Teksti kopioitu luvalla Katri Santalan facebook-seinältä. Tällaista ajattelutapaa uskoisin suurimman osan suomalaisista kaipaavan.

Mietin, miksi koko yhteiskunta jauhaa rasismista ja sen ilmentymistä koko ajan. On menossa jonkinmoinen absurdi paniikki, kun pohditaan sanojen merkityksiä niitä kuitenkaan ymmärtämättä. Tuotemerkeissä on nähty piilorasismia, yksittäisten sanojen presuppositioiden varjolla käyty jopa Suomen perustuslakiin kuuluvan sananvapauden kimppuun. Mietinkin, kuulunko siihen sukupolveen, jolta on omassa nuoruudessaan jäänyt jotakin olennaista huomaamatta. Olenko kasvattanut tämän nuoren sukupolven - omatkin lapseni - jotenkin väärin?

Erityisesti nuori väki näkee rasismia kaikkialla. Nuoret ovat epävarmoja, kun media ja valtiovalta - koko yhteiskunta - reagoivat ihmisyyteen tavalla, joka hämmentää ja suorastaan kehottaa ottamaan kantaa, väkivaltaisestikin. Monen nuoren maailmankuva on varsin suppea ja tieto maailmasta pelkän somessa surfailun vuoksi vajaata: tiedot maailman ja Suomen historiasta, uskonnosta, etiikasta, kirjallisuudesta ovat käytännössä nolla. On trendikästä mennä väkivaltaan mukaan. On trendikästä juputtaa. Mediassa "toimittelijat", kuten nykytermi kuuluu, ja jotkut poliitikot vielä hyödyntävät tällaista nuorten tyhmyyttä omaan tarkoitusperäänsä: valtaan.

Nuoret ovat aina protestoineet vanhempiaan vastaan, mikä kuuluu tähän ihmiseloon. Protesti on kuitenkin eri juttu kuin suora väkivalta, johon on nyt perheissä ja kouluissa viihdoin puututtava. Jos perheet tai Suomen kaikenkattava koululaitos eivät pysty antamaan valmiuksia humaaniin ajatteluun ja käyttäytymiseen sekä rauhanomaiseen keskusteluun, olisi Suomessa käytävä itsekriittinen ja avoin pohdinta siitä, miksi osa kansakuntamme nuorisoa kannattaa väkivaltaa hyödyntäviä aatteita ja lähtee epämääräisiin liikkeisiin mukaan kuin metsän eläimet Hanhiemon satuaarteitten sadussa Tipu Tip: Pikkuinen ja maailman pahuudesta mitään tietämätön ankkalapsi luulee tietävänsä lyhyimmän tien onneen ja saa matkallaan kavereita mukaan. Valitettavasti kun kukaan ei ajattele omilla aivoillaan vaan menee joukon mukana, käy lopussa huonosti. Tien päässä koko joukko putoaa kiehuvaan pataan.

On sanonta "mitä isot edellä, sitä pienet perässä". Meidän "aikuisten" on siis katsottava peiliin. Mielestäni poliittinen elämä kaikkialla maailmassa on näyttänyt, kuinka ketä tahansa saa loukata ja maalittaa. Poliittiset päätöksetkin ovat usein kuin dystopiaa. On jatkuvaa nahinaa ja törkeyksiä kaikesta ja kaikkialla. Erityisesti Suomessa tehdään rikosilmoituksia, kun kerran niitä saa tehdä. Parlamentarismin pitäisi luoda nuorille työtä ja positiivista tulevaisuutta, mutta nyt vain riidellään ja ihan tyhjästä. Media tätä hölmöyttä vielä sitten ruokkii samalla syöden lastemme ja nuorten itsetuntoa. Me kypsät aikuiset huokailemme. Jokunen päästää ärräpäitäkin ja ihan julkisuudessa.

Vaikuttaakin siltä, että nuoret ovat ikään kuin jonkin valta-aateen bulvaaneja. Monet ns. sivistyneet suomalaiset kannattavat - tai kannattivat - Antifaa ja BLM-liikettä todennäköisesti tietämättä, millaisista poliittisista liikkeistä on oikein kyse - menivät tähän arvojen arvottomuuteen mukaan. Niinpä ääriliikkeiden kannattajajoukko kasvaa ja jatkaa riehumistaan - lyö, ryöstää ja tappaa - , alkujaan erityisesti Yhdysvalloissa mutta nyt myös Euroopassa; mukana on kaikenlaisia ja -värisiä ihmisiä, eikä näiden liikkeiden vaatimasta humanismista saati ihmisoikeuksista ole näkyvissä yhtikäs mitään. On vain anarkiaa ja pelkoa kaduilla, kaupoissa, kouluissa. Kodeissa.

Miten siis mellakointi saadaan lopetettua? Olen seurannut tiiviisti somekeskustelua ja havainnut, että keskustelussa ihmisyydestä ja ihmisarvosta on somekansa täysin polarisoitunutta: on vihaiset ja närkästyneet kansalaiset, on naiivit ja sinisilmäiset. Jos joku pilkkaa näitä kahta varsin pintatasolla keskustelevaa läpänheittäjäjoukkoa, hän on yleisen keskustelun mukaisesti "trollaaja". Miksi? Satiiri, ironia, inhorealismi, musta huumori, sarkasmi, pateettisuus, polarisaatio, poleemisuus ym. tyylit, kielelliset iloittelut, vaativat lukeneisuutta, yleissivistystä. Harvalla tällaista tyylitajua enää on, monella maailman johtajista ja esikuvista ei laisinkaan, kun koko maailma - johtajansa mukaan lukien - on pari kolme vuosikymmentä vain googlannut ja kirjoitellut näppituntumalla asiaan kuin asiaan pelkästään pari "lausetta". Inhimillinen kiinnostus toiseen ihmiseen ja hänen arvostamisensa on jäänyt vieraaksi, kun ei laaja-alainen ajattelu kiinnosta, kun ei kirjallisuus kiinnosta. On asenne, että kännykkä riittää. Siellä olevat epämääräiset lyhyet tekstit, mainosräpäleet sekä useimmiten lähdekritiikkiä kestämättömät videot ja kuvat ovat maailman nykynuorison ja heidän vanhempiensakin elämää. Ei ihme, jos siis lukutaitoon ja lukemisen taitoon liittyvä ajattelu hyväksyy väkivallan, kun esim. satiiri on liian vaikeaa.

Niin maailmalla kuin meilläkin on kansalta hävinnyt kieli. Jos ei sitä ole, käy kuin Orwellin teoksessa Vuonna 1984 (1948), että "isoveli valvoo" eli on pakko mennä joukon mukana ja menettää tällä tavalla vapautensa, oma kriittinen ajattelunsa. Kielen tilalle tulevat viha ja nyrkit. Demokratiasta kuljetaan anarkian ja ihmisen kaikenlaisen kunnioittamisen sijaan totalitarismiin.
- Sodatkin voivat olla tällöin mahdollisia.

Ohessa on kuva, joka on olohuoneeni nurkasta: lasteni vauvat [JSu:n huomautus: Kuvassa on kaksi vauvanukkea sulassa sovussa, tumma- ja vaaleaihoinen), joita he hoitivat hellästi, pukivat, työnsivät rattaissa ja pitivät mukanaan kaikkialla, rakastivat. Hanhiemon satuaarteitakin tuli luetuksi lapsille - ja heidän vauvoilleen. Mitä muuta olisin voinut tehdä kasvattaakseni heidät ihmisiksi? Nyt istun olohuoneessani ja luen elämästä, ihmisenä olemisesta edelleen, tosin vain itselleni. Lapseni ovat nyt jo nuoria, itsenäisiä aikuisia, jotka kahlaavat eteenpäin varsin ihmeellisessä maailmassa. Olen heistä ja heidän Suomestaan luonnollisesti huolestunut.

Olen tehnyt kasvatustehtävässä voitavani.

JSu: Miksi ja miten meillä on Suomessakin  mopo karkaamasta käsistä ? Miksi ääriajattelu eri ryhmissä saa yhä enemmän kannatusta ja jopa realisoituu poliittisiksi päätöksiksi ?