Ensin 78 vuotta ja sen jälkeen 74 vuotta sitten 400 000 suomalaista pakotettiin siirtymään kotimailtaan ja kodeistaan muualle Suomeen. Venäjän - silloisen Neuvostoliiton - oikeudettomasti aloitettua sodan ja vaadittua välirauhan ehtona suomalaisia luovuttamaan maitaan.
Kukaan ei moittisi venäläisiä, mikäli suomalaiset nyt pyrkisivät kymmenien tuhansien ihmisten voimin rynnimään rajan yli takaisin kotikonnuilleen ja rynnimistä estääkseen venäläiset rajavartijat alkaisivat ampumaan suomalaisia. Estääkseen nykyisessä status quo-tilanteessa suurten joukkojen luvattoman maahan tunkeutumisen. Venäläisten toimien paheksunnan puutetta ei myöskään vähentäisi se, että suuren suomalaisten rajan yli pyrkivän joukon seassa pienenä vähemmistönä olisi aseisiin tarttunut anarkistien joukko ja mikä tulittaisi venäläisiä rajavartijoita. Tai venäläisten rajavartijoiden toimien paheksunnan puutettä ei vähentäisi se, että maahan rynnivistä aimo osa olisi vannonut työntävänsä kaikki Venäläiset takaisin Uralin taakse.
Liberaalille vihervasemmistolle kelpaa esikuvaksi suomalaisevakot maahanmuuttopoliittisista kysymyksistä keskusteltaessa, mutta samojen suomalaisevakkojen pyrkimys rauhaan ei kelpaa palestiinan kysymystä käsiteltäessä.
Jerusalem on kiistatta Israelin pääkaupunki. Tämän asian on tunnustanut moni USA:n johtaja, kuten vaikkapa Barak Obama puheessaan. Linkki Obaman puheeseen vuonna 2008, missä yksiselitteisesti toteaa Jerusalemin olevan Israelin pääkaupunki.
Kunkin valtion pääkaupunki on luonnollinen sijainti vieraiden valtioiden suurlähetystöille. Siten USAn päätöksessä - mikä päätös itseasiassa on tehty jo edellisten presidenttien aikana, mutta laitetaan toteutukseen vasta nyt - siirtää suurlähetystönsä Jerusalemiin ei ole mitään kummallista. Erillisenä kysymyksenä sitten on, että voiko ja tuleeko Jerusalemia kohdella kahtia jaettuna kaupunkina. Viipuri oli Suomen suurin ulkomaankauppasatama ja muutoin Suomen toiseksi suurin kaupunki. Viipuri oli Suomelle monin tavoin tärkeä ja henkisestikin rakas kaupunki. Kuten Jerusalem juutalaisten lisäksi kristityille ja muslimeille.
Vuoden 1948 sodan aikana eläneistä palestiinalaisista ei enää elä kovinkaan suuri joukko ihmisiä. Kuten Suomen karjalassa syntyneistäkään. Ketkä palestiinalaisista olisivat palaamassa nykyisen Israelin alueelle ?
Minä en lähtisi kivittämään toisen kansan armeijaa, joilla on aseissa kovat piipussa; kivisotaanko Israelin armeijan pitäisi ryhtyä ?
Lähi-idässä on kyse politiikasta. Gazassa valtaa pitävä Hamas on vannonut tuhoavansa Israelin valtion ja heittävänsä kaikki juutalaiset takaisin välimereen.
Mukavaa helteistä loppukevättä demokraattisen valtion objektiivisia mielikuvia luovan median kanssa.
Aktiivinen yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoija jo useiden vuosikymmenten ajalta. Mielellään rasisti, fasisti, konservatiivi ja muidenkin paheksuttujen arvojen kannattaja. Nuori kapinallinen uusia muodikkaita ihku-ilmöitä vastaan. Lopultakin kyse on vain termien sisällön määrittelystä poliittista käyttötarkoitusta varten.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44