvästi. Kannattaako sellaiseen lähteä silmät ummessa? Entäpä jos Suomelle onkin tekoälyn täyttämässä maailmassa kilpailuetua siitä, että meillä on vähän sosiaalituvalla elätettäviä ihmisiä? Olisiko kohtuullista, että nyt koottava hallitus, millainen se kokoonpanoltaan lopulta onkaan, ottaisi laput silmiltään ja miettisi asiaa pitemmälle tulevaisuuteen. Ettei sitten tarvitse itkeä, että ei ymmärretty toimia järkevästi 20 vuotta aikaisemmin?
Robottisiivoojat valtaavat ruokakauppoja – katso, kuinka Tarmo siivoaa Raision Prisman käytäviä | Yle Uutiset
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Alistamisemme menetelmät
ma 08.08.2022 23:48Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita
la 27.05.2023 12:08Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka
pe 26.05.2023 14:00Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Rakas kielemme
ke 31.05.2023 22:23Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa
to 04.05.2023 19:11Mitä Yle ei kerro, se sinun on hyvä tietää - maahanmuutto muslimivaltioista huolestuttaa Viron Suojelupoliisia
to 01.06.2023 12:02WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
to 18.05.2023 19:39Työperäinen maahanmuutto
pe 21.04.2023 09:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?
ma 11.05.2020 17:17Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Suurista erehdyksistä
to 23.02.2023 21:02Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44